keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vilchez: "Huicholit: viimeiset peyoten vartijat" (2014)

Ajankohtainen tarina mystisestä Wixarika-kansasta, huicholeista, jotka ovat yksi viimeisiä alkuperäiskansoja Latinalaisessa Amerikassa.

Elokuva kertoo kamppailusta Meksikon hallitusta ja monikansallisia kaivosyhtiöitä vastaan. Intiaanit haluavat suojella mm. pyhimmän alueensa Wirikutan, jossa kasvaa kuuluisa peyote-kaktus.

Kanadalaiset kaivosyhtiöt saivat vuonna 2010 tukun toimilupia, joiden avulla ne pääsisivät hyödyntämään Wirikutan suojelualuetta, jossa on sekä hopeaa, kultaa että muita mineraaleja. Toiminta uhkaa lajien monimuotoisuutta ja ainutlaatuista ekosysteemiä, joka on myös UNESCO:n Maailmanperintökohde. Epätasa-arvoinen ja ristiriitainen kamppailu on johtanut maailmanlaajuiseen keskusteluun muinaisten kulttuurien arvosta, luonnon riistosta ja väistämättömältä näyttävästä kehityksestä kohti huonompaa. (IMDb:ta mukaillen)

     *     *     *

Eilen näkemäni Hernán Vilchezin ohjaama elokuva "Huicholit: viimeiset peyoten vartijat" (2014) jättää tuskin ketään täysin kylmäksi.

Suomalaisille elokuva tuo mieleen välittömästi mm. Talvivaaran kaivosyhtiön ympärillä velloneen keskustelun ja toiminnan, ja kuinka paljon se tuli maksamaan niin suomalaisille kuin alueen luonnolle ja ihmisille. Ja vielä ajankohtaisempia ovat uutiset Lapista, jossa hieman samanlaiselle suojeluelueelle kuin on Wirikuta niin ikään kansainvälinen kaivosyhtiö on mahdollisesti aloittamassa toimintaansa saamelaisten vastustuksesta huolimatta.

Ongelmien takana globaalilla tasolla ovat laajat vapaakauppasopimukset, jotka ovat mahdollistaneet monikansallisten yhtiöiden entistä piittaamattomamman toiminnan. Yhtiöt tulevat, ovat ehkä 10 vuotta maassa, kuppaavat sen tyhjiin ja sitten lähtevät pois jättäen jälkeensä vain tuhoa. Kansallisvaltioiden poliitikot eivät voi kun vierestä seurata tapahtumia, sillä ne ovat itse mm. EU-tason sopimuksin sitoutuneet tällaiseen.

Irvokkaaksi tilanteen tekee se, että esim. armeija usein tukee yhtiöitä kansaa vastaan - ja kristilliset kirkot ovat hiljaa, kun pakanalliset alkuperäiskansat kärsivät. Pölyn laskettua kirkot ehkä antavat kriisiapua ja samalla tekevät omaa aivopesuaan ja perustavat kirkkojaan ja syventävät tuhoa.

     *      *     *

Vilchezin elokuva ja sen sanoma on nerokas, sillä siinä yhden kansan kokemukset paikallisella tasolla nostetaan esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu globaalisti ja  mikä todellisuudessa on ympäristökatastrofien taustalla. Julkisuudessa keskustelu helposti velloo lähinnä vain ilmastonmuutos-jargonissa, mutta muutoksen taustalla on monia paikallisia prosesseja, mistä muutos toiseen suuntaan on mahdollista aloittaa.

Wixarika-kansan kohdalla on onnistuttu rakentamaan 2000-luvulla monikansallisten yhtiöiden, Meksikon valtion ja NAFTA:n suunitelmien rinnalle toisenlainen strategia toimia. Kun ihmisiä tuetaan paikallisesti, heidän ei tarvitse sortua mm. kaivosyhtiöiden houkutteleviin tarjouksiin työstä, jotka tulevat joka tapauksessa loppumaan.

Wixarikat ovat köyhä kansa, ja vaikka espanjalaiset harjoittivat 300 vuotta kaivostoimintaa 1700-luvulta lähtien heidän alueellaan, ei se hyödyttänyt intiaaneja juuri ollenkaan. Vain pari prosenttia kaikesta hyödystä kanavoitui alueen asukkaille. Yhtiöiden lähdettyä 1900-luvun alussa intiaanit ovat entistä köyhempiä.

Suurin ongelma on veden puute ja se että sadot ovat aina vain vähentyneet. Ulkopuolisen avun turvin on Sierra Madren alueelle, jossa wixarikat asuvat, rakennettu  nyt yksinkertaisia kastelujärjestelmiä, joiden avulla pohjavettä on johdettu viljelmille. Sen lisäksi yksittäisiin talouksiin on rakennettu puutarhoja, joihin intiaaneilla ei ole aiemmin ollut varaa. Nyt he pystyvät taas tuottamaan itse ravintonsa, eivätkä ole riippuvaisia esimerkiksi kaivosyhtiöiden mahdollisista almuista, huonosti palkatusta ja vaarallisesta työstä.

     *     *     *

Pienen kansan taistelu eloonjääntinsä puolesta on vaikuttavaa. Kaikkein vaikuttavinta on kuitenkin se, että he haastavat omalla - ja muiden alkuperäiskansojen - maailmankatsomuksella vaivihkaa suuret uskonnot avoimeen yhteenottoon.

Wixarikat ja alkuperäiskansat eivät tarvitse kättäpidempää osoittaakseen henkisen ylivertaisuutensa vaikkapa katolisiin ja prostestantteihin kristittyihin verrattuna. He osoittavat paremmuutensa, sillä että heidän kulttuurinsa on ajallisesti paljon vanhempaa, muinaista oman kansan 'uskontoa', joka on vielä tänä päivänä ylivertaista mm. sotaiseen juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin verrattuna.

Elokuvassa pienen kansan pyhästä vuoresta Wirikutasta on tehty koko maailman keskikohta, jossa jumalat asuvat niin kuin antiikin Kreikan aikaan Olympos-vuorella. Siellä asuvat niin moosekset, jeesukset kuin muhammeditkin. Näin voidaan ajatella, sillä hehät ovat vainajia, joten heidänkin henkensä asuu Wirikutassa.

Sininen peura on siis synnyttänyt nämä Pyhät miehet (mm. Mooseksen, Jeesuksen ja Muhammedin) Äiti maan avulla, sillä kiistatta lihaa ja vertahan he ovat olleet. Sininen peura sen sijaan on Suuri henki. Suurempi kuin kaikki  muut. Kaiken synnyttäjä, synnyttäjänkin synnyttäjä. Auringon avulla elämää syntyy yhä uudelleen ja kehittyy maailmassa.

     *       *       *

Kerran vuodessa meidän kaikkien ihmisten on vahvistettava liittomme jumalien ja ennen muuta Sinisen peuran kanssa Wirikuta-vuorella, jonne wixarikat vaeltavat sankoin joukoin meidän kaikkien ihmisten puolesta.

Jos perinne katkeaa, meillä ihmisillä ei ole enää mitään toivoa. Jo siksi meidän kaikkien kannattaa tukea näitä intiaaneja heidän kaikissa pyrinnöissään, sillä siinä on tämän maailman moraali ja ainoa todella suuri kertomus, jonka alla "Raamatut" ja "Koraanit" präntteineen kalpenevat. Nehän eivät ole säilyneet perimätietona ihmiseltä toiselle vaan vain painettuna ja kirjoitettuna viisautena, mikä ei ole oikeastaan viisautta ollenkaan. Vain mustia merkkejä paperilla ja pergamentilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti