perjantai 29. toukokuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 457 : "Kesän ensimmäinen"


Tulin juuri järvestä ja vesi oli vilpoista taas yön jälkeen. Rannassa oli vanhempi nainen viereisestä talosta, joka sanoi mitanneensa veden lämpötilaa. Viikko sitten se oli 9 astetta ja tänä aamuna 13 astetta. Nopeastipa nämä sisävesien matalat järvet lämpiävät.

Vaikka olen pari kertaa käynyt järvessä tätä ennen, tämä kuitenkin oli ensimmäinen pulahdus heti aamutuimaan. Aurinko paistoi Kappolanvuoren yli houkuttelevasti, hetki ei olisi voinut olla parempi. Tein muutaman venytysliikkeen ja katselin ympärilleni. Laiturin vieressä kivellä harmaalokki hautoi pesässä olevia muniaan. Tämä lokki oli vähemmän levoton kuin viimevuotinen, joka suhtautui kumppaneineen aggressiivisesti ohikulkijoihin.

Kuikkia ei näkynyt missään, mutta ne ovat tulleet vuosi vuodelta ihmisistä piittaamattomimmiksi ja uiskentelevat vain muutamien kymmenien metrien päässä rannasta, vaikka siellä olisi paljon ihmisiä.

Toiselle puolen laituria aivan pienessä lahdenpohjukassa puolestaan härkälintu istui kyhäämässään pesässä aivan rantaveden tuntumassa hiljaa paikallaan. Mielessä kävi, ettei vain kävisi niin kuin viime vuonna. Ensimmäisen pesän vei kovan tuulen nostattama aallokko, mutta sitkeä lintu rakensi uuden pesän lähemmäksi rantaa ja sai pari poikasta.

     *     *     *

Huomenna taas kaupunginkeskustan valtaa iloinen nuoriso, kun peruskoulut, lukiot ja ammattikoulut ovat päättyneet. Ja vettä väkevämpi juoma virtaa. Kesästä näilläkin rannoilla saattaa tulla levoton, jos joukossa on paljon nuoria, jotka eivät ole saaneet kesätöitä. Tällainen ajatus kävi mielessäni. Joitain vuosia sitten 15-16 -vuotiaiden poikien porukka vandalisoi läheistä Lammassaarta. Hajottivat mm. yhden - tosin tyhjänä olleen - kesämökin.

Minun kesäni menee töissä. En halunnut tänäkään vuonna kesälomaa kesäaikaan. Mitäpä minä sellaisesta? En pidä kuumasta sisämaan ilmasta, eikä kehonikaan, ja olen silloin mieluiten sisällä.

Sitä paitsi yksin kesän viettäminen - kesänä - olisi muutenkin ikävää. Minulle riittää, kun lähtiessäni aikaisin aamulla töihin näen Harvialantien varressa metsänlaidassa, heti pienen pellon takana, yhden tai useampia valkohäntäpeuroja.

Ihmettelen vieläkin, miten ne pystyvät elämään vain 1-2 hehtaarin kokoisella maa-alueella. Uusi asuinalue, joka nousee Katisten ja Katuman väliin on vienyt niiden kotimetsän lähes kokonaan.

      *      *     *

Ainakin Kutalanjoen tuntumassa, aivan kulkureittini varrella, asustelee yksi tai useampia satakieliä. Viime vuonna - näin luulen - yhdelle linnulle tai linnuille tapahtui jotain, sillä koiras lauloi viikkokausia epätoivoisia laulujaan ja pani parastaan siltikään se ei tuntunut löytävän kumppania itselleen. Ehkä se on tänä vuonna onnekkaampi.

Uuden naapurinkin näin tullessani uimasta. Mies oli lähdössä töihin pakettiautollaan. En voinut olla kertomatta, että edellisenä päivänä hänen autonsa ympärillä oli pyörinyt hysteerinen 3-kymppinen nainen, joka epäili että auto kuului jollekin kuolinpesälle. Hän ei ollut kuitenkaan varma asiasta. Nainen pyöri pitkään auton ympärillä ja kuvaili sitä kännykällä. Kysyi oliko pihapiirissä muita sinisiä pakuja? Sanoin ettei tietääkseni. Oman farmariautonsa hän oli jättänyt poikittain keskelle pihaa, kuljettajanpuoleinen ovi oli auki niin, ettei kukaan varmasti olisi päässyt hänen ohitseen, jos olisi sattunut tulemaan.

Kun huomasin naisen ikkunasta, en voinut olla menemättä parvekkeelle ja kysyä, mikä hätänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti