sunnuntai 17. toukokuuta 2015

King: "Sex and the City - Sinkkuelämää" (2008)

"Sex and the City – Sinkkuelämää" (2008) on romanttinen komediaelokuva, joka jatkaa yhdysvaltalaisen 'HBO'-kanavan sarjan "Sinkkuelämää tarinaa". Elokuvan jatko-osa  on "Sex and the City – Sinkkuelämää 2"(2010). (Wikipedia)

     *     *      *

En ole / ollut seurannut "Sinkkuelämää" -sarjaa, vaikka sitä satunnaisesti katsoinkin varsinkin silloin kuin sarja aikoinaan alkoi. En erityisemmin pitänyt siitä. Sama tunne tuli nyt katsoessani puolivahingossa Michael Kingin "Sex and the City – Sinkkuelämää" (2008) -elokuvaa Neloselta.

Jossain vaiheessa yllättäen tajusin, ettei tämä nyt niin huono ollutkaan - ja miksi sarjakin ehkä oli niin suosittu. +30 -kymppiset nuoret, keski-ikää lähestyvät naiset ja heidän vaihtelevat ja muuttuvat elämäntilanteensa. Elämän käännekohdat - ja ajankohta, jolloin vielä ehtii muuttaa elämän suuntaa, kun ei nuori eikä liian vanha muutoksiin.

Toki muutokset elämässä ovat aina mahdollisia, loppuun asti, mutta jossain vaiheessa esimerkiksi omien lasten hankkiminen ja avioliitto eivät ole enää sellaisia, joita havitellaan. Muut asiat elämässä tulevat vähitellen aina vain tärkeämmiksi, ennen muuta työ ja ystävyyssuhteet.

     *     *     *

Päähenkilön / kertojan Carrien (Sarah Jessica Parker) ja Kihon / John James Preston (Chris North) suhde on kerronnan keskiössä, vaikka vuorotellen kuvataan ja kerrotaan kaikista neljästä ystävyksestä ja heidän elämästään esimerkiksi ravintolaillallisen äärellä.

Kiinnostavia, railakkaita, humoristisia - ja varsinkin ärsyttäviä - keskusteluita, jotka tekevät niin sarjasta kuin elokuvasta sen mitä se on. Eli hyvin kiinnostavan, siksi että niiden kautta katsojat pääsevät naisten iholle, kurkistamaan heidän elämänsä tärkeimpiin asioihin ja kipukohtiin.

Ja niin kuin aina Hollywood -elokuvissa kaikki kääntyy lopulta parhain päin. Häät jotka menivät traagisesti Kihon paniikkihäiriön takia myttyyn, otetaan uusiksi maistraatissa, minkä jälkeen ystävysporukka viettää kimppaan hauskan illan perheineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti