torstai 16. huhtikuuta 2015

Hytönen (toim.): "Poetiikkaa III" (2015)

Poetiikalla käsitetään runousoppia, runouden teoriaa tahi runoilijan omaa välineistöä runouskäsityksensä ilmaisemiseksi.

Arvostetun 'Poetiikkaa' -sarjan kolmannessa osassa omia runouskäsityksiään ja -lähtökohtiaan pohdiskelee kahdeksan runoilijaa. Mukana Olli Heikkonen, Ville Hytönen, V.S. Luoma-aho, Juha Rautio, Juha Siro, Henriikka Tavi, Olli-Pekka Tennilä, Miia Toivio.

Suosittu 'Poetiikkaa' -sarja on päätynyt tentti- ja pääsykoekirjoiksi yliopistoihin ja sitä on myyty hyvin. (Takakansi)

     *     *     *

Sisällys:

Olli Heikkonen: 'Neljäs poetiikka'; Miia Toivio: 'Sinnikkään palaamisen ele'; Ville Hytönen: 'Runon etujoukot, erotiikka ja valhe'; V.S. Luoma-aho: 'Eräs poetiikkani'; Juha Rautio: 'Olento ja se'; Henriikka Tavi: 'Barbapapan uudet vaatteet'; Olli-Pekka Tennilä: 'Mikä hyvänsä teksti'; Juha Siro: 'Kerro minulle mitä luet'

     *     *     *

Olen silmäillyt tämän 3. 'Poetiikkaa' -kirjasen läpi, ja sen tekstejä voisi ruotia hyvin perusteellisesti, mutta keskityn joihinkin eri tekstejä yhdistäviin piirteisiin.

Kirjoittajien poetiikat tuovat monipuolisesti esiin sen, mitä kutsutaan runoudeksi / lyriikaksi. Eikä ole ollenkaan helppo asia sanoa, millainen teksti on r-u-n-o ja onko runo loppujen lopuksi edes teksti vai jotain ihan muuta.

Puhetapa tässä "Poetiikka III" (2015) -kirjassa on varsin filosofinen. Mieleen tulevat vuosisadan takaiset keskustelut siitä, mitä on filosofinen materialismi. Tieteellinen ajattelu on pohjimmiltaan materialistista, vaikka tutkimuksen kohteina olisivat esimerkiksi mielen sisäiset ilmiöt. Mitään sellaista yliluonnollista ei oleteta olevan olemassa, mikä ei ole periaatteessa ihmisen ymmärrettävissä, tulkittavissa ja selitettävissä. Sen kummemmin joulupukki kuin jeesuskaan eivät ole olemassa ilman evidenssiä tästä olemassaolosta.

Kirjan kirjoittajat sujuvasti luistelevat metafysiikan puolelle eli siihen maailmaan, joka on ihmisen ymmärryksen tuolla puolen. Silti siitä yritetään sanoa jotain tähdellistä.

     *     *     *

Moniin yksinkertaisiinkaan kysymyksiin ei silti anneta - tai yritetä antaa - vastauksia tai oikeastaan: ei kysytä kaikkia tähdellisiä kysymyksiä.

Otetaan esimerkiksi paperi, jolle on jollain merkkijärjestelmällä, jollain kielellä kirjoitettu jotain. Jotta se, mitä tekstissä on, voisi olla runo tai teksti, jonka pohjalta siitä on jollain tavoin tehtävissä runo, on sen täytettävä joitain aineellisia ehtoja.

Jos paperilla oleva 'runo' on uniikki jonkun kirjoittajan hengen tuote ja joku sytyttää paperin palamaan, miten käy runon? Kirjoittaja on mahdollisesti unohtanut sen, mitä hän on paperille kirjoittanut tai muistaa sen toisin.

Onko runoa enää olemassa, jos kukaan ei sitä muista? Vai pitäisikö ajatella niin kuin Jorge Luis Borges, että on olemassa kirjasto tai arkisto, jossa ovat kaikki kirjoitetut ja vielä kirjoittamattomat kirjat ja tekstit. Toisin sanoen kirjoittaja ei voi edes kirjoittaa mitään sellaista, mikä ei olisi jonkun toisen kuviteltavissa tai jota joku ei olisi jo tehnyt.

Tällöin paperin polttaminen ei tietysti voi hävittää runoa. Vastaavasti runoa ei myöskään tarvitse kirjoittaa paperille - tai tallentaa millään muullakaan tavalla -, koska se on joka tapauksessa olemassa jossain.

Ja näin ajatellen ei ole myöskään olemassa kirjoittajia, koska tekstit / kirjat ovat olemassa riippumatta siitä kuka on ne tehnyt tai miten ne ovat syntyneet.

     *     *     *

"Poetiikkaa III" (2015) -kirja on siis absurdi tai surrealistinen hengen tuotos, joka ei kerro mitään mistään. Tai jos se kertoo jotain, se kertoo vain itsestään. Jos taas oletamme, ettei kirjaa ollut olemassa ennen sen ilmestymistä keväällä 2015, tilanne on tietysti toinen.

Jos kirja hävitettäisiin totaalisesti, niin ettei siitä jää mitään aineellisia jälkiä mihinkään, ei edes kirjoittajien mieleen, oltaisiin jälleen alkutilanteessa. Ainakaan fyysistä kirjaa ei ole missään, mutta ideat saattavat olla olemassa. Eikä ole ehkä mitään syytä, miksi niiden tulisi saada luonnonympäristöä tuhoava kirjan muoto. Ja luultavaa on - näin väitän - että parhaat ideat ovat jossain muualla kuin tässä kirjassa.

Sitä paitsi: runot ovat olemassa ilman poetiikkaakin. Eikä poetiikkaa tarvita mihinkään, koska kaikki mikä on poetiikassa, on runoudessa. Mutta ei tietysti päinvastoin. Edellyttäen tietysti, ettei poetiikka itsessään ole jollain mystisellä tavalla runoutta.

JATKUU...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti