tiistai 7. heinäkuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 465: "meriharakka"

Huh! tätä suomalaista hellettä. Heräsin vesisateeseen ja vilunväreisiin, sillä olin hukannut peittoni aamuyön aikana jonnekin. Ikkuna oli tietysti auki ja vettä roiski sisään.

Kirjoittelin hetken aikaa aamukahvia juodessa viimeisiä Draamakasvatuksen rästitehtäviä, ja katsoin ikkunasta ulos. Sade oli tauonnut. Olin päättänyt, etten lähde uimaan sateessa... Nyt kun ei enää satanut, ei ollut enää mitään syytä olla lähtemättä.

Rannassa linnut olivat vallanneet laiturin: naurulokit, heinäsorsat, västäräkki - ja meriharakka. Aivan lähellä uiskenteli härkälintu ja silkkiuikku poikasineen. Kummallinen sekamelska lintuja. Västäräkillä oli taas pesä laiturin alla, ja se tietysti yritti saada huomion itseensä. Lokit lehahtivat ensin lentoon. Sitten hävisi västäräkki.

Meriharakka ei tuntunut välittävän minusta. Se kaarsi ensin lentoon laiturin vasemmalta ja sitten oikealta puolelta - ja palasi takaisin laiturille. Ihmettelin mitä se oikein teki. Kun se huomasi, että astelen määrätietoisesti kohti laiturin päätä, se lehahti läheiselle kivelle ja jäi siihen.

      *     *      *

Pilvisyydestä huolimatta ilma oli lämpimämpi kuin kahtena edellisenä päivänä, jolloin oli tuullut ensin pohjoisesta ja sitten idästä. Tuuli viilensi tehokkaasti lämpimänkin ilman veden pääällä.

Uin rauhallisesti ja katselin ympärilleni. Kappolan vuori näytti mystiseltä sateen jälkeen, kun sen uumenista nousi höyryä aivan kuin joku olisi sytyttänyt valtavan roihun vuoren kupeeseen.

Uidessani pitkin vedoin katselin miltä maailma näyttää veden alta. Tätä olen harrastanut tänä kesänä. Varsinkin auringonpaisteessa vedenalaista maailmaa on mukava katsella - ja sitä miten auringonsäteet heijastuvat kaikkeen siihen mitä vedessä on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti