sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Prince-Bythewood: "Mehiläisten salaisuudet" (2008)

Teini-ikäisen Lily Owensin tarina sijoittuu vuoden 1964 Etelä-Carolinaan. Lilyn elämää varjostaa varhaislapsuuden muisto hänen äidistään. Hän pakenee yksinäistä ja surkeaa elämäänsä isänsä T. Rayn luona, ja karkaa mustan taloudenhoitajan Rosaleenin kanssa paikkaan, joka liittyy jollain tavoin hänen äitiinsä, mutta hän ei tiedä miten. Mustat Boatwrightin sisarukset ottavat Lilyn ja Rosaleenin vastaan kyselemättä. Lily löytää lohtua heidän lumoavasta mehiläishoidon maailmastaan. (IMDb)

     *     *     *

Tämäkin elokuva tuli viimeksi noin vuosi sitten. Ilmeisesti elokuvien esittämisessä on jokin tietty sykli milloin niitä toistetaan tietyillä kanavilla. Viimeksi elokuva tuli AVA:lta nyt Foxilta.

     *      *     *

Kiinnitin tällä kertaa huomiota elokuvan tunnelmaan ja vuonna 2008 14-vuotiaan Dakota Fanningin roolisuoritukseen Lily Owensina. Vaativa ja vaikuttava suoritus nuorelta neidolta. On mahdotonta jopa kuvitella, miltä tytöstä on tuntunut näytellä Lilyä, joka on vahingossa pikkulapsena tappanut äitinsä Deborahin.

Elokuvan tapahtumat keskittyvät pieneen etelä-carolinalaiseen Tiburonin kaupunkiin, jossa kolme mustaa 3-kymppistä sisarusta pitää tilaa, jossa he kasvattavat mehiläisiä.

Eletään 60-luvun puoliväliä, jolloin kansaisoikeusliike toimi kiihkeimmillään, ja yksi sisaruksista eli June (Alicia Keys)  on liikkeen paikallinen aktivisti. Naisista June on myös ainoa, joka seurustelee, eikä hän halua alistua tulevan miehensä tossun alle.

Nuorin May (Sophie Okonedo) on mieleltään epävakaa, eikä kestä mustien ja valkoisten kärjekästä vastakkainasettelua - ja osittain tästä syystä tekee itsemurhan.

Sisaruksista vanhin Rosaleen "July" (Jennifer Hudson) on kolmikon äitihahmo, joka ottaa myös Lilyn siipiensä suojiin. Hän oli myös se joka vuosia aiemmin oli ollut Lilyn äitin nannynä.

     *      *     *

28 eekkerin tila sivussa taajamasta on turvallinen ja idyllinen paikka, missä niin sisarukset kuin heidän vieraansa voivat rauhassa elää elämäänsä piilossa maailman melskeiltä. Kukaan ei tule sinne häiritsemään heidän rauhaansa.

Ainoastaan Lilyn isä T. Ray (Paul Bettany) hetken aikaa rettelöi, mutta naiset panevat hänet muutamalla harkitulla repliikillä nopeasti järjestykseen.

Katsojalle ei ole ihme, eikä yllätys, että Lily haluaa jäädä asumaan ja elämään kolmen mustan naisen kanssa, eikä lopulta hänen isälläänkään ole mitään sitä vastaan.

Linkit:

Mehiläiset kaunokirjallisuudessa. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti