tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kettu & Petäjäjärvi (toim.): "Pimppini on valloillaan. Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö" (2012)

Moniääninen tekstikokoelma nostaa esiin yhteiskuntamme vaietun aiheen, naisiin kohdistuvan seksuaalisen vallankäytön. Eturivin naiskirjailijoiden proosatekstejä täydentävät toimittajien ja aiheen parissa työskentelevien ammattilaisten näkökulmat.

Antologia on jaoteltu kuuden asiantuntijaesseen mukaan. Ne käsittelevät seksuaalista vallankäyttöä tapakulttuurin, rikosoikeuden, kirjallisuuden, sosiologian ja psykologisen kohtaamisen kautta. Teoksen tarkoitus on myös auttaa traumaattisten kokemusten käsittelemisessä.

Kirjailijat: Riikka Ala-Harja | Tuuve Aro | Anja Erämaja | Laura Gustafsson | Pirjo Hassinen | Maria Hyökyvaara | Katja Kettu | Taina Latvala | Rakel Liekki | Rosa Liksom | Laura Lindstedt | Mira Nurkka | Leena Parkkinen | Krista Petäjäjärvi | Riikka Pulkkinen | Anu Silfverberg | Helena Sinervo | Johanna Sinisalo | Anja Snellman | Annastiina Storm | Miina Supinen | Essi Tammimaa | Miia Tervo | Lotta Tuohino | Sinikka Vuola | Katariina Vuorinen. (Takakansi)

     *     *     *

Ne jotka ovat harrastaneet sosiaalipsykologiaa tai politiikan tutkimusta tietävät, että valta on myös suhdekäsite. Esimerkiksi klassisessa peliasetelmassa, jota kutsutaan 'sukupuolten väliseksi taisteluksi' ei ole vahvempaa eikä heikompaa osapuolta - tai pelitilanteet määrittävät sen mikä on mitäkin. Tämä on syytä aina muistaa, mikä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi patriarkaattinen kristinusko olisi aina tähdännyt naisten (ja samalla miesten) alistamiseen.

Vain yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna asiat näyttävät yhdenlaiselta kuin jos näkökulmaa kääntää hieman toisaalle. Mm. tässä kirjassa on häiritsevää ja miehiä loukkaavaa kaikenlainen yleistysten tekeminen. Jokainen tilanne tulisi ottaa sellaisena kuin se on ollut. Kaikki miehet eivät ole esimerkiksi kristinuskosta voimansa ammentavia huorittelijoita. Sana kuuluu 'madonna ja huora' -käsitejärjestelmään, ja sen hyväksymiseen.

Toisaalta mielessäni kävi, kirjan johdannon luettuani, mitähän Sari Näre ja Susanna Ruuhilahti itse ajattelisivat tilanteesta, että heidän oma tyttärensä on kotikadun jakorasia. Voisi kieleltä lipsahtaa sana "Huora!" heiltäkin, jos ei julkisesti niin privaatisti kuitenkin iltarukousta lukiessa. Ja kysehän on tietysti aivan jostain muusta. Tyttärellä voi olla esimerkiksi sairaus, jota kutsutaan nymfomaniaksi tai hän voi vain muuten pitää ylenpalttisesta seksistä seurustelumuotona saamatta ihan vähästä tarpeekseen.  Ehkä teini-ikäinen tytär käyttää miehiä tietoisesti hyväkseen makaamalla heidän kanssaan?

Toisaalta kurkistus kirjoittajien omaan vuoteeseen ehkä paljastaa kiinnostavia hallinnan ja alistamisen mekanismeja oli kyse sitten homoista tai heteroista tai mistä tahansa muista lukemattomista variaatioista, mitä seksuaalisuuden suhteen on mahdollista niin halutessaan määrittää.

Luis Bunuelin elokuvassa "Päiväperho" (1967) pääosannäyttelijällä Séverinellä (Catherine Deneuve) oli sadomasokistisia fantasioita seksin suhteen. Ja hän ryhtyi vapaaehtoisesti kenties tylsän elämänsä vastapainoksi prostituoiduksi.

     *     *     *

Katja Ketun & Kristi Petäjäjärven toimittavassa antologiassa  "Pimppini on valloillaan. Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö" (2012) on monia kiinnostavia tekstejä, joita voisi kommentoida, mutta valitsen vain yhden ja se on Sinikka Vuolan runo 'Tässä on nainen luonnollista kokoa'.

Syy on vain ja ainoastaan se, että Vuola on yksi huomisessa Nuoren Voiman Liiton (NVL) ja Radio Helsingin "TAIDE 2015 -GAALASSA" esiintyvistä artisteista. Toisena runoilijana paikalla on Eino Santanen.

'Tässä on nainen luonnollista kokoa' -runo on oikeastaan kolme runoa, kolmeen palstaan kirjoitettuna.

     *     *     *

Ensimmäinen Sinikka Vuolan 3 runon sikermästä on futuristinen runo, jossa pilkataan tulevaisuuden miestä. Pilkka, iva ja ironia ovat runoissa vaikeasti hallittavia asioita, eikä Vuolakaan selviä tehtävästään ilman vihapuheelle haiskahtavaa tekstiä.

Seksin kohteena ei ole nainen vaan - sanoisinko - robotti, joka avuiltaan vastaa naista, mutta siinä ei ole seksuaalisessa mielessä niitä puutteita mitä oikeassa, elävässä naisessa on. Ironia kääntyy kirjoittaa itseään vastaan, ja tekee hänestä itsestään sovinistin. Aikamoinen paradoksi, mutta niin siinä yleensä käy, että omaan nilkkaan osuu, kun toisia huitoo kirveellä.

Kyse on myös seksuaalisesta syrjinnästä ja häirinnästä, jota Vuola tietyllä tavalla ehkä tahattomasti harjoittaa. On nimittäin miehiä, ehkä tuhansia, jotka haluavat seksiä naisen (tai miehen tai eläimen) sijaan robottien kanssa. Eikä kyse ole mistään vitsistä. Yle TEEMA:lta on tullut ainakin kahteen otteeseen viimeisen kahden vuoden aikana aihetta käsittelevä dokumenttiohjelma.

     *     *     *

Keskimmäisessä sarakkeessa oleva runo ei ole yhtään selkeämpi kuin ensimmäinenkään. Se sijoittuu Rooman valtakunnan aikaan noin vuoteen 250 jaa, jolloin kristinusko ei vielä ollut valtiouskontona, mutta oli tulossa sellaiseksi niin kuin on ollut aina tähän päivään asti. Ja niin kuin kulttuurisessa muistissa hyvin on, apostoli Paavali oli se, joka kirjeissään alkuseurakunnan jäsenille määritti kirkon ja valtion patriarkaattisen suhteen, mihin runo tietyllä tavalla viittaa.

Jostain ihmeen syystä Vuola - jälleen ristiriitaisesti - puolustaa tällä kertaa kristinuskoa Rooman valtakunnan tapaoikeutta vastaan. Pitkällä tähtäimellä nimenomaan roomalaiseen oikeuteen perustuva oikeusjärjestelmä on ollut se, joka on määritellyt mm. ihmisoikeudet, mitä uskonnot kristinuskoa myöten ovat polkeneet ja polkevat.

Vuola myös unohtaa, että kristittyjen marttyyriys oli sitä samaa, mihin perustuu tämän päivän poliittinen Islamin uskoon pohjautuva terrorismi ja väkivalta. Marttyyriksi heittäytyminen lujitti kristittyjen yhteisöjä ja edisti heidän valtaan pääsyään valtakunnan alueella. Siten Agatha-nimisen marttyyrin nostaminen sankariksi tuntuu hieman arveluttavalta, vaikka totta on tietysti sekin, että hän oli oman aikansa patriarkaattisen yhteiskunnan uhri siinä missä kaikki muutkin, jotka eivät hyötyneet tästä järjestelmästä, mutta niin on myös tänä pävänä.

     *     *     *

Kolmas runo viittaa Bernard Shaw'n / "My fair lady" -musikaalin fiktiiviseen kukkaistyttöön Eliza Doolittleen, joka pikapikaa sivistettiin salonkelpoiseksi. Ilman kauniita kasvoja ja vartaloa hän ei olisi saanut elämänsä tilaisuutta päästä piireihin ja yläluokkaiseen avioliittoon.

Myös Elizan hahmo on hyvin ristiriitainen. Hän sai elämässään mahdollisuuden, joka oli lotto-voittoon verrattava tilaisuus päästä pois köyhyydestä ja kurjuudesta. Eikä sillä asialla ollut mitään tekemistä pimpin kanssa. Enintäin siinä mielessä, jos ymmärtää porvarillisen avioliiton laillistettuna prostituutiona, mitä se varsinkin tässä tapauksessa luultavasti oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti