perjantai 17. huhtikuuta 2015

Clooney: "Hyvää yötä ja onnea" (2005)

TV-toimittaja Edward R. Murrow kamppailee senaattori Joseph McCarthya vastaan ja voittaa hänet. (IMDb)

"Hyvää yötä ja onnea" (2005) on amerikkalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut George Clooney, joka on myös yksi pääosien esittäjistä. Käsikirjoituksen hän kirjoitti yhdessä  Grant Heslovn kanssa.

Elokuvassa käsitellään 1950-luvun taistelua radio- ja tv-toimittajaveteraani Edward R. Murrowin ja senaattori Joseph McCarthyn välillä, mikä liittyy erityisesti senaattorin toimintaan kommunismia vastaan senaatin komiteassa.

"Hyvää yötä ja onnea"  keskittyy median vastuuseen ja siihen, miten sen on annettava ääni myös toisinajattelijoille, vaikka he olisivat hallituksen politiikkaa vastaan.  Elokuvan nimi viittaa Murrowin tv-show'n lopussa käyttämään toivotukseen katsojilleen. (Wikipedia)

      *    *    *

Näyttelijä George Clooney osoittaa mm. tässä elokuvassa olevansa lahjakas myös ohjaajana ja käsikirjoittajana. Kuumaa aihetta on käsitelty intohimoisesti ja onhan se 2. maailmansodan jälkeisen USA:n historian yksi kuohuttavimpia asioita, jolloin USA oli ajautunut diktatuurin partaalle. Ero kommunistiseen Venäjään / Neuvostoliittoon oli tietyllä tavalla enää hiuksenhieno. Se mistä esim. kulttuurialan ihmisiä syytettiin oli sama, mitä itse tehtiin. Aikamoinen paradoksi.

Kommunisti-vainot tai mistä ihmeestä oikeastaan oli kyse, loi pohjaa myöhemmälle USA:n politiikalle maailmalla. Vietnamin sota olisi saattanut jäädä sotimatta ja terrrorismin vastaista sotaakaan ei ehkä olisi koskaan aloitettu, jos jatkuvaa paranoidisuutta ei olisi alettu pitää yllä.

      *    *    *

No, senaattori McCarthy esikuntineen hävisi epätasaväkisen psykologisen sodan, mutta oli elävä osoitus siitä, mihin yksi keskinkertainen poliitikko pystyy, kun saa kiihotettua kanssapoliitikot ja kansan enemmistön oikeistopopulistisesti ja kirkkoon sekä armeijaan tukeutuen puolelleen. Timosoineja, aleksanderdtubbeja, sauliniinistöjä  ja carlhaglundeja tulee valitettavasti aina olemaan samoin kuin heidän vaimojaan.

Radion ja TV:n rooli 4. valtiomahtina oli sekin hyvin kyseenalainen. Valtava koneisto sai vain vaivoin nujerrettua yhden umpifasistin, joka oli ottaa koko valtiokoneiston haltuunsa ilman että kukaan teki oikeastaan muuta kuin levitteli käsiään ja puhui paskaa.

Kääntäen: politiikalla yhteiskunnassa ei ehkä ole niin suuri (myönteinen) merkitys kuin annetaan ymmärtää. Normittomuus ja puuttumattomuus asioihin on usein parempi kuin normisääntely ja järjetön päätöksenteko politiikan ylätasolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti