keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pizzolatto: "True detective. Osat 1-2" (2014 -)

Antologia jossa rikostutkinnassa kaivetaan henkilökohtaisia ja ammatillisia salaisuuksia lain kummaltakin puolelta. (IMDb)

"True Detective" (2014) on yhdysvaltalainen rikosdraamasarja, jonka on luonut Nic Pizzolatto. "True Detective" on antologiasarja eli sen jokainen tuotantokausi sisältää eri näyttelijät ja hahmot. Sen ensimmäinen kausi kertoo kahdesta rikosetsivästä, jotka tutkivat Louisianan osavaltiossa, Yhdysvalloissa 17 vuoden ajan tapahtuneita murhia, joihin liittyy uskonnollinen yhteisö. Toinen tuotantokausi sijoittuu Kaliforniaan ja sen esittäminen alkoi Yhdysvalloissa 21. kesäkuuta 2015. (Wikipedia)

     *     *     *

Sarjan 1. tuotantokausi tuli tänä keväänä, mutta en nähnyt sarjaa silloin. Nyt lainasin DVD:n kirjastosta, ja aion katsoa sen läpi.

Ensimmäinen osa alkaa punapäisen prostituoidun Dora Langen rituaalimurhalla, jota kaksi etsivää Rustin "Rust" Cohle ja Martin "Marty" Hart tutkivat.

Sarjan nykypäivä on kuitenkin 8 vuotta myöhemmässä ajankohdassa kuin murha joka ei selvästikään selvinnyt tuolloin. Jotain myös tapahtui, mikä sai tutkijat erilleen. Toinen miehistä Rust oli jopa vuosikausia kadoksissa ennen kuin tapaus avattiin uudelleen, ja kumpaakin alettiin kuulustella niin toisistaan kuin heidän tutkimastaan tapauksesta.

Niin itse murha kuin sen tutkinta näyttäytyvät katsojalle hyvin kummallisena. Asetelmaa hämmentää vielä se, että Lousianan kuvernöörin Eddie Tuttle veli, joka on pastori, halua rahoittaa tutkimusta, jos sitä tutkitaan kristinuskon vastaisena rikoksena. Lisäksi ilmeisesti aiemmin on tapahtunut toinen murha, joka muistuttaa tutkittua tapausta.

Tämän pidemmalle 1. osassa ei päästä.

     *     *     *

2. osassa Rustin ja Martinin tutkimukset jatkuvat, samoin nykyajassa heidän kuulustelunsa jatkuvat. Mitään kuulustelujen syystä ei silti vieläkään paljasteta.

Etsivät mm. löytävät asuntovaunualueen, jossa Dora Lange toimi prostituoituna. Samalla he saavat naisen tavaroista vihiä kristillisestä lahkosta tai kirkkokunnasta 'Friends of Christ Revival' , ja löytävät palaneet kirkon, jonka raunioista he löytyvät seinäpiirroksen, joka muistuttaa rituaalisesti murhattuja naisia.

Miesten esimies, komentaja Speece on tyytymätön tuloksiin, ja hän haluaa siirtää tutkimukset kuvernöörin viraston alaiselle erikoisryhmälle. Miehet saavat 2. osan lopussa vielä 2 viikkoa aikaa jatkaa tutkimuksiaan.

Rustin on löytänyt vihjeitä siitä, että kyse ei olisikaan yksittäisestä murhasta vaan sarjasta murhia, jotka on tehty samalla tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti