keskiviikko 6. toukokuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 448 : "Päänsärkyä ja palelua"

En pidä valittamisesta, mutta viimeiset pari päivää ovat olleet aika kurjia. Päätä on särkenyt heti aamusta ja huoneistossa on ollut helvetillisen kylmä, eikä itseään ole saanut lämpöiseksi oikein millään. Jostain syystä talon lämmitys on - tai oli - otettu kokonaan pois päältä. Eilen lämpöä alkoi jonkin verran taas virrata patterien kautta. Ja nyt aamulla aurinko on alkanut jo lämmittää. Ja kesällä on taas liian kuuma... Voi, tätä valitusta!

En ole saanut pidettyä ajatuksia kurissa säryn takia, mutta voisi olla huonomminkin. Niin kuin 1600-luvun alussa 1. pysyvässä siirtokunnassa Pohjois-Amerikassa. Jos ollaan tarkkoja oltiin nykyisen USA:n etelässä eli niissä valtioissa, jotka 1860-luvulla sisällissodan aikana taistelivat Konfederaation puolella.

Olen miettinyt - mikä ei tämän blogin seuraajille ole enää mikään yllätys - millaista oli elämä 1. pysyväksi muodostuneessa siirtokunnassa Virginiassa 1. vuoden aikana. Yhtenäkään päivänä 104 miestä, sillä naisia ei tiettävästi joukossa ollut, eivät päässeet helpolla. Tosin joukossa oli kapteeni James Smithin arvion mukaan liian paljon sellaisia herrasmiehiä (gentlemen), jotka eivät olleet koskaan työntäneet kättään paskaan, eivätkä suostuneet tekemään sitä siirtokunnassakaan. Ennemmin näkivät nälkää ja jopa kuolivat nälkään. Traagista.

     *     *     *

Olen yrittänyt myös kuvitella aikaa ja sen kulua, mikä on yllättävän vaikeaa. Ei ole mitenkään intuitiivisesti selvää, että ainakaan koko ajan tajuaa esimerkiksi sen, miten lyhyt yhden ihmisen elämä on. Minunkin ja siksi en haluaisi tuhlata sitä mm. turhaan riitelyyn.

Vuonna 1607 kolme pientä laivaa Discovery, Susan Constant ja Godspeed saapuivat James-joen suulle (joki oli ninetty silloinsen Englannin kuninkaan mukaan).

Kesti vuosia ja vuosikymmeniä, että siirtokunta sai vakiinnutettua asemansa keskellä alkuperäiskansoja, koska se pyrki niistä lähes tulkoon piittaamatta vain levittäytymään ympäriinsä. Vuonna 1622 rannikon powhatanit yrittivät ajaa valkoiset pois alueeltaan onnistumatta siinä, mistä seurasi veristen kostojen kierre, joka päättyi 1646, jolloin päätettiin sopimuksella lopettaa keskinen kahinointi.

Vahvemmat valkoiset ahdistivat alkuperäiskansan 1658 reservaattiin, jolloin kaikki viljelymaa oli saatu käytännöllisesti katsoen siirtokunnan käyttöön.

     *     *     *

Vuoteen 1776 mennessä siirtokunta oli levittäytynyt nykyisen Virginian osavaltion alueelle ja alistanut intiaaniheimon toisensa perään samalla kaavalla kuin powhatanit. Ja sama kaava kloonattiin tietysti myös muihin siirtokuntiin, jotka olivat lopulta syntyvän liittovalton USA:n osavaltioita.

(Aikaa oli tähän mennessä eurooppalaisten tulosta Uudellen mantereelle kulunut 200 vuotta. Jos esimerkiksi Suomen lähihistoriaa ajattelee saman verran taaksepäin tajuaa, miten pitkä aika on 200 vuotta. )

Kun vuodesta 1776 kuvitellaan saman verran vuosia eteenpäin, ollaan vuodessa 1976, jolloin Vietnamin sota oli juuri  loppunut. 50 vuotta myöhemmin ollaan vuodessa 2015.

Historiallisen Pocahontaksen kuolemasta on samaan aikaan tullut kuluneeksi ensi vuonna 400 vuotta! Eikä tuo aika jostain syystä tunnu kovin pitkältä...

Mielenkiintoista on myös miettiä, millaista suomalaisten elämä oli 1600-luvun alussa. Se ei juuri poikennut Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen elämästä siirtokuntien paineessa. Suurin ero oli siinä, että intiaanit eivät lämmenneet lännestä tuleville kulttuurivaikutteille samaan tahtiin kuin suomalaiset.

Poikkeuksen tekivät Venäjän puolella asuvat karjalaiset, Kalevalan laulumailla, jotka pisimpään sinnittelivät länsimaista hapatusta vastaan. Ja nykyisen Venäjän alueella on vielä monia suomensukuisia kansoja, jotka vielä ainakin jonkin aikaa pystyvät pitämään yllä perinteitään.

     *     *     *

'Tarina Pocahontaksesta' oli vuonna 1776 ja siirtokunta-aikana prisma, jonka kautta omaa menneisyyttä oli mahdollista tarkastella taaksepäin.

Se oli ja on kansantarina ja kansan syntytarina, kansan jota ei oikeastaan ollut olemassa ennen tätä tarinaa ja / tai sen kuvaamia tapahtumia. Siten tarinoissa, joita ensimmäisten 200 vuoden aikana kerrottiin Pocahontaksesta, menneisyyttä usein nostalgisoitiin.

Ilman syntyä, oli se sitten milloin tahansa, ei olisi nykyisyyttä - ja tulevaisuutta. Tarinaa ei nähty vielä herooisena, romanttisena sankari- ja rakkaustarinana, vaikka se on tietysti sitäkin. Ja mitä kauemmaksi tullaan tarinan nykyisyydestä, sitä etäisempiä ovat myös sen kuvaamat hahmot niin kapteeni John Smith kuin päällikkö Powhatanin tytär Pocahontas.

Suosituimmillaan tarina oli heti itsenäistymisen jälkeen, jolloin tarinan hahmoista ei ollut enää mitään muistitietoa kellään. Tarina kertoi tällöin siitä, miten jalo villi ja valkoinen voivat joissain oloissa löytää toisensa, mikä on molemminpuolinen ilo ja hyöty. Traaginen loppu jättää pienen mahdollisuuden toisenlaiseen yhteiseen tulevaisuuteen.

1820-luvulla syntyneessä intiaaniromantiikassa valkoisen miehen ja intiaanitytön suhde oli vain valju romanssi ja ehkä eksoottinen seksisuhde, joka ei voinut johtaa mihinkään.

    *     *     *

Sisällissodan jälkeen palattiin 'Pocahontas-tarinan' suhteen lähtöruutuun ja alettiin tutkia todellista, historiallista intiaanityttöä ja kapteenia, joka onnistui lyhyessä ajassa vakiinnuttamaan 1. pysyvän siirtokunnan Pohjois-Amerikan mantereelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti