maanantai 27. heinäkuuta 2015

Diderot: "Tämä ei ole tarina" (2015)


Valikoima sisältää neljä valistusfilosofi ja kirjailija Denis Diderot’n aiemmin suomentamatonta tekstiä: tarinoita ja dialogeja, joista jokaisessa huomion kohteeksi tulee nainen – kuitenkin niin, että “dialogin kumppaniksi tai aiheeksi ei sovi nainen, joka pysyy aikakauden tyypittelyissä eikä riko missään sovinnaisuuden rajoja” (suomentaja Jan Blomstedt jälkisanoissaan). 

Hurskaaksi kuvattu Marsalkatar de *** lipsuu Diderot’n kanssa rupatellessaan ja tämän johdattelemana roolistaan, ja toisaalta ainakin sukulaisten viettelijättärenä pitämä Mlle de La Chaux osoittautuu rakkaudessaan mitä sovinnaisimman uskolliseksi. 

Taitavasti suomennettu valikoima vie lukijan 1700-luvun säätyläissalonkeihin, rikastaa kuvaamme kirjailijasta ja asettaa samalla monia edelleen aiheellisia kysymyksiä sukupuolten välisistä suhteista ja avioliittoinstituution paradokseista. (ntamon sivusto)

     *     *     *

"Tämä ei ole tarina" (2015) on viehättävä valikoima 1700-luvun älymystön satunnaisia keskusteluita tai Dennis Diderot'n tarinoita, jotka eivät ole tarinoita, mutta eivät myöskään esimerkiksi näytelmätekstiä, vaikka ovatkin dialogia.

Tekstien kääntjä Jan Blomstedt pohtii, miksi Diderot on päätynyt tarinoinnissaan valitsemaansa ratkaisuun ja syyksi hän näkee sen, että kirjailija kyseenalaistaa porvarillisen romaanin muodon. (Ja yhtä hyvin voisi todeta, että ylipäätään suljetun tekstimuodon, jollaisia tarinat ovat.)

     *     *     *

- Huijaus - Keskustelu marsalkatar De ***:n kanssa - Tämä ei ole tarina - Madame de la Carlière - Diderot ja naiset (Blomstedt)

     *     *     *

Jokaisessa tarinassa on Diderot itse ja joku nainen, jonka kanssa keskustellaan. Valistuksen aika oli historiallista aikaa, jolloin miehet ja naiset ehkä 1. kertaa keskustelivat kirjallisissa salongeissa ym. tasa-arvoisesti ja saattoivat olla reilusti esim. ateisteja ja hylätä kristiuskon ja muiden suurten uskontojen jumalat.

Kertomukset ovat arkista jutustelu, joiden kautta muotoutuu jonkinlainen tarinan kaari tai juoni ilman että ne ovat muuta kuin keskustelua tai tekemistä (sen kuvailua).

Sanoilla ja puheella vaikutetaan ja yritettään vaikuttaa toiseen. Keskustelussa on juoruja, huhuja, kaikenlaisia tiedonsirpaleita, millaista ihmisten todellisuus koostuu. Diderot kuvaa prosessia, joka saattaa johtaa sopivissa oloissa tarinoiden syntymiseen, mutta niin ei välttämättä tapahdu.

Kenties ihmiset vain keskustelevat tutuista ihmisistä ja heidän ongelmistaan ym. 'Huijauksessa' on mies, jota Diderot yrittää auttaa saamaan taulunsa takaisin rakastajattareltaan, mikä vaatii juonikkuutta. Mutta nainen ei ole tyhmä.

Toisessa tarinassa Diderot, joka on ateisti keskustelee hurskaan marsalkattaren kanssa, ja saa tämän hämmennyksiin. Naisella on perinteinen kristitty käsitys omata korkeammasta moraalistaan, minkä Diderot onnistuu kyseenalaistamaan. Mutta niin kuin kaikki uskoivat, tämäkin nainen tietysti pysyy omassa pyhässä uskossaan.

Diderot puuttuu kristinuskon tunnettuihin heikkouksiin: jumalaan uskova sai kaikki rikoksensa anteeksi, kunhan hän vain pyytää niitä. Mitään moraalia uskonnossa ei ole? Samalla tavalla kuin Leo Tolstoi, Diderot iskee kristittyjen heikkoon kohtaan eli Jeesuksen 'Vuorisaarnaan'. Käytännön elämässä sillä ei ole mitään merkitystä vaan Paavali on suurempi auktoriteetti. Jumalan ja kuninkaan nimissä  tapetaan toisinajattelijoita ym. se mitä ehditään.

     *     *     *

'Tämä ei ole tarina' esseessä - tai miksi tekstiä sitten luonnehtiikaan - Diderot suoraan pohtii omien kirjoitusten muotoa. Hän on tietoinen siitä, että kansantarinat eivät ole kirjoitettuja vaan kerrottuja suustu suuhun. Ja parhaat tarinat eivät ainakaan aluksi ole painettuja! Ja sama ajatus, jonka folkloristit esittivät 1900-luvulla, on jo Diderot'lla. Tarinat ovat kuin epidemia tai virus, joka leviää halusi sitä tai ei.

Diderot tuntuu ajattelevat, että em. tarinoihin liittyy aina voimakkaita tunteita ja intohimoja, mikä saa ihmiset tarttumaan niihin. Tosin hän tietysti liikkuu vain oman säätynsä piirissä ja peilaa tarinoita sen kautta. Teksti on enimmäkseen kahden miehen välistä keskustelua, juoruilua, ja koko ajan hypitään tajunnanvirtamaisesti asiasta toiseen niin kuin arkisessa keskustelussa tehdään.

     *     *     *

Rakenteellisesti kiinnostavin on viimeinen tarina 'Madame de la Carlière', jossa kommentoidaan sitä mitä on kuultu, tarkastellaan asioita eri näkökulmista, annetaan niille uusia tulkintoja, kommentoidaan jne. Tarina on koko ajan turbulenssissa.

Kiinnostavinta on miten alkuperäinen tarina puretaan osiin, sen kohde madame, osoitetaan pahimmaksi mahdolliseksi teeskentelijäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti