tiistai 28. heinäkuuta 2015

Vaaranmaa (toim.): "Miten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien satuja" (2014)


Satuja eskimojen arjesta ja fantasiasta. Suomentanut ja kuvittanut Mika Vaaranmaa.

"Miten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien satuja" (2014) on nimensä mukainen kokoelma eskimosatuja Grönlannista, Pohjois-Kanadasta ja Alaskasta. Ne kertovat uteliaista hiirilapsista, kilvoittelevista shamaaneista, jättiläiskoirista, kyliä hajottavista orpopojista ja siitä miten sumu syntyi. Lyhyet sadut kuvaavat ihmisten ja eläinten yhteistä taivalta rannattoman taivaan ja lumen välillä. (Takakansi)

     *     *     *

Tällaiset kokoelmat tai valikoimat ovat aina kiinnostavia. Jos Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen tarinoista olisi vastaavalaisia kokoelmia, ostaisin niitä heti itselleni. Onneksi  internetissä on sivustoja, mistä tällaisia tarinoita löytyy kuitenkin koko joukko. Ja ehkä on ekologisempaa, että niitä ei edes paineta. Kääntöpuolena tietysti on, että myymällä omaa menneisyyttään heimot saisivat lisää varoja oman kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Niin kuin aina tämäkin inuiittien ja jupikien tarinakokoelma alkaa luomis- tai syntytarinalla. Kakilla kansoilla ovat omat versionsa yksistä ja samoista asioista, mikä on kiehtovaaa. Tällaisissa tarinoissa on siten jotain itsestäänselvästi arkkityyppistä. Ihmiset tarvitsevat tällaisia tarinoita itselleen - jos ei muuta, niin siksi, että jossain vaiheessa lapset alkavat kyselemään miksi, miksi. Ja jotainhan heille on sanottava!

     *     *     *

Syntytarinat kertovat paljon siitä, millaisessa ympärissä ihmiset ovat vuosisatoja ja -tuhansia eläneet. Mitkä asiat heille heidän ympäristössään olivat tärkeitä ja arkipäiväisiä.

Mika Vaaranmaan  kirjaan "Miten sumu syntyi" (2014) käännettyssä syntytarinassa on koko joukko asioita, jotka tuodaan sinänsä suppeaan tarinaan vaivihkaa. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy siihen, miten kaikki tuntuu konkreettisesti alkavan jostain kauan aikaa sitten eläneitä ihmisiä kohdanneesta tapahtumasta.

Ensimmäinen ajatus on, että kyse suuresta asteroidista, joka tunnetulla tavalla putosi jääkauden viimeisen vaiheen lopulla Pohjois-Amerikkaan, millä oli globaaleja vaikutuksia elinympäristöön. Ylipäätään ihmisten syntytarinat tuntuvat alkaneen tästä ajankohdasta, mihin liittyy mm. vedenpaisumus. Vain harvat selvisivät hengissä, ja luultavasti ihmisiä on ollut jossain vaiheessa (n. 9000 vuotta sitten) hyvin, hyvin vähän eri puolilla Maata.

     *     *     *

Kun Maa oli valmis tulivat ihmiset. Tässä tarinassa ihmiset eivät tulleet merestä vaan maan sisältä pajupensaiden peittämästä maasta, puskista. Eli paikoista joissa oli jo muutakin elämää. Lapsia ei siis tuonut haikara tms vaan he nousivat pajunlehtien peittämänä maasta.

Sitten syntyivät mies ja nainen, miten tämä tapahtui, sitä ei tarinan mukaan tiedetä ihan tarkkaan. Nainen oli kuitenkin se, joka alkoi hoivata lapsia ja ommella heille esim. vaatteita ja vei lapset kotiinsa.

Jossain vaiheessa ihmiset avuksi tulivat koirat. Ne saapuivat kukkuloilta pölyisinä ja ihmiset löysivät koirat.

Aluksi ei tietysti kuolemaa ollut, kun ihmiset olivat vasta syntyneet, kaikki suunnilleen samoihin aikoihin. Jotkin ihmisistä alkoivat kuitenkin vanheta. Heistä tuli sokeita, liikkuminen oli vaikeaa.

Koska ihmiset eivät osanneet kuolla, heitä tuli aina vain lisää. Sitten tapahtui jotain. Mereltä tuli valtava tulva, joka hukutt monet ja sillä tavalla ihmisten määrä väheni.

Tulvan jälkeen alkoivat yö ja päivä vaihdella, tuli kuolema. Ja kun ihmiset kuolivat, heidät haudattiin takaisin maahan. Vainajat eivät kuitenkaan aina halunneet kuolla vaan he nousivat ylös maasta, joten heidän päälleen pantiin kummuksi kiviä.

Kuoleman myötä tulivat myös aurinko, kuu ja tähdet - ja lopulta vainajat muuttuvat tähdiksi taivaalle.

     *     *     *

Tämän yksinkertaisemmaksi ei syntytarina voi juuri tulla, mikä tuo mieleen sen, mitä Matti Kuusi sanoi tällaisista tarinoista. Ne ovat eräänlaisia esitieteellisiä selityksiä asioille, joista ei tiedetä oikeastaan yhtään mitään. Ja tarinoihin liittyi - ei niinkään uskonnollinen elementti - vaan ennemmin toive siitä, että elämää jatkuu jossain toisella tähdellä kuoleman jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti