keskiviikko 13. toukokuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 137 -

CC by  Mimmi L. - Carpe Diem
Mietin viime viikkoa - ja rauhanomaista rinnakkainoloahan tämä elämä on ollut kaiken Suomen sotaan valmistautumisen keskellä.

Suomi saisi kevyesti EU:n räväämät 6 miljardia poistamalla vahvuudestaan turhat kenraalit ja sotakoneistot, mutta sitä porvarihallitus tuskin tulee tekemään tai mikään muukaan tasavallan hallitus. Joten ongelma näyttäisi olevan alueen hallitusmuoto.

Vaihtoehtojakin on. Suomi on ollut niin kenelleen kuulumatonta joutomaata, Ruotsin kolonialisoimaa siirtomaata kuin Venäjän autonomista aluetta historiansa aikana.

Valtiollinen vaihe ei ole kuin 100 vuotta, joka on selvästi siirtymävaihe takaisin jonkinlaiseen autonomiaan - tällä kertaa joko EU:n alaisuudessa tai muunlaisena valtiottomana yksikkönä, josta kaikki turhat kuluja aiheuttavat julkiset koneistot kuten kirkko, armeija ja supo ym. ovat poistettu.

On muistettava kaksi asiaa, mihin tämä - ei pelkkä ehdotus - vaan fatalististinen ajopuuna ajelehtimisen tulkinta perustuu. Maapallolla on arviolta tuhansia jumalia, eivätkä ne varallisuutensa puolesta tarvitse kirkkoja. Ennemmin ne voisivat antaa sitä ihmisille. Toiseksi kukaanhan meitä ei uhkaa, jos me emme uhkaa ketään. Siksi väkivaltakoneistot ovat pelkkä turha riski, josta pitää päästä mahdollisimman nopeasti eroon.

Puheenjohtaja Antti Rinteelle (SDP) ja Paavo Arhinmäelle (Vas.) muistuttaisin, että he ovat etääntyneet mahdollisimman kauas omasta arvomaailmastaan, joka on sekä ateistinen että sodanvastainen. Oppositiossa tällaisia asioita voisi alkaa lähteä ajamaan. Silloin ehkä ne miljoona hiljaista ääntäkin lähtisivät liikkeelle.

      *     *     *

Tosin en usko 1880 -luvulla Saksassa syntyneiden modernien joukkopuolueiden tulevaisuuteen ainakaan nykymuotoisina yleispuolueina, jotka mahdollistivat 1930-luvulla mm. fasistien valtaannousun. 2000-luvulla puolueet ovat mahdollistaneet oikeiston pysyvän vallan Euroopassa, mikä on mm. rauhanomaisen kehityksen kannalta täysin kestämätön tilanne. Jotain tarttis tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti