maanantai 27. heinäkuuta 2015

Hännikäinen: "Hysterian maa: Marko Tapio ja Arktinen Hysteria" (2013)


"Arktinen hysteria ei ole sairaus. Emme tiedä mitä se oikein on. Se on eräs ilmiö meidän elämässämme ankaran ilmaston ja armottomien olojen keskellä."

"Arktinen hysteria" oli Marko Tapion pääteos. 4-osaiseksi suunnitellusta romaanisarjasta ehti ennen kirjailijan kuolemaa valmistua vain 2 osaa, mutta keskeneräisenäkin se on yksi omintakeisimmista sodanjälkeisistä suomalaisista romaaneista. Teos on yhdistelmä historiallista romaania, sukutarinaa, eksistentiaalista moraalitutkielmaa ja sotaromaania. Sitä on pidetty muodoltaan ja maailmankuvaltaan vastineena Väinö Linnan tuotannolle.

Timo Hännikäinen valaisee uudessa kirjassaan Tapion suurromaani eri kulmista. Päähuomio on sen kuvassa suomalaisuudesta. Arktinen hysteria on metafora passiiviselle, alakuloiselle ja sulkeutuneella kansanluonteelle, joka välillä leimahtaa äärimmäisiin mielentiloihin ja tekoihin. Hännikäinen kuvaa myös, miten arktinen hysteria ilmeni Tapion persoonassa ja miten kirjailija lopulta luhistui työtaakkansa alle. "Hysterian maa" on paitsi kirjallisuusesseistiikka, myös pohjoisen sielun luotausta. (Takakansi)

    *    *    *

Kirjaa lukiessa tulee selväksi, ettei Marko Tapio luhistunut työtaakkansa alle - niin kuin takakannessa mainitaan. Hän oli juoppo, joka sekakäytöllä tuhosi niin aivonsa kuin sisäelimensä ja kuoli siksi  ennen aikojaan, eikä eläessään pystynyt kirjoittamaan kirjasarjaansa loppuun.

'Arktinen hysteria' puolestaan on kaunisteltu selitys sille, miksi suomalaisen miehen täytyy juoda itsensä jatkuvasti tainnoksiin. Viina antaa oikeutuksen kaikelle mahdolliselle moraalittomuudelle, mitä selvin päin ei voitaisi tehdä. Humalassa kaikki on sallittua. Jos tappo tai raiskaus on tehty humalassa, (mies)tuomarit ymmärtävät tekijää. Hän ei ole tehnyt tekoaan täydessä ymmärryksessä, vaikka olisikin.

     *     *     *

Timo Hännikäisen kirja "Hysterian maa" (2013) on eräänlainen kirjailijaelämänkerta, mutta yhtä hyvin se on ajankuvaus, joka ulottuu aina tähän päivään asti.

Niin ansiokas kuin kirja onkin - ja monin kohdin syntyy vaikutelma että hyvin tarkkaan punnittua puhetta - jotkin yksittäiset kohdat särähtävät pahasti silmään.

Kuva yhteiskunnasta ei ole tätä päivää, niin kuin ei valitettavasti yhdelläkään 2000-luvun kirjailijallakaan, joten siinä mielessä kyse ei ole kovin pahasta .. synnistä. Pahin virhearvio on, ettei Suomi enää 1960-luvun jälkeen ollut luokkayhteiskunta, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Suomalaisen yhteiskunnan luokkarakennetta tutkittiin 1980-luvun alussa, ja siitä on saatavissa paljon tietoa. Hyvin laajan työväenluokan lisäksi Suomessa on koko joukko sosiaalisia ryhmittymiä, eri tavoin köyhiä, syrjäytettyjä ja sorrettuja, jotka eivät kuulu perinteisiin luokkajakoihin.

     *     *     *

"Hysterian maa" on valaiseva johdatus Marko Tapion tuotantoon ja mm. sen yhteyksiin modernistiseen kirjallisuuteen, joista tärkein hänelle oli amerikkalainen William Faulkner ja tämän teos "Villipalmut" (1962), josta hän sai rakenteen "Arktisen hysterian" (1967) 2. osaan.

Hännikäisen kirja on on kiinnostavaa kulttuurihistoriallista analyysiä ja pohdiskelua. Hän esimerkiksi muistuttaa siitä, miten nuorta kristinusko oikeasti Suomessa on. "Raamattua" alettiin takoa Jukolan veljesten ja heidän isiensä päähän vasta 1860-luvulla, kun syntyi kansankoululaitos ja sitä ennen 1800 -luvun alkupuolella herätysliikkeet.

Paavalin opetukset esivallan kunnioittamisesta tekivät suomalaisista uskollisia esivallalleen - oli kyse sitten ruotsalaisista, venäläisistä tai suomalaisista - hyvässä ja pahassa.

    *     *     *

Toinen Timo Hännikäisen analyysin floppaus liittyy edelliseen. Ennen kuin Ruotsi alkoi rakentaa suurvaltaa, mihin se otti Suomen mukaan, ei suomalaisilla, sen kummemmin kuin venäläisilläkään, ollut sotaisia pyrkimyksiä mihinkään suuntaan. Heimopäälliköt saattoivat nahistella keskenään, mutta ei sen kummempaa.

1800-luvun uudet ideologiat rakentuivat järjestäen kristinuskon perustalle, oli kyse sitten liberalismista tai sosialismista, joten ei ole ihme, että Björkharryjen suvun kolme polvea sujuvasti surffailivat eri ideologioiden ja uskonnon välillä.

Arktinen hysteria, jota Hännikäinen paljon pohtii, on sekin saman ajan 1800- ja 1900-lukujen tuotosta. Kyse ei ole mistään naurettavasta ilmastosta tai kansanluonteesta, mikä spekulaatio on silkkaa pseudotiedettä.

     *      *     *

Kansallisvaltiota rakennettaessa luotiin kuva oman kansan suuruudesta ja erinomaisuudesta suhteessa muihin, mitä pyrkimystä kristinuskon jumalan uskottiin tukevan. Kaikki modernin yhteiskunnan sodat, joita Suomen lähihistoriaan mahtuu paljon, olivat uskonsotia.

"Raamatun" tarinat - ja ennen muuta saarnaajien toiminta - lietsoivat hysteriaa muita (pakanoita) kohtaan, mitä ei suomalaisten vanhoissa kansantarinoissa ollut. Ne lietsoivat myös kaunaa rikkaita ja esivaltaa vastaan, jota ristiriitaisesti piti samaan aikaan kunnioittaa.

Tietyllä tavalla Marko Tapio oli oikeassa siinä, että yhteiskunnan rappeutuminen alkoi modernien puolueiden synnystä siinä mielessä, että ne kaikki rakentuivat ideologioiden varaan sen sijaan, että olisi lähdetty parantamaan eri ihmisryhmien asemaa, tilannetta ja kehittämään eri alueita.

Ideologiat antavat oikeutuksen vielä tämän päivän Suomessa kohdella kaltoin suurta osaa suomalaisista. Kansan enemmistö kun on aina oikeassa. Ja oikeassa ovat ne, joita on määrällisesti enemmän. Tai jolla on hallussaan viimeisin teknologia jolla se pystyy listimään toisen tarvittaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti