sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 127 -

CC by  Mimmi L. - Carpe Diem
Googletin Anna Krogeriuksen näytelmää "Heikko esitys!" (2004) ja huomasin, että sitä on esitetty aika paljon eri puolilla Suomea - mm. täällä Hämeenlinnan kaupunginteatterissa esityskaudella 2006-2007, jolloin nykyinen teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo oli vasta vierailevana ohjaajana ohjaamassa juuri tätä näytelmää.

      *    *     *

"Heikko esitys!" -näytelmään on upotettu toinen näytelmä, hieman niin kuin William Shakespearen "Hamletissa", jota näytelmässä esitetään. Hamlet yrittää näyttelijäseurueen avulla paljastaa isänsä murhaajan ja onnistuu siinä. Ainakin mielestään.

Yksi tämän näytelmän sisällä olevan näytelmän kohtauksista on otsikoitu 'Kengiksi'. Kohtauksessa 10-vuotias Riikka tulee kouluun ilman kenkiä, koska oli jättänyt ne - ainoat kenkänsä - edellisenä iltana kaverinsa luokse, ja joutui menemään kouluun ilman kenkiä lukuvuoden viimeisenä päivänä.

      *     *     *

Opettaja Seppo saa hepulin tajuttuaan, että Riikka on tullut viimeisenä koulupäivänä ennen todistusten jakoa ja kirkossa käyntiä paljain jaloin kouluun, sillä eihän kirkkoon voi mennä paljain jaloin. Ei ainakaan tässä näytelmässä.

Näytelmässä kuvattu kohtaus ja sen tilanteet ovat mielenkiintoisia ennen muuta siksi, että eilen tajusin, miten helppoa on jopa tällaisessa hyvin suoraviivaisessa kuvauksessa ohittaa se, että opettaja tietoisesti ja härskisti kiusaa pientä lasta ja hakee toimintaansa tukea muulta luokalta.

      *     *     *

Yksi kohtauksen ohjaajista näki tilanteen vain opettajan päänsisäisenä psykologisena tapahtumana. Toinen yritti historiallisista ja elämänkerrallisista syistä ymmärtää opettajaa. Mutta entä se pieni tyttö Riikka? Tytöstä ei nuori n. 20-vuotias nainen samoin kuin ei 35-vuotias miesopettajakaan piitannut juuri ollenkaan. Samoin kuin ei ohjaustyötä ohjannut kouluttaja.

Enkä sano että mies ja nainen olivat pahansuopia tai ilkeitä, kun tekivät sen minkä tekivät tai tekivät sen tarkoituksella. Heidän alitajuntansa tässä luterilaisessa, tunnustuksellisessa yhtenäiskulttuurissa on vain ohjelmoitu toimimaan tietyllä tavalla. Kuin robotit. Jeesus tulee ja jeesus pelastaa. Ne heikoimmatkin.

Sillä hetkellä tajusin, mihin tämä suomalainen kiusaamisen kulttuuri työpaikoilla, kouluissa ja seurakunnissa sekä tietysti parisuhteissa oikein perustuu. Ihmiset eivät halua nähdä ja analysoida ikäviä asioita ja varsinkaan päästä niistä eroon. On helpompi käydä heikoimpien kimppuun, jotka eivät voi millään tavoin puolustaa itseään.

      *     *     *

Pahinta tässä toimintamallissa on projisointi. Heikoimmista tehdään, koko yhteiskunnankin mittakaavassa, ongelma kaikkiin mahdollisiin asioihin. He ovat lähinnä vain kustannuksia ja riesa muille  ja jos enemmistö voisi olla rehellinen, se päätyisi siihen, että heikoista pitää päästä kokonaan eroon. Tällaisesta on lähihistoriassa monia esimerkkejä. Sisälllissodassa ja varsinkin sen jälkeen yritettiin päästä eroon resupaita-riikoista. Maailmansodassa yritettiin listiä hiippalakkiset ateistit ja sotien jälkeen riesana olivat köyhät, kipeät, vanhat ja lapset. Niin kuin vielä tänä päivänä.

Kauniit, nuoret, lahjakkaat, psykologisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti (muka) hauraat naiset ovat ainoa normi, jotka on täysin hyväksyttäviä ihanteellisia ihmisiä. Muissa on vain vikoja, joihin ei auta kuin henkinen ja fyysinen väkivalta.

Linkki: 

Anna Krogerus. Näytelmät.fi

Anna Krogerus. Wikipedia

Krogerus, Anna. Heikko esitys! Näytelmäkulma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti