sunnuntai 31. toukokuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 371: "Naiseni on peura 5"


muistan aina kun
kaulaasi suutelin ja
jotain huomasin:

näppylän siinä
kaulallasi, kielellä
salaa kosketin

ja sitten vielä
ne sorkat jotka kai kai-
ken pilasivat







Linkki:

Naiseni on peura 1. Tämä blogi
Naiseni on peura 2. Tämä blogi
RUNO ON VAPAA. Osa 22: Redhaired young woman with beauty spots. Tämä blogi

Jean-Philippe Peyraud. Kauneuspilkkuja (2010) -sarjakuva
Oliver Sacks. Kirjailija joka kadotti kirjaimet (2011)

sorkka. Wikipedia
sorkkia. Urbaani sanakirja

Joost & Schulman: "Paranormal Activity 3" (2011)

"Paranormal Activity 3" (2011) on amerikkalainen yliluonnollista käsittelevä kauhuelokuva, jonka ovat ohjanneet Henry Joost ja Ariel Schulman

Sarjan 3. osassa kerrotaan aikaisempien osien päähenkilöiden lapsuudesta. Ajassa on siirrytty 18 vuotta taaksepäin. (Wikipedia)

     *    *     *

Elokuvan tekijät jatkavat uskollisesti valitsemallaan linjalla, mutta myös jotain uutta tähän 3. elokuvaan on saatu mukaan. Siksi se kannattaa katsoa, jos tällainen viihdyttää - ja miksipä se ei sitä tekisi. Kyllä tämä sota- ja rikoselokuvat voittaa.

"Paranormal Activity 3" (2011) tuli eilen vuorokauden vaihtuessa sunnuntaiksi Neloselta. 'RottenTomatoes' - ja 'Internet Movie Database' -palveluiden käyttäjät ovat pitäneet elokuvaa katsomisen arvoisena tosin se on jakanut ihmset kahtia, mikä on ymmärrettävää elokuvan luonteen takia.

     *      *     *

Kotivideo-tekniikalla tehdyt elokuvan ovat tietysi laisiaan, muuta 'Paranormal activity' -sarjan elokuvat ovat sieltä onnistuneesta päästä.

Eräänlaisena keskushenkilönä on alle kouluikäinen Kristi, jolla on mielikuvitusystävä Toby, joka alkaa hallita yhä enemmän hänen ja muiden elämää. Missään vaiheessa ei selviä mikä tai kuka Toby oikein on, millainen henki.

Niin kauan kaikki on hyvin, kun Kristi tekee, mitä Toby käskee. Muutoin tapahtuu kaikkea kummallissta, pelottavaa ja väkivaltaistakin.

Kun Kristi joutuu, kenties juuri Tobyn kaltoinkohtelun takia, käymään sairaalassa äitinsä Julien kanssa. Isä Dennis ja isosisko Katie jäävät kaksin kotiin. Katie haluaa leikkiä 'Bloody Mary' -leikkiä, mikä saa taas Tobyn tms demonit liikkeelle.

Haamuja jahdataan tälläkin kertaa kameroilla, ja kaikkea kummallista myös tallentuu kameroille.

Loppu on herkkähermoisille karmeaakin karmeampi ainakin siinä mielessä, että niin Julie kuin Dennis kuolevat. Siskokset jäävät eloon yhdessä isoäidin kanssa...

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 142 -

CC by  Mimmi L. 

hei hei hei baby
ai lav juu, veit foor juu
   tankeros lav änd mii

Linkit:

Stig. Made in Finland. YouTube
Kivikasvot. Tankeros love. YouTube
Stig teki päivitetyn version legendaarisesta Tankeros Love -hitistä. Radio Nova 21.5.2015

lauantai 30. toukokuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 458 : "Kesää on vielä jäljellä"

Koulut päättyivät viimeistään tänään. Joten kesää on vielä jäljellä. Ja työttömän kesähän on ikuinen.

Sitä en tiedä onko kesä pitkä saati sitten kuuma, mutta varmaa on, että se on edessä. Jos ei sitten ole jo takana.

Istuimme hetken yhdessä ja avaruus katsoi meitä. Ja me katsoimme ja katsoimme, ja teimme sitä aamuun asti. Katsoimme avaruutta yhä uudestaan. Sinä siellä ja minä täällä.

     *     *      *

Koska järvivedet ovat vielä vilpoisia, kaikkea ei voi vielä tehdä ulkona ja järvessä. Viikon aikana olenkin uinut enemmän uimahallissa kuin koskaan, tai muutenkaan uinut. Tietysti. Vain "minulle paljon". Muutaman kilometrin. Eihän vanha jaksa.

     *     *      *

Tullessani hallilta vaihdoin muutaman sanan talon 3-kymppisten kanssa. Olivat juopotelleet aamusta toisin kuin minä, joka en juo oikeastaan ollenkaan. Harvoin edes seuraksi. Minulla - niin kuin tiedetään - on pönttö muutenkin riittävän sekaisin. Eihän siitä mitään tulisi... Ei vaan, kunhan pelleilin.

En ole tehnyt kovasti mitään, vähän vain. Tapio Piiraisen ohjaama "Poliisinpoika" (1997) oli aika hauska, hyviä suomalaisia näyttelijöitä ja Jari Tervon kirja. Ai, mitä tarkoitan "hauskalla". Niin se oli sellainen "minun hauska". Satuin pitämään sen huumorista. Ehkä siksi että olen kirjailijan kanssa samaa sukupolvea.

     *     *      *

Siinä oli monia aika... outoja kohtauksia niin kuin nyt esimerkiksi se pankkiryöstö, jota ensin valmisteltiin ja sitten tehtiin. Tai poliisinpoika, joka onkin tyttö. Ja tyttö joka syntyi, oli vankilasta lomilla olleen poliisinpojan lapsi, joka raiskasi tyttöystävänsä, eikä tyttö tai nainen edes tiennyt ennen ryöstöä, kuka raiskaaja oli ollut ja kun sai tietää tappoi poliisinpojan.

Että sellaista.

Linkki:

Mamba. Vielä on kesää jäljellä. YouTube
Pariisin Kevät. Kesäyö . YouTube
Popeda. Kuuma kesä. YouTube

RUNO ON VAPAA. Osa 371: "Naiseni on peura 4"


- Naisesi on poka,
kaupungilla kerrottiin.
- Inkkari, sanoin.

- Ihan oikeeko?
- Ei, nyt ihan. Elämän-
tapa sellainen.

- Mut yhtä hyvä?
- Tiedän mitä tarkoitat.
Kyllä. Hyvä on.
  

Takashi: "Pocahontas"(1994)

Nuori intiaaniprinsessa säilyttää rauhan kansansa ja maahan saapuneiden Englannin uudisasukkaiden välillä. (IMDb)

"Pocahontas" (1994) on 45-minuutin mittainen animaatioelokuva, jonka on ohjannut Toshiyuki Hiruma Takashi. Käsikirjoitus on Jack Oleskerin  ja se on adaptaatio powhatan-intiaanien Pocahontas-tarinoista. (Wikipedia

     *     *     *

Tämä on kolmas 1990-luvun alkupuolella tehty "Pocahontas" -animaatio, ja ainoa jonka käsikirjoittaja suoraan ilmoittaa olevan adaptaatio alkuperäisestä kansantarinasta. Tosin tämä tarina tarkkaan katsottuna ei loppujen lopuksi poikkea edeltäjistään muuta kuin painotuksiltaan.

Tarina alkaa, ehkä hieman yllättäen, samalla tavalla kuin vuotta myöhemmin ilmestynyt Disney-animaatio. Pocahontas näkee suurten valkoisten kanoottien saapuvan rannikolle - ja kertoo siitä isälleen Powhatanille, joka neuvoston kanssa miettii, mihin toimiin heidän tulisi ryhtyä. Ja he päättävät vain odottaa ja katsoa mitä tuleman pitää. Intiaaneilla on huonoja kokemuksia espanjalaisista, jotka varastivat ruokaa ja turkiksia. (Ja se mitä ei sanota, yrittivät pakkokäännyttää kristinuskoon.)

Ensimmäinen paikkansapitämätöm asia tässä dramatisoinnissa on se, että suuri päällikkö Powhatan haastetaan intiaanikansan sisältä käsin tässä uhkaavassa tilanteessa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaikka eri heimot olivatkin erimielisiä suhtautumisessaan valkoisiin.

Silmätysten JohnSmith ja Pocahontas tapaavat, kun valkoiset lähtevät 1. vierailulle intiaanikylään aikomuksenaan vaihtaa tavaroita ruokaan. Mitään tällaista ei ole kuvattu muissa animaatioissa. Tosin dramatisoinnissa on paljon kyseenalaista mielikuvituksen käyttöä. Smith on tilanteessa kuvattu siirtokunnan johtajana, mitä hän ei vielä tässä tilanteessa ollut.

Ensimmäinen kohtaaminen tapahtuu metsässä matkalla kylään. Tilanteessa Pocahontas kohtaa yksin joukon valkoisia miehiä. Paikkansa pitämätöntä tai ainakin perusteetonta on, että miehet ja tyttö osaisivat toistensa kieltä sujuvasti.

Kylässä Powhatan ruokkii vieraansa ja he neuvottelevat riitaisesti vaihtokaupan aloittamisesta. Keskusteluja päätetään jatkaa aamulla. Yöllä tapahtuu kahakka, jossa yksi intiaani kuolee. Smith otetaan kiinni ja tuomitaan kuolemaan. - Kuvaus on täysin keksitty, vaikkakin jotain tämän suuntaista tositarinassakin tapahtui.

Pahinta höpö-höpöä on se, että Towanacan (?) niminen soturi, päällikkö Powhatanin haastaja suunnittelee John Smithin tappamista. Pocahontas kuitenkin varoittaa valkoisia, joten he ehtivät valmistautua - ja paeta (paitsi John Smith).

Neuvosto ja Powhatan tuomitsevat Smithin kahakan jälkeen kuolemaan, mitä Pocahontas pitää epäoikeudenmukaisena. Intiaanin oli tappanut toinen valkoinen mies. Isä Powhatan on ärtynyt siitä, että Pocahontas asettuu häntä vastaan - ja yrittää pelastaa miehen.

Pocahontas on ilmeisesti ihastunut valkoiseen mieheen, ja yrittää keinolla millä hyvänsä pelastaa John Smithin. Toinen intiaanityttö neuvoo häntä vetoamaan siihen, että esi-isien ikiaikainen laki oikeuttaa kenet tahansa vaatimaan vangin itselleen.

Juuri kun Smith ollaan polttamassa kuoliaaksi (häntä ei siis tässä versiossa aiota nuijia hengiltä), Pocahontas ryntää paikalle ja vaatii Smithin itselleen. Vaatimukseen on taivuttava, minkä Powhatan tekee pitkin hampain.

John Smith jää kylään viikkokausiksi, ja hän on jonkinlainen Pocahontaksen kotiorja tms. Pocahontas yrittää puhua isälleen josko hän voi löytää miehelle käyttöä. Lopulta kun John Smith lahjoittaa hänelle kompassin, isä heltyy ja antaa miehelle tilaisuuden näyttää hyödyllisyytensä.

Smith opettaa kyläläisille hyödyllisiä taitoja, mikä ei vaikuta tosi kovin uskottavalta (metsästyksen opettaminen...). Valheellisesti John Smith kertoo, että Engannin kuningas Jaakko I haluaa olla vain powhatanien ystävä.

Toisaalla siirtokunta kärsii nälkää ja Powhatanin vastustaja Towanacan suunnittelee miehineen valkoisten ajamista pois maasta. Jamestownissa kytee kapina johtajana toimivaa Barlowia vastaan, ja jotkut haluavat palata takaisin Englantiin. Barlow aseella uhaten estää lähtövalmistelut.

Lopulta John Smith saa neuvoteltua Powhatanin kanssa ruoan toimittamisesta leiriin. Yhdessä Pocahontaksen kanssa vapautettu James Smith lähtee kohti siirtokuntaa.

Samaan aikaan toinen ryhmä intiaaneja, Towanaca joukkoineen lähestyy myös linnoitusta. Valkoiset epäilevät hyökkäystä, mutta Towanaca onkin tuomassa vain riistaa John Smithille kiitokseksi siitä, kun tämä oli intiaanikylässä auttanut hänen vanhaa isäänsä.

Lopussa on kaikki hyvin - ja ystäviä keskenään. Myös siirtokunnan kapinalliset taivutetaan jäämään. Kuningas oli antanut heille tehtävän, joka siis oli pysyvän siirtokunnan perustaminen, mikä tehtävä miesten täytyy viedä loppuun.

perjantai 29. toukokuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 371: "Naiseni on peura 3"


Naiseni haluaa
miellyttää minua ja
pukeutuu 
natiivisti

Naiseni on not-
kea peuran vasa ja
villisti tanssii

Olen rinnallaan
jäykkä juhannussalko
joka vain jököttää

Olen huuto tuuleen
johon aina vastataan
pelkkää Henkeä
  
Native american
fashion clothing












Linkki:

"Et oo tosissas!" Tämä blogi

Naiseni on peura 1. Tämä blogi
Naiseni on peura 2. Tämä blogi

Nina Hakalahti. 1997. Jotkut ja toiset. Tämä blogi
Legenda Peuranaisesta. Tämä blogi
Blue Deer - sininen peura. Tämä blogi
Blue Lady. Tämä blogi

C.G. Jung. 1966. Piilotajunnan psykologiaa. Tämä blogi

Waugh: "Felon" (2008)

TULEE TÄHÄN!

Perheenisä tuomitaan tahattomasta taposta, ja hän joutuu väkivaltaiseen vankilasysteemiin. (IMDb)

"Felon" (2008) on amerikkalainen vankilaelokuva, jonka on kirjoittanut ja ohjannut Ric Roman Waugh. Elokuva kertoo tarinan perheenisästä, joka joutuu vankilaan tapettuaan taloonsa murtautuneen miehen. Tarina perustuu tositapahtumaan 1990-luvulta. (Wikipedia)

      *     *     *

TÄNÄÄN 6:LTA KLO 22:00

      *      *      *

'Rotten Tomatoes' -palvelun käyttäjistä yli 80 % piti elokuvasta.

RUNO ON VAPAA. Osa 370: "Naiseni on peura 2"


Naiseni rakastaa
minua ja minä häntä
- Tuletko miehekseni?

- Tulen. Mennäänkö
metsään juhannuksena?
- Joo, tehdään vain niin


  




Linkki:

Naiseni on peura 1. Tämä blogi
Nina Hakalahti. 1997. Jotkut ja toiset. Tämä blogi
Legenda Peuranaisesta. Tämä blogi
Blue Deer - sininen peura. Tämä blogi
Blue Lady. Tämä blogi

C.G. Jung. 1966. Piilotajunnan psykologiaa. Tämä blogi

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 457 : "Kesän ensimmäinen"


Tulin juuri järvestä ja vesi oli vilpoista taas yön jälkeen. Rannassa oli vanhempi nainen viereisestä talosta, joka sanoi mitanneensa veden lämpötilaa. Viikko sitten se oli 9 astetta ja tänä aamuna 13 astetta. Nopeastipa nämä sisävesien matalat järvet lämpiävät.

Vaikka olen pari kertaa käynyt järvessä tätä ennen, tämä kuitenkin oli ensimmäinen pulahdus heti aamutuimaan. Aurinko paistoi Kappolanvuoren yli houkuttelevasti, hetki ei olisi voinut olla parempi. Tein muutaman venytysliikkeen ja katselin ympärilleni. Laiturin vieressä kivellä harmaalokki hautoi pesässä olevia muniaan. Tämä lokki oli vähemmän levoton kuin viimevuotinen, joka suhtautui kumppaneineen aggressiivisesti ohikulkijoihin.

Kuikkia ei näkynyt missään, mutta ne ovat tulleet vuosi vuodelta ihmisistä piittaamattomimmiksi ja uiskentelevat vain muutamien kymmenien metrien päässä rannasta, vaikka siellä olisi paljon ihmisiä.

Toiselle puolen laituria aivan pienessä lahdenpohjukassa puolestaan härkälintu istui kyhäämässään pesässä aivan rantaveden tuntumassa hiljaa paikallaan. Mielessä kävi, ettei vain kävisi niin kuin viime vuonna. Ensimmäisen pesän vei kovan tuulen nostattama aallokko, mutta sitkeä lintu rakensi uuden pesän lähemmäksi rantaa ja sai pari poikasta.

     *     *     *

Huomenna taas kaupunginkeskustan valtaa iloinen nuoriso, kun peruskoulut, lukiot ja ammattikoulut ovat päättyneet. Ja vettä väkevämpi juoma virtaa. Kesästä näilläkin rannoilla saattaa tulla levoton, jos joukossa on paljon nuoria, jotka eivät ole saaneet kesätöitä. Tällainen ajatus kävi mielessäni. Joitain vuosia sitten 15-16 -vuotiaiden poikien porukka vandalisoi läheistä Lammassaarta. Hajottivat mm. yhden - tosin tyhjänä olleen - kesämökin.

Minun kesäni menee töissä. En halunnut tänäkään vuonna kesälomaa kesäaikaan. Mitäpä minä sellaisesta? En pidä kuumasta sisämaan ilmasta, eikä kehonikaan, ja olen silloin mieluiten sisällä.

Sitä paitsi yksin kesän viettäminen - kesänä - olisi muutenkin ikävää. Minulle riittää, kun lähtiessäni aikaisin aamulla töihin näen Harvialantien varressa metsänlaidassa, heti pienen pellon takana, yhden tai useampia valkohäntäpeuroja.

Ihmettelen vieläkin, miten ne pystyvät elämään vain 1-2 hehtaarin kokoisella maa-alueella. Uusi asuinalue, joka nousee Katisten ja Katuman väliin on vienyt niiden kotimetsän lähes kokonaan.

      *      *     *

Ainakin Kutalanjoen tuntumassa, aivan kulkureittini varrella, asustelee yksi tai useampia satakieliä. Viime vuonna - näin luulen - yhdelle linnulle tai linnuille tapahtui jotain, sillä koiras lauloi viikkokausia epätoivoisia laulujaan ja pani parastaan siltikään se ei tuntunut löytävän kumppania itselleen. Ehkä se on tänä vuonna onnekkaampi.

Uuden naapurinkin näin tullessani uimasta. Mies oli lähdössä töihin pakettiautollaan. En voinut olla kertomatta, että edellisenä päivänä hänen autonsa ympärillä oli pyörinyt hysteerinen 3-kymppinen nainen, joka epäili että auto kuului jollekin kuolinpesälle. Hän ei ollut kuitenkaan varma asiasta. Nainen pyöri pitkään auton ympärillä ja kuvaili sitä kännykällä. Kysyi oliko pihapiirissä muita sinisiä pakuja? Sanoin ettei tietääkseni. Oman farmariautonsa hän oli jättänyt poikittain keskelle pihaa, kuljettajanpuoleinen ovi oli auki niin, ettei kukaan varmasti olisi päässyt hänen ohitseen, jos olisi sattunut tulemaan.

Kun huomasin naisen ikkunasta, en voinut olla menemättä parvekkeelle ja kysyä, mikä hätänä.

torstai 28. toukokuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 369: "Naiseni on peura"


naiseni on peura
   pelkään ja kaipaan kaikkea
hänessä, häntä

peura on valko-
   häntäpeura joita on
      lähimetsässä 

     joskus peuran löy-
   tää eksyneenä kaupun-
gin kaduillakin


Charm of the Deer Woman
by Roy Boney
Linkki:

Legenda Peuranaisesta. Tämä blogi
Blue Deer - sininen peura. Tämä blogi
Blue Lady. Tämä blogi

C.G. Jung. 1966. Piilotajunnan psykologiaa. Tämä blogi




Jarva: "9 runoa" (1959)

Risto Jarva aloitti elokuvauransa kokeilemalla kaitafilmien tekoa elokuvakerho Montaasissa. Siellä syntyi myös kokeellinen lyhytelokuva "9 runoa" (1959), joka on osittain olemukseltaan perinteisen lyhytelokuvan traditiossa, vaikka sen irralliset jaksot eivät näennäisesti liitykään yhteen. Jaksoja tai mielentiloja on kahdeksan: niiden kokonaisuus on ehkä otsikossa mainittu yhdeksäs runo. (Yle Teeman sivusto)

     *     *     *

TÄNÄÄN YLE TEEMA KLO 21:55

     *     *     *

Kiinnostavia kokeellisia runoja, joissa yhdistetty kuvaa, liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Muuta tekstiä runoissa ei ole.

Lyhyessä elokuvassa on itse asiassa vain 8  runoa, ja ilmeisesti runojen muodostama kokonaisuus on 9. runo.

     *     *      *

Mustavalkoisset runot ovat: inho, omakuva, muisto, aivomekanismi, ympyrä, alas pimeyteen. omatunto ja rippi.

Inho. Mielikuvia inhosta, musiikkia.

Omakuva. Kuvia kasvosta, käsistä ym.

Muisto. Tanssi nuoren naisen kanssa. Lähikuvia tanssin aikana kasvoista, kehosta.

Aivomekanismi. Jazz-bandi tms. soittaa, mutta kuuluu vai yksitoikkoinen vispilän ääni.

Ympyrä: nainen pyörittää hula-hula -vannetta, jota kuvataan. Myös naista joka hymyilee kameralle.
'
Alas pimeyteen. Mies laskeutuu portaita alas pimeyteen. Mustat silmälasit.

Omatunto. Kuumasta raudata taotaan käsin ja koneella erimuotoisia kappaleita. Kello tikittää tasaisesti.

Rippi. Mies ja nainen pelaavat shakkia, riita, mies puukottaa nnaisen ja suree naista. Katselee suurennuslasilla kättään. Hyväilee naisen kasvoja. Asettaa neilikan hänen päälleen. Puukko rinnassa.

RUNO ON VAPAA. Osa 368: "Päivän p-runo"


mulla ei oo
   rakkautta ei kulttuurii
mut jotain on *)
*) Nina Simone - Ain't Got No...I've Got Life. YouTube

mulla ei oo 
  rahaa ei työtä ei luokkaa
mut jotain on *)
*) Nina Simone - Ain't Got No...I've Got Life. YouTube









mulla ei oo
   ystävii ei naista ei Jumalaa
mut jotain on *)
*) Nina Simone - Ain't Got No...I've Got Life. YouTube

mitä mulla on
   miks mä edes hengitän
mitä ei voi ottaa pois *)
*) Nina Simone - Ain't Got No...I've Got Life. YouTube

mulla on munaa
   kirjottaa tää runo ja
sanoo mitä vaan *)
*) Nina Simone - Ain't Got No...I've Got Life. YouTube

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Landis: "The Kentucky Fried Movie (Hei, me nauretaan)" (1977)


Sarja lyhyitä kohtauksia, epäolennaista ja usein aivan mautonta paskaa. (IMDb)

Elokuvan on kirjoittanut tällainen tiimi: David Zucker, Jim Abrahams ja Jerry Zucker, joka on kirjoittanut ja ohjannut lukuisia muita elokuvia ("Airplane!", "Top Secret!" ja "the Police Squad!" -tv-sarjaa ja sen pohjalta tehtyjä leffoja). (Wikipedia)

     *     *     *

Löysin tämän pari päivää sitten sattumalta kirpputorilta Mäkelän teollisuusalueelta Hämeenlinnasta.

Esim. elokuvassa väläytettyyn inserttiin fiktiivisestä tv-srjasta 'Katoliset teinitytöt pulassa' voisi läiskäistä K25-merkinnän. Mikään ei ole pyhää ajankohtaislähetyksissä. Uutistenlukija kuolee kesken horoskooppien lukemisen, tilanteessa jossa hän kehotti Kaksosia irrottamaan sairaalassa olevan tyttärensä letkuista juuri tänä päivänä ym.

"Muistakaa kuolleet" -yhdistys muistuttaa, että kuolleet elävät kanssamme. Esimerkkinä mm. perheen poika, jota raatona riepotetaan pelikentälle ja vesileikkeihin.

RUNO ON VAPAA. Osa 367: "Päivän floppaus - sitähän se kaikki on"


Olen pettynyt.
Sinuun ja itseeni. Em-
me onnistuneet. *)
*) sääli. Olisin ollut valmis melkein mihin tahansa.

Sitähän se kaikki
on: yhtä huonoa draamaa
rakkautta, rakkautta vaan. *)
*) Dave Lindholm. Sitähän se kaikki on. YouTube



tiistai 26. toukokuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 366: "Päivän h-runo klo 18:45"


parasta maa(ssa)-
ilmassa on uida
kuin kala  *)
*) vedessä ja olla tulessa intohimoisesta rakkaudesta, jos sellainen on edes mahdollista.







Linkki:

Hämeenlinnan uimahalli. Hämeenlinnan liikuntahallit
Uimapaikat ja -rannat (Katumajärvi). Hämeenlinnan kaupunki

Vuoksenmaa: "Klikkaa mua" (2011)

"Klikkaa mua" (2011) on Johanna Vuoksenmaan ohjaama draamasarja, jonka 1. tuotantokausi esitettiin syys–joulukuussa 2011 ja 2. tuotantokausi maalis–kesäkuussa 2014. Sarjan aiheena on eronneiden ja yksinelävien parin etsintä internetin avulla. (Wikipedia)

     *     *     *

ALKAA TÄNÄÄN UUSINTANA AVA:LTA KLO 21:00

     *     *    *

Sympaattisen Minttu Mustakallion tähdittänä sarja 3 lapsen äidistä, joka on eronnut miehestään - ja jolla on haku päällä. Vaan vaikeaahan se on, kun Click Me -palvelussa on vain .. aika outoja tyyppejä. Ja outona Ella pitää itseäänkin, onhan hän samassa palvelussa. Ja hän ei ehdi olla profiileineen kuin päivän julkisuudessa, kun hänen eksänsä saa tietää asiasta - ja paheksuu sitä, vaikka itse on uudessa parisuhteessa. Hän ei halua lastensa äidin olevan tällaisessa palvelussa, eikä siitä pidä myöskään Ellan teini-ikäinen tytär, joka häpeää asiaa. Ja 1. jakson lopulla Ella sanoo tyttärelleen, että hän on palvelussa kuukauden loppuun asti, sillä siitä hän on ehtinyt maksaa...

RUNO ON VAPAA. Osa 365: "48 tunnin haaste: Uusi muoti"


Sauna. Äiti. Isä. 
Peippo. Lapsi. Piirros. Nauru.
Vitsi. *) Alaston.

*) - Huh-huh... Antaisit jo olla... Sä et ole enää mikään äiti. Et ole ollut moneen vuoteen.

- Hei, äiti, äiti! Et arvaa ikinä mitä. Mä kuulin tosi hyvän vitsin koulussa. Se oli semmonen että siis. Se oli sellainen nainen jolla oli koira ja sen koiran nimi oli Uusi muoti. Sitten yhtenä päivänä kun se nainen oli suihkussa niin se huomasi sen koiran karanneen. Ja sitten se juoksi alastomana siellä kaupungin kaduilla huutaen "Uusi muoti, uusi muoti!!" Ja sitten kun se seuraavana päivänä meni ulos, niin siellä oli kaikki niinku alastomina.

- Anne, Anne. Tuu takasin.








Linkki:

Korruptio. Äiti. YouTube (Vuoden 2014 Uneton48 -lyhytelokuvakilpailun voittaja)

Lyhytelokuva 48 tunnissa 15.-17.5.2015. Uneton48

The 48-hour Short Film Challenge 15.-17.5.2015. Uneton48

Warm-up contest 2015. Uneton-48

maanantai 25. toukokuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 364: "Kun kalliokin kukkii"


Kuiskaan tuuleen "Mi...
(ja miten hyvältä se
tuntuu) ... sinua, ... vi!"







Linkki:

Kallio Kukkii 8.-17.5.2015. Facebook

Kirsi Kunnas (toim.). 2010. Kuka on nähnyt tuulen?

Anton Tsehov. [1886]. Leikkiäkö vain. Novelli

Gero: "Young People Fucking" (2007)

Eräänä tiistai-itana 5:llä eri parilla ovat omanlaisensa seksiseikkailut. (IMDb)

"Young People Fucking" (myös Y.P.F., 2007) on kanadalainen komedia, jonka on ohjannut, kirjoittanut ja tuottanut Martin Gero ja Aaron Abrams. Elokuva esitettiin ensimmäisen kerran Toronton kansainvälisillä filmifestivaaleilla. (Wikipedia)

     *      *     *

TÄNÄÄN HEROLTA KLO 21:00

     *      *     *

Vaikka suomalaiset elokuva-arvostelijat eivät ole elokuvasta pitäneet esim. 'Rotten Tomatoes' -sivuston sadat arvioijat ovat rankkeeranneet elokuvan huomattavasti korkeammalle kuin elokuvan "Fifty Shades of Grey" (2015).

Elokuva oli oikeasti hauska, ja ehkä opettavainenkin. Viidessä tarinassa ihmisssuhteita kuvattiin tarkkanäköisesti seksin kautta. Yhteistä kaikille oli, että vaikeuksien kautta kaikki onnistuivat ponnisteluissaan  - ja saivat mm. toivomansa orgasmin aika yllättävälläkin tavalla. Niin kuin esimerkiksi ainoa aviopari, joka vaihtoi miehen ja naisen roolit surutta toisiinsa. Ja mies, ainakin hetken aikaa, koki tulleensa suorastaan jos ei raiskatuksi niin nöyryytetyksi. Hämmennyksen jälkeen hän myönsi nauttineensa vaimon fantasian toteutuksesta.

RUNO ON VAPAA. Osa 363: "Päivän haa-runo. Voi, kukkia!"


Voi, kun on paljon
kukkia - keskellä tietä
Oi! Voikukkia







Linkki:

Voikukka. Wikipedia
Kallio Kukkii 8.-17.5.2015. Facebook

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 362: "Kafka: Oikeusjuttu"


Mies. Syytös. Jostain.
Ei tiedä mitä tehnyt.
Tuomio: veitsi *)


*) The evening before K.'s 31'st birthday - it was about 9 o'clock in the evening, the time when the streets were quiet - two men came to where he lived. 

In frock coats, pale and fat, wearing top hats that looked like they could not be taken off their heads. After some brief formalities at the door of the flat when they first arrived, the same formalities were repeated at greater length at K.'s door. 


He had not been notified they would be coming, but K. sat in a chair near the door, dressed in black as they were, and slowly put on new gloves which stretched tightly over his fingers and behaved as if he were expecting visitors. He immediately stood up and looked at the gentlemen inquisitively. 


"You've come for me then, have you?" he asked. 


The gentlemen nodded, one of them indicated the other with the top hand now in his hand. K. told them he had been expecting a different visitor. He went to the window and looked once more down at the dark street. Most of the windows on the other side of the street were also dark already, many of them had the curtains closed. 


In one of the windows on the same floor where there was a light on, two small children could be seen playing with each other inside a playpen, unable to move from where they were, reaching out for each other with their little hands. 


"Some ancient, unimportant actors - that's what they've sent for me," said K. to himself, and looked round once again to confirm this to himself. "They want to sort me out as cheaply as they can.


K. suddenly turned round to face the two men and asked, 


"What theatre do you play in?


"Theatre?" asked one of the gentlemen, turning to the other for assistance and pulling in the corners of his mouth. The other made a gesture like someone who was dumb, as if he were struggling with some organism causing him trouble. 


"You're not properly prepared to answer questions," said K. and went to fetch his hat.


As soon as they were on the stairs the gentlemen wanted to take K.'s arms, but K. said 


"Wait till we're in the street, I'm not ill.


But they waited only until the front door before they took his arms in a way that K. had never experienced before. They kept their shoulders close behind his, did not turn their arms in but twisted them around the entire length of K.'s arms and took hold of his hands with a grasp that was formal, experienced and could not be resisted. K. was held stiff and upright between them, they formed now a single unit so that if any one of them had been knocked down all of them must have fallen. They formed a unit of the sort that normally can be formed only by matter that is lifeless.


Whenever they passed under a lamp K. tried to see his companions more clearly, as far as was possible when they were pressed so close together, as in the dim light of his room this had been hardly possible. 


"Maybe they're tenors," he thought as he saw their big double chins. 


The cleanliness of their faces disgusted him. He could see the hands that cleaned them, passing over the corners of their eyes, rubbing at their upper lips, scratching out the creases on those chins.


When K. noticed that, he stopped, which meant the others had to stop too; they were at the edge of an open square, devoid of people but decorated with flower beds. 


"Why did they send you, of all people!" he cried out, more a shout than a question. 


The two gentleman clearly knew no answer to give, they waited, their free arms hanging down, like nurses when the patient needs to rest. 


"I will go no further," said K. as if to see what would happen. 


The gentlemen did not need to make any answer, it was enough that they did not loosen their grip on K. and tried to move him on, but K. resisted them. 


"I'll soon have no need of much strength, I'll use all of it now," he thought. He thought of the flies that tear their legs off struggling to get free of the flypaper. 


"These gentleman will have some hard work to do".


Just then, Miss Bürstner came up into the square in front of them from the steps leading from a small street at a lower level. It was not certain that it was her, although the similarity was, of course, great. But it did not matter to K. whether it was certainly her anyway, he just became suddenly aware that there was no point in his resistance. There would be nothing heroic about it if he resisted, if he now caused trouble for these gentlemen, if in defending himself he sought to enjoy his last glimmer of life. He started walking, which pleased the gentlemen and some of their pleasure conveyed itself to him. Now they permitted him to decide which direction they took, and he decided to take the direction that followed the young woman in front of them, not so much because he wanted to catch up with her, nor even because he wanted to keep her in sight for as long as possible, but only so that he would not forget the reproach she represented for him. 


"The only thing I can do now," he said to himself, and his thought was confirmed by the equal length of his own steps with the steps of the two others, "the only thing I can do now is keep my common sense and do what's needed right till the end. I always wanted to go at the world and try and do too much, and even to do it for something that was not too cheap. That was wrong of me. Should I now show them I learned nothing from facing trial for a year? Should I go out like someone stupid? Should I let anyone say, after I'm gone, that at the start of the proceedings I wanted to end them, and that now that they've ended I want to start them again? I don't want anyone to say that. I'm grateful they sent these unspeaking, uncomprehending men to go with me on this journey, and that it's been left up to me to say what's necessary".


Meanwhile, the young woman had turned off into a side street, but K. could do without her now and let his companions lead him. All three of them now, in complete agreement, went over a bridge in the light of the moon, the two gentlemen were willing to yield to each little movement made by K. as he moved slightly towards the edge and directed the group in that direction as a single unit. The moonlight glittered and quivered in the water, which divided itself around a small island covered in a densely-piled mass of foliage and trees and bushes. Beneath them, now invisible, there were gravel paths with comfortable benches where K. had stretched himself out on many summer's days. 


"I didn't actually want to stop here," he said to his companions, shamed by their compliance with his wishes. 


Behind K.'s back one of them seemed to quietly criticise the other for the misunderstanding about stopping, and then they went on. The went on up through several streets where policemen were walking or standing here and there; some in the distance and then some very close. One of them with a bushy moustache, his hand on the grip of his sword, seemed to have some purpose in approaching the group, which was hardly unsuspicious. The two gentlemen stopped, the policeman seemed about to open his mouth, and then K. drove his group forcefully forward. Several times he looked back cautiously to see if the policeman was following; but when they had a corner between themselves and the policeman K. began to run, and the two gentlemen, despite being seriously short of breath, had to run with him.


In this way they quickly left the built up area and found themselves in the fields which, in this part of town, began almost without any transition zone. There was a quarry, empty and abandoned, near a building which was still like those in the city. Here the men stopped, perhaps because this had always been their destination or perhaps because they were too exhausted to run any further. Here they released their hold on K., who just waited in silence, and took their top hats off while they looked round the quarry and wiped the sweat off their brows with their handkerchiefs. The moonlight lay everywhere with the natural peace that is granted to no other light.


After exchanging a few courtesies about who was to carry out the next tasks - the gentlemen did not seem to have been allocated specific functions - one of them went to K. and took his coat, his waistcoat, and finally his shirt off him. K. made an involuntary shiver, at which the gentleman gave him a gentle, reassuring tap on the back. Then he carefully folded the things up as if they would still be needed, even if not in the near future. He did not want to expose K. to the chilly night air without moving though, so he took him under the arm and walked up and down with him a little way while the other gentleman looked round the quarry for a suitable place. When he had found it he made a sign and the other gentleman escorted him there. It was near the rockface, there was a stone lying there that had broken loose. The gentlemen sat K. down on the ground, leant him against the stone and settled his head down on the top of it. Despite all the effort they went to, and despite all the co-operation shown by K., his demeanour seemed very forced and hard to believe. So one of the gentlemen asked the other to grant him a short time while he put K. in position by himself, but even that did nothing to make it better. 


In the end they left K. in a position that was far from the best of the ones they had tried so far. Then one of the gentlemen opened his frock coat and from a sheath hanging on a belt stretched across his waistcoat he withdrew a long, thin, double-edged butcher's knife which he held up in the light to test its sharpness. The repulsive courtesies began once again, one of them passed the knife over K. to the other, who then passed it back over K. to the first. K. now knew it would be his duty to take the knife as it passed from hand to hand above him and thrust it into himself. But he did not do it, instead he twisted his neck, which was still free, and looked around. He was not able to show his full worth, was not able to take all the work from the official bodies, he lacked the rest of the strength he needed and this final shortcoming was the fault of whoever had denied it to him. As he looked round, he saw the top floor of the building next to the quarry. He saw how a light flickered on and the two halves of a window opened out, somebody, made weak and thin by the height and the distance, leant suddenly far out from it and stretched his arms out even further. Who was that? A friend? A good person? Somebody who was taking part? Somebody who wanted to help? Was he alone? Was it everyone? Would anyone help? Were there objections that had been forgotten? There must have been some. The logic cannot be refuted, but someone who wants to live will not resist it. Where was the judge he'd never seen? Where was the high court he had never reached? He raised both hands and spread out all his fingers.


But the hands of one of the gentleman were laid on K.'s throat, while the other pushed the knife deep into his heart and twisted it there, twice. As his eyesight failed, K. saw the two gentlemen cheek by cheek, close in front of his face, watching the result. 


"Like a dog!" **)  he said, it was as if the shame of it should outlive him. 


**)

Siitä vaan kurkku
poikki tai jotain sydä-
meen veitsellä vaan!

"Kuin koiran", olivat
hänen viimeiset sanansa
"Kuin koiran." Dog is God.

Linkki:

The Trial by Franz Kafka. Project Gutenberg

Blum: "The Pocahontas narrative and Disney's interpretation" (1998)

Siitä lähtien kun Amerikan mantereesta tuli kolonisaation kohde, alkuperäiskansat ja niiden kulttuuri ovat kiehtoneet euro-amerikkalaista yleisöä. 

Tämä on ilmennyt mm. amerikkalaisessa populaarikirjallisuudessa, jonka 1. todella suosittu genre olivat erilaiset sieppaustarinat (captivity narratives). 1800-luvun kirjoissa ja näytelmissä intiaanihahmoista tuli keskeisiä kaikkialla maassa. (Takakansi)

     *      *     *

Luettuani Mari Hanesin nuortenkirjan "Pocahontas" [1995], Susan Donnellin historiallisen viihderomaanin "Pocahontas" [1991] sekä tietysti Disneyn "Pocahontas" -kirjat [1995] tajusin, että 90-luvulla on syntynyt uuden sukupolven tulkinta tunnetusta 'Pocahontas-tarinasta'.

Tulkinta on hätkähdyttävä kaikessa konservatiivisuudessaan, ristiriitaisuudessaan ja tavassaan väärentää historiaa. Mielessä jopa käväisee, että Roy Disney ja Susan Donnell ovat kirjoittaneet omat tarinansa, jolloin tavoin vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.

Vaikka Rebecca Blum artikkelissaan "The Pocahontas narrative and Disney's interpretation" (1998) viittaa Disneyn tarinaan sieppaustarinana, siinä  tarkalleen ottaen otetaan etäisyyttä aiempiin kuvauksiin Pocahontaksen ja kapteeni John Smithin välisestä suhteesta. Tilannehan oli se, että Smith joutuu intiaanien vangiksi vain hetkeksi, mistä Pocahontas hänet pelastaa niin kuin muissakin tarinan versioissa.

Uusissa kuvauksissa huomio keskittyy lähinnä Pocahontakseen ja hänen henkiseen / hengelliseen kehitykseensä. Kaikki muu on jollain tavalla toissijaista suhteessa siihen.

       *     *     *

Roy Disneyn kuvaus Pocahontaksesta on tehty taiten, ja siinä vältetään suoria ja jopa epäsuoriakin viittauksia siitä, miten nuori intiaaninainen siepattiin ja vuoden aikana hänestä muokattiin mallikristitty. Sen sijaan häntä on kuvattu nuorena teinityttönäkin luonnonlapsena, joka vaeltelee yksin metsässä - ja sen kautta irtaantuu omasta kulttuuristaan.

Ja niin kuin Blum oivaltavasti toteaa esim. Disneyn elokuvassa John Smith käyttäytyy hyvin samalla tavalla. Saavuttuaan perille Uudelle mantereelle hän lähtee heti vaeltelemaan ympäriinsä. Ja heistä syntyy sellainen vaikutelma, että he ovat uuden kansakunnan Aatami ja Eeva.

Varsinkin Donnellyn kohdalla 'Aatami ja Eeva' -tarina on erityisen osuva, sillä historiallinen Pocahontas on hänen esiäitinsä. Ja tarina on siten hänen sukunsa syntytarina.

     *      *     *

Keskeinen elementti näissä tarinaversioissa on Pocahontaksen peilaaminen toistuvasti isänsä Powhatanin kautta, joka edustaa jotain sellaista, josta intiaanien itsensä on päästävä eroon. Kun Pocahontas ja muut intiaanit tuovat siirtokuntaan ruokaa, tämä luetaan lähinnä Pocahontaksen luontaisen hyvyyden ansioksi. Isä tavalla tai toisella yrittää vain päästä valkoisista paholaisista eroon.

Kun Pocahontas pelastaa siepatun / vangitun Smithin, nuori nainen saa isänsä tajuamaan, että on parempi tehdä yhteistyötä John Smithin kanssa kuin tappaa hänet. Ja kolmannen kerran Pocahontas pelastaa Smithin hieman ennen tämän lähtöä lopullisesti siirtokunnasta. Isä on raivoissaan Smithin tosin aiheesta, ja aikoo toistamiseen tappaa hänet, ja Pocahontas käy varoittamassa isästään.

Pocahantoksesta tehdään siis jonkinlainen pyhimys, joka eroaa muista intiaaneista, myös kenties heistä parhammasta eli isästään Powhatanista. Tällä tavoin tarinassa vähä vähältä oikeutetaan (itse tarinassa julkilausumaton) Pocahontaksen sieppaus ja käännyttäminen kristityksi, koska hänen kannalta huonompi vaihtoehto olisi ollut jäädä isänsä luokse. Melkoista logiikkaa.

     *     *     *

Miksi Disney sitten päätyi sellaisiin ratkaisuihin kuin päätyi? Rebecca Blum näkee takana vain Hollywoodin elokuvabusineksen. Raha saneli tehdyt ratkaisut.

Tällaisen asetelma on, ehkä hieman kyynisesti sanottuna, herkullinen pieneen älylliseen pohdintaan. Markkinataloudessahan melkein mikä tahansa voi olla käypää kauppatavaraa, ja esimerkiksi kaunokirjoissa ja elokuvissa historiaa raiskataan sujuvasti koko ajan. Totuus ei kulttuuriteollisuutta kovastikaan kiinnosta, varsinkin jos se häiritsee liiketoimintaa.

1) Millä  tavoin tilanne olisi muuttunut, jos Disney elokuvan aluksi olisi suoraan todennut väärentävänsä historiallista totuutta, siksi että on saanut aikaan hyvän ja myyvän tarinan? Toisin sanoen onko reilu fiktio yhtään sen parempi vaihtoehto, mihin Blum omassa artikkelissaan viittaa.

Väittäisin, että 'Pocahontas-tarinaa' tai vastaavaa on mahdotonta kertoa pelkkänä fiktiona. Tai tietysti voidaan ajatella, että jokainen katsoja mielessään päättää mikä on mitäkin. Voihan olla katsojia, jotka eivät ole koskaan kuulleet historiallisesta Pocahontaksesta tai ovat pitäneet tarinaa legendana.

Seuraava kysymys Disneyn em. ilmoituksesta olisi, mitä kaikkea kerrotussa tarinassa on muuteltu. Katsojat ovat varmasti uteliaita tietämään totuudenkin, vaikka sitä ei elokuvassa ole haluttu kertoa siksi, ettei sen pohjalta olisi saanut kunnon koukuttavaa kertomusta. Kuin taikaiskusta, katsojat ovat kuitenkin äkkiä kiinnostuneita siitä, mitä Disney on jättänyt pois, vaikka se oli juuri sellaista mikä ei ollut kiinnostavaa...

2) Entä jos Disney olisi vain yrittänyt kertoa totuuden eikä mitään muuta kuin totuuden? Eikö se olisi sittenkin ollut riittävää myyvän elokuvan aikaansaamiseksi. Olihan kyse sentään hyvin tunnetusta tarinasta ja sen kertominen toisin kuin viimeisten vuosisatojen aikana olisi ollut sinänsä kiinnostavaa.

Blum viittaa powhatan-kansan nykyiseen päällikkö Roy Crazy Horseen, joka tuomitsi Disney-elokuvan vanhan myytin levittämisestä sekä epärehellisyydestä. Eikö 2000-luvun kynnyksellä olisi pystytty parempaan? Australiankin hallitus pyysi samaan aikaan aboriginaaleilta anteeksi historialliset julmuudet, joiden kohteena alkuperäiskansat olivat olleet.

3) Blum päättää artikkelinsa julmaan mutta perusteltuun rinnastukseen powhatanien ja juutalaisten välillä.

"Eikö olisi outoa, ja myös monia shokeeraava, katsella lasten animaatiota, jossa Anne Frankillä on romanttinen suhde saksalaisen SS-miehen kanssa?"

Eiköhän poliittisesti kovaa vauhtia oikeistolaistunut nyky-Eurooppa ole kypsä tällaisellekin 'Monty Python' -tyyppiselle elokuvalla vaan häkkihän siinä heilahtaa, jos sellaisen panee levitykseen. Niin ne ajat ja tavat vain muuttuvat, Euroopassakin....

Linkki:

Captivity narrative. Wikipedia

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 141 -

CC by  Mimmi L. - Carpe Diem
Eilen, kun olin tullut Hämeenlinnan uimallista, jäin katsomaan TV1:ltä Axel Clévenotin koostaman 2-osaisen ranskalaisen dokumenttisarjan "Ensimmäiset eurooppalaiset" (2010)  jälkimmäistä osaa, jossa päästiin meidän lähimpiin esi-isiimme 5 000 vuoden taakse.

Jakso päättyy toteamukseen, että näyttää siltä että kaikilla 700 miljoonalla eurooppalaisella ovat yhteiset juuret, mikä koskee tietysti myös venäläisiä. Tämän luulisi antavan perspektiiviä myös tämän päivän maailmaan. Tai ainakin toivoisi...

     *     *     *

Mietin samaan aikaan sitä, miten osa nykyihmisistä, jotka olivat lähteneet dokumentin mukaan 46 000 eaa Afrikasta, lähtivätkin merenrantoja pitkin toiseen suuntaan itään. Levittäytyminen alkoi jään vetäytyessä vähitellen n. 20 000 eaa kaikkialle ja samaan aikaan nykyihmistä edeltävät ihmislajit, varsinkin neanderthalin ihminen hävisi viimeistään 28 000 eaa Euroopasta.

Kun jääkausi päättyi 12 000 eaa, ensimmäiset ihmiset siirtyivät Aasian puolelta eri keinoin viereiselle Pohjois-Amerikan mantereelle ja alkoivat länsirannikkoa pitkin levittäytyä yhä etelämmäksi. Eli sama prosessi mikä tapahtui Euroopassa tapahtui Uudella mantereella.

Samanlaisia kivikautia kulttuureita syntyi molemmille mantereille - ja kehitys kulki aluksi aikalailla samaa tahtia. Euroopan kehitystä nopeutti eurooppalaisen nykyihmisen sekoittuminen vasta 6 000 eaa Lähi-idästä tulevaan väestöön, joka oli teknologisesti kehittyneempää ja maanviljelystä ja karjanhoitoa harjoittavaa.

     *     *     *

Nyt on mahdollista spekuloida: ilman 6 000 - 5 000 eaa tapahtunutta 'massamuuttoa' länteen kehitys Euroopassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa olisi edennyt samaan tahtiin. Esimerkiksi kirjoitustaito ei olisi kehittynyt eikä maanviljelys- ja karjanhoito olisi saanut yhtä nopeasti sellaista asemaa minkä ne saivat. Samalla tavoin pronssikausi alkoi idän innovaationa n 4 000 eaa.

Toisaalta kehitys Amerikassa ei jäänyt paljonkaan jälkeen kehityksestä Euroopassa. Pohjois-Amerikan intiaanit tosin eivät tunteneet kirjoitustaitoa, mikä ehkä vain liittyi siihen, etteivät ne sitä omassa kulttuurissaan vielä tarvinneet. Tilannehan oli sama kuin Fennoskandiassa.

Metallejakin opittiin käsittelemään Etelä- ja Väli-Amerikassa, ja kultaa mantereella oli paljon, mitä maahan 1400-luvulla tulleet konquistadorit himoitsivat.

     *     *     *

Meksikosta pohjoiseen olevien kymmenien intiaaniheimojen alueella ei kuitenkaan kultaa arvostettu tai sitä ei yksinkertaisesti ollut. Sen sijaan kupari oli yleinen kauppatavara, millä ei taas ollut maahan tulleille eurooppalaisille enää samaa merkitystä.

Kun eurooppalaiset (Englanti, Ranska, Espanja) 1500-luvun lopulla alkoivat valloittaa Pohjois-Amerikkaa, kehityserot teknologiassa tulivat selvästi esiin. Metallista ei tehty käyttöesineitä eikä aseita vaan ainoastaan koruja ja ylellisyysesineitä.

Pohjois-Amerikan intiaanit eivät tunteneet sen kummemmin pyörää (hevonen, härkä, rattaat) kuin Lähi-idästä Eurooppaan levinnyttä rakennustapaa (talot, tiilirakennukset).

Heimojen välillä oli laajojakin liittoja ja niitä syntyi koko ajan lisää, ilmeisesti kieli- ja kulttuurirajojen mukaan. Väestömäärä kasvoi samalla tavalla kuin oli käynyt Euroopassa.

Elämä Pohjois-Amerikassa pääpiirteissään muistutti sitä, millaista elämä oli ollut Euroopassa 5 000 - 4 000 eaa ennen Lähi-idästä tulleita kansanvaelluksia...

Rannikolla asuvat intiaanit harjoittivat yleisesti maanviljelyä ja asuivat osan vuodesta puutarhojensa ja peltojensa vieressä, mutta talviaikana siirryttiin peurojen ja riistaeläinten perässä sisämaahan ja metsiin.

      *     *     *

Euroopassa, jossa asutus alkoi vakiintua 5 000 eaa tietyille paikoille, henkistä kulttuuria hallitsivat tarinat muinaisesta menneisyydestä. Esim. tarinat vedenpaisumuksesta ovat selvästi viittauksia jääkauden jälkeiseen aikaan jolloin merenpinta lyhyessä ajassa nousi yli 100 metriä ja Britannia muuttui saariksi.

Pitkään rinnan eli kaksi kulttuuria: toisaalta metsästäjä-keräilijät ja toisaalta maataloutta harjoittava väestö, jotka vähitellen muodostivat yhden yhtenäisen kultuurin, kun vain maatalous ja karjanhoito olivat enää mahdollisia.

Metsästäjä-keräilijöillä olivat omat tarinansa, joista viimeiset syntyivät jääkauden 12 000 eaa jälkeen, kun populaatiot liikkuvat peuralaumojen mukana.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 456 : "Niitä näitä, tahallista ja tahatonta"


Alkuillasta oli jotain kirjoitettavaakin, mutta onnistuin unohtamaan mitä... Ilmeisesti ei mitään kovin tähdellistä tai sitten sitten sellaista, jonka halusi unohtaa... Tai sitten vain unohdin niin kuin pankkikortin numeroni erään kerran.

Menin automaatilla ja aloin näpytellä. Ja niin vain kävi, etten koskaan onnistunut palauttamaan 7 vuotta käytössä ollut numeroa mieleeni. Aika pelottavaa, eikö totta?

Toisinaan sitten muistaa sellaisiakin numeroita niin kuin esimerkiksi numeron 143, joka oli pukukopin numeroni tänään käydessäni uimahallissa. Täysin merkityksetön ja satunnainen numerosarja. Niin kuin  "Linnunradan käsikirjan" Syvämietteen arpoma luku 42 elämän ja kaiken muunkin tarkoitukseksi.

Näistä kahdesta hatusta vedetystä luvusta löytyy kiinnostava yhteys: 43 - 1 = 42. Siis pukukopin numero liittyy elämäntarkoitukseen, jos niin haluaa. Mikä on tietysti höpö-höpöä niin kuin puheet elämän tarkoituksista.

    *     *     *

Tai on elämällä tarkoitus, ja se on tietysti elämä itse. Tarkoitus on sama kuin vaikka maissinjyvällä. Kuka uskoisi, että pienestä siemenestä voi kasvaa komea kasvi - tai olla kasvamatta huonossa maaperässä. Itse asiassa on lukemattomia syitä, miksi maissi ei kasvaisi täyteen mittaansa, mutta suurimmaksi osaksi maissit niin kuin kaikki muutkin kasvit toteuttavat omaa tarkoitustaan, tekevät tehtävänsä ja kun tehtävä on saatu tehtyä. Se on siinä.

Oletteko muuten koskaan ajatelleet niinkin typerää asiaa kuin että vasta kirjapainotaidon keksimisen jälkeen saattoi 'jumalan sanaa' alkaa levittää kansan keskuuteen. Johannes Gutenberg keksi 1436 irtokirjasimet, minkä jälkeen esim. "Raamattujen"  massiivinen painaminen kansankielellä oli mahdollista.

Kirja täytyi kuitenkin ensin kääntää halutulle kielelle. Jeesus oli puhunut arameaa, mutta alkutekstien kieli oli muinainen kreikka, mutta "Raamatut" käännettiin kirkkokielestä latinasta. "Vanhan testamentin" kieli oli hebrea. Eri kielissä 'jumala'-sana ja sen merkitys vaihteli.

Kielissä, joissa ei ollut koko sanaa, se täytyi keksiä. Siis kristinuskon 'jumala' keksittiin yhä uudelleen ja samalla tavalla keksittiin muidenkin uskontojen jumalat - kielessä.

Eikä ole ihme, että kielessä jumalista - oli niitä sitten yksi, kaksi tai kuinka monta tahansa -  tuli aina jonkin tietyn kansan / kieliryhmän jumalia, jotka antoivat oikeutuksen esimerkiksi sotiin ja tappamiseen jumalan nimissä.

Tietynniminen 'jumala' oli toisessa kielessä 'god' tai joku muu merkkijono. Se ei siis ollut erisnnimi niin kuin esimerkiksi 'Kalle Aaltonen', joka on kielestä toiseen Kalle Aaltonen.

     *     *     *

Nimen tarkoituksena on erottaa eri ihmiset toisistaan. Uskontojen rituaaleissa esim. ristiäisissä nimi annetaan, jotta jumala voisi erottaa jyvät akanoista. Ne joille ei ole annettu riitin kautta nimeä ei ole olemassa.

Esim. kristityt antoivat / antavat oikeutuksen kohdella ei-kristittyjä, miten vain sillä perusteella oliko heitä nimetty tietyn proseduurin mukaan vai ei. Jasser Arafat voitiin vuonna 2004 murhata Pariisissa siksi, että hän oli muslimi, eikä se ollut oikeastaan murha ollenkaan. Koko asia jätettiin vuosiksi selvittämättä.

RUNO ON VAPAA. Osa 361: "Oi, Juulia, saanks' suudella sun huulia"


huuleni kaksi
punastelevaa pyhää
valmiina suuteloon

Linkki:

Romeo ja Julia by William Shakespeare. Project Gutenberg