sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 466: "Itämeri ja 85 miljoonaa asukasta"

On mielenkiintoista ajatella olevansa Itämeren latvavesillä. Juuri tältä alueelta lähtevät kaukaisimmat vedet matkalle kohti Itämerta. Ja mitä matkalla tapahtuukaan.

Eilen Yle Teemalta tullut Tanskan TV:n dokumentti "Itämeren toinen saasteaalto" (2014) hätkähdytti. Syövät ja allergiat ovat muutamassa vuodessa lisääntyneet räjähdysmäisesti. Jokin on mennyt 1960- ja 1970-lukujen ensimmäisen saasteaallon jälkeen pahasti pieleen.

Mitä - luultavasti - erämaisen puhtaana Katumajärveltä lähtevällä vedelle oikein tapahtuu matkalla Itämereen? Dokumentin perusteella kukaan ei tarkalleen tiedä, mistä on kysymys.

Ns. uusia ympäristömyrkkyjä on suuri joukko, joista monet käyttäytyvät toisin kuin vanhat myrkyt DDT, PCB ym. Ne rikastuvat lasten elimistössä, mikä on hälyyttävää. Yhden sukupolven aikana saattaa valistuneen arvauksen perusteella syntyä todella sairaiden ihmisten sukupolvi.

Eläimillä myrkkyjen vaikutukset ovat olleet katatstrofaaliset. Monien lintulajien kannat ovat lyhyessä ajassa romahtaneet. Itämeren hylje voi pahoin ja synnyttää sairaita poikasia samoin kuin merikotkat.

Ilmaston lämpeneminen tuntuu vähäiseltä ongelmalta ajatellen tällaista välitöntä uhkaa. Jotkut myrkyistä ovat lisäksi sellaisia, että ne eivät jää Itämereen vaan haihtuvat merestä ilmaan ja levittäytyvät käytännöllisesti katsoen kaikkialle hieman niin kuin ydinsaasteet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti