maanantai 31. elokuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 548 "sydän kiveksi muuttui - puff"



sait minut nainen,
sokaisit minut niin kuin 
ei kukaan ennen

hän on maaginen,
tumma, kaunis, vaarallinen,
paholaismainen

kääntää minulle
selän, tekee taikojaan,
sydämeni ki-

veksi muutti hän.
tarvitsen sinua niin
noitanaiseni!

älä jätä mi-
nua yksin, tarvit-
sen rakkautta

enemmän kuin kukaan muu


Linkki: Fleetwood Mac. Black magic woman. Radio Nostalgia 31.08.2015 klo 16:05.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 512: "Varta vasten luotu legenda - Ice Cream Man"


Olen näkevinäni modernien kansantarinoiden kehityksessä kiinnostavan piirteen, eikä se ole välttämättä kaikissa tilanteissa ongelmaton, mutta sitähän eivät tarinat muutenkaan ole.

Kaikki lienee alkanut Wes Cravenin elokuvasta "Scream" (1996) ja hänen 'Ghostface' -hahmostaan. Sitten tuli Jamie Blanksin "Urban legend" (1998) jne. Näissä ensimmäisissä elokuvissa päällimmäisenä oli tunnettujen tarinoiden parodiointi ja ironisointi.

Tarinoita on sittemmin alettu tehtailla ilman että ne olisivat syntyneet spontaanisti jossain. Näin on kenties ollut aina, mutta siihen ei vain ole osattu kiinnittää huomiota. Esim. propaganda / piilovaikuttaminen politiikassa / sodassa ovat aina olleet tietoista ihmisiä / kansoja harhaanjohtavaa toimintaa.

     *     *      *

Sosiaalisessa mediassa yhtenä kuluneen päivän / viime päivien teemana ovat ehkä tahattomastikin olleet em. kysymykset, eikä vähiten siksi, että Wes Craven kuoli pari päivää sitten. Jamie Blanksin elokuvat puolestaan ovat olleet jälleen yhden uuden sukupolven kesäkatseltavaa, mitä on mm. Twitterissä kommentoitu.

Itse tehtynä tarinallisena hahmona on joukossa ollut 'Ice Cream Man', joka on alun pitäen keksitty Paul Normanin "Ice Cream Man" (1995) -elokuvaan. Sittemmin kulttielokuvan maineen saavuttanut elokuva halutaan nyt independent -piireissä tehdä uudelleen. Projektiin hakevat rahoitusta ohjaaja / tuottaja Jason Wallace ym. mm. netin kautta.

Esikuvina ovat niin "Twilight Zone" -sarja, Stanley Kubrickin "Hohto" kuin, Paul Normanin "Ice Cream Man" ja Tommy Lee Wallecen "It" klovnihahmo.  "Hohto" - ja "Se" -elokuvien takana ovat Stephen Kingin kirjat, jotka suodattuessaaan elokuvakäsikirjoituksiksi menettävät yhteyden (kansan)tarinoihin, jotka ovat niiden takana. Jäljellä on enää kuvien luoma pelko ja kauhu.

     *     *     *

Keksittyjä hahmoja leimaa eräänlainen vakavuus. Niissä hersytellään slasher -elokuvien tyyliin verisyydellä ja kammottavilla teoilla, eikä niissä ole enää paljon tilaa minkäänlaiselle huumorille. Ei edes ironialle. Parodia on korvautunut pelon ja suoranaisen vihan lietsonnalla tuntematonta vihollista kohtaan.

Huippuna ovat olleet John Carpenterin ym. "Halloween" (1978 - 2009) -elokuvat, joiden aika on taas kohta pian syysiltojen pimetessä. Joku oli ehtinyt twiitata jotain näistäkin. Mielisairaan Michael Myersin hahmo on ylittämätön kaikessa käsittämättömyydessään.

Suomalaistenkin tuntemat namusedät vaarallisine huumaavine karkkeineen ovat kohta taas liikkeellä. Joten varokaa kaikki lapset ja lapsenmieliset!

Linkit:

Curtis Schurer (‏@CurtisSchurer). Twitter 31.8.2015:
Curtis Schurer uudelleentwiittasi Camille Schurer #creepy #video #horror #scary #urbanlegend #WhoIsTheIceCreamMan #SupportIndieFilm #horrorserifilms  

(YogiB) Westin ‏(@YogiAsbury). Twitter 31.8.2015:
Breaking news: Director Wes Craven dead at 76. RIP to 1 of the greatest horror fim directors ever 
#Scream #UrbanLegend #NightmareOnElmStreet

Poppytec Bouie' (‏@poppytec). Twitter 31.8.2015:
#RIP The man of horror. therealwescraven  #nightmareonelmstreet #urbanlegend #scream https://instagram.com/p/7B_kq-DtE2/ 

Curtis Schurer ‏@CurtisSchurer. Twitter  29.8.2015:
#FF my friend and talented writer/director/producer @filmgeekwallace #UrbanLegends #icecreamman  #horror BIG THiNgS ARe CoMiNg!

Jon Lott ‏@mrjdlott. Twitter  21.8.2015:
Yooooooo, somebody should make a #horrorfilm a about an #icecreamman in his truck.

Curtis Schurer (‏@CurtisSchurer). Twitter  29.5.2015:
@redneckequal Hi Jane! TY for following me! Check out the new #urbanlegend #icecreamman movie I'll be in https://www.facebook.com/pages/The-ICE-CREAM-MAN/256227387882864 …

Curtis Schurer ‏(@CurtisSchurer). Twitter  29.5.2015:
@RoadrunnerOffic it going to be SO Freaking Cool!!! #IceCreamMan #UrbanLegend

Ice Cream Man (film). Wikipedia

Paul Norman. Ice Cream Man. IMDb 1995 (4,7)

Paul Norman. Ice Cream Man (1995). YouTube

Episode 170 – Who IS The Ice Cream Man? The More You Nerd 24.8.2015

Who IS The Ice Cream Man? by Jason Wallace. KickStarter
A father discovers a strange connection between himself, his son and the local Ice Cream
Man opening up a frightening underworld!

Van Halen. Ice Cream Man. YouTube

Apstein: "Ice Cream Man" (1995)


"Ice Cream Man" (1995) on kauhu-komedia -elokuva jonka tuotti ja ohjasi Norman Apstein, joka tunnettiin toisella nimellä Paul Norman porno- / eroottisten elokuvien tekijänä.

Kyse on miehen 1. vakavasta yrityksestä tehdä valtavirran elokuvaa. Käsikirjoituksen olivat kirjoittaneet Sven Davison ja David Dobkin, jotka olivat vanhoja elokuvantekijöitä. 

Elokuva ei menestynyt, mutta siitä tuli myöhemmin kulttielokuva mm. tahattoman komiikkansa ja liioittelun takia. (Wikipedia)

     *    *     *

Elokuvan päähenkilö on jäätelökauppias Gregory Tudor (Clint Howard), joka palaa kotikaupunkiinsa jäätelökauppiaaksi oltuaan vuosia mielisairaalassa. Hän mm. tappaa naapurinsa koiran ja joitain ihmisiä, ohimennen, jäätelökauppiaana. Lopulta niin poliisin kuin lasten epäilykset tekojen tekijän suhteen johtavat Gregoryyn...

Ensimmäisten minuuttien jälkeen, kun elokuvaa on katsellut, syntyy vaikutelma että sen kauhussa on jotain samaa kuin mm. "Hohdossa", sillä pääosan näyttelijöiden (Howard, Nicholson) eleissä ja ilmeissä on yhtäläisyyksiä.

Linkit:

Ice Cream Man (film). Wikipedia

Paul Norman. Ice Cream Man (1995). YouTube

Paul Norman. Ice Cream Man. IMDb 1995 (4,7)

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Poul: "Varasuunnitelma" (2010)


Romanttinen komedia naisesta, joka saa kaksoset keinohedelmöityksellä, mutta samaan aikaan kohtaa unelmiensa miehen, kun saa tietää raskaudestaan. (IMDb)

"Varasuunnitelma" (2010) on romanttinen komedia, jonka pääosissa ovat Jennifer Lopez ja Alex O'Loughlin. Elokuvan on ohjannut Alan Poul. (Wikipedia)

     *     *     *

Ainoa ohjelma jota tänään katsoin TV:stä, jostain syystä sormi osui Neloselle. Samanlaisia B-elokuvia tuli melkein joka kanavalta.

En ole ollut oikein vireessä viime päivinä. Sydämessä rytmihäiriöitä ja sellaista, vaikea olla ja varsinkin nukkua, kun sydän pomppii. Perjantaina soitin terveydenhoitajalle, mutta hänen mielestään tällainen on normaalia? Normaalia! Kai sitten. Niin kuin syntymä ja kuolemakin.

"Varasuunnitelma" (2010) ei suoraan sanottuna kovasti kiinnostunut. Silti katselin sitä aina välillä. Välillä istuskelin parvekkeella ja katsoin kuuta, jota suuri kuusi varjosti. Kävin M-marketissakin hakemassa maitolitran ja Kismetin. Keitin kahvia - ja jatkoin katsomista.

Lapsivesi tuli, ajoivat sairaalaan ja niin päin pois. "Kaikissa hyvissä (ja huonoissa) elokuvissa on vähintään yksi synnytyskohtaus."

Selvä 'Lo' -elokuva, joka tehty Jennifer Lopezille ja hänen persoonaansa varten. Esittti ja esittelli itseään.

     *     *     *

Zoe (Jennifer Lopez) on töissä eläinkaupassa Manhattanilla. New York ja Manhattan ovat aina olleet yksi unelmieni paikoista. Woody Allenin "Manhattanin" katselemisen jälkeen.

Zoe siis eräänä päivänä vastoin odotuksiaan kohtaa elämänsä miehen Stanin Stan (Alex O'Loughlin). Onhan Zoe jo yli 3-kymppinen.

Stan vie Zoen kohtaamisen jälkeen extra-super-hyper-hienolle illalliselle, ja Lo .. siis Zoe .. on myyty. Ja mutkiakin matkaan tulee. Luottamuspulaa ja sellaista. Eiväthän lapset ole Stanin. Lopulta pari kuitenkin kihlautuu ja niin päin pois niin kuin aina 'Hollywood' -elokuvissa.

RUNO ON VAPAA. Osa 547 "peikonlehtinen kori teki miehestä miehen ja naisesta naisen"


ennen kuin oli
miestä ja naista, oli
vain Kauyumari

"joka teki kaikki
hulluiksi", peuranainen *)
- ja syntyi seksi

samalla saivat
ihmiset ilon ja surun
metsästyksestä:

kerran vuodessa
ottavat huicholit pe-
yoten avulla 

puolijumalan
kiinni joka on peikon-
lehdenjuurista

punotussa ko-
rissa, illalla
kaikki muuttuvat

sukupuoliksi,
mieheksi ja naiseksi
koko vuodeksi

*) tietysti oikeampaa olisi puhua Pyhästä Peura Ihmisestä


Linkki: Mort GarsonConserto for Philodendron and Pothos. YouTube

RUNO ON VAPAA. Osa 546 "myrkyllinen hirviökukka"


oon mykkä kukka
kesäisin parvekkeella
täällä en kuki 

kasvata suurta
hedelmää. Meksikossa 
kaikki on toisin.

mun emäntäni
pitää musta, niin hyvää
huolta kuin suinkin 

joskus sitä käy
sääliksi, sillä se on
vähän niinku mä

jättiläispeikonlehti


Linkki: Mort GarsonConserto for Philodendron and Pothos. YouTube

RUNO ON VAPAA. Osa 545 "onnen maa - lakanoiden välissä"


kuvittele kas-
vavasi suureksi kuin
suuri on suuri

kuvittele soit-
tavasi Alicelle:
kysy sen koosta

miehet shakkia
pelaamassa, sinä
sen nappulana

sen valkoisena 
kuningattarena lyöt
ja syöt sotilaat

- putoavat päät

Linkki: Jefferson AirplaneWhite Rabbit. YouTube

Gilliam: "Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa" (1998)


"Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa" (1998) on samannimiseen Hunter S. Thompsonin romaaniin perustuva elokuva. Päähenkilöä Raoul Dukea näytteli Johnny Depp ja hänen asianajaansa Dr. Gonzoa Benicio Del Toro. Elokuva ei ollut taloudellinen menestys..

Thompsonin kirjasta oli yritetty tehdä elokuvaa jo vuosikymmenien ajan, mutta se oli aina jäänyt suunnitteluasteelle. Ohjaaja Terry Gilliam otti elokuvan ohjattavakseen, kun alkuperäiseksi ohjaajaksi suunniteltu Alex Cox joutui vetäytymään projektista taiteellisten erimielisyyksien vuoksi.

Depp valmistautui elokuvan kuvauksiin perusteellisesti: hän jopa asui Thompsonin (jonka elämään alkuperäinen romaani perustuu) luona kuukausia elokuvaan valmistautuen. Myös hänen hiuksensa leikattiin kaljuksi vastaamaan nuoren Thompsonin ulkonäköä. Del Toro puolestaan lihotti itseään kymmeniä kiloja rooliaan varten. (Wikipedia

     *     *     *

Kyllähän Terry Gilliamin  "Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa" (1998) vetää sanattomaksi. Hän teki sen, mihin kukaan ei uskonut kenenkään koskaan pääsevän. Kyse oli tietysti Hunter S. Thompsonin 'gonzo'  -romaanin filmatisointi.

Jos tämä elokuva ei ole kulttielokuva, niin mikä sitten. Jostain syystä tätä ei kuitenkaan pidetä sellaisena... Ehkä tämä menee liikaa yli kaikesta totutusta ja tuntemattomasta.

lauantai 29. elokuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 511: "Mitä merkitsee X -merkki tai joku muu merkki ovenpielessä?"



Suomessakin erilaiset merkit ovien ja porttien pielissä herättävät toisinaan intohimoja.

Yksi 2010-luvun sitkeimpiä legendoja, joihin mm. poliisi anglo-amerikkalaisissa maissa on toistuvasti lähtenyt mukaan on ollut väite siitä, että koiria varastelevat rikollisliigat merkitsevät rotukoirien asuinpaikkoja erivärisillä liiduilla.

     *     *      *

Varsinkin brittilehdet ovat olleet vuosina 2013 - 2014 olleet pullollaan tällaisia paranoidisia ja täysin perättömiä uutisia. Näiden tarinoiden lukeminen on hyvin opettavaista ja se kertoo paljon länsimaalaisten ihmisten tavasta hahmottaa pikkuporvarillista maailmaansa.

     *     *      *

Hämmästyttävää onkin, että vielä elokuussa 2015 Konservatiivisen puolueen parlamentaarikko Mark Spencer levittää tarinaa omalla äänestysalueellaan Sherwoodissa.

Valistuneet äänestäjät ovat olleet Facebookin kautta yhteydessä edustajaansa, ja hän on katsonut velvollisuudekseen tehdä asialle jotain.

Varmana tietona hän kertoo, että rikosaalto alkoi Durhamista, mistä se on levinnyt muualle. Kansanedustaja antaakin ohjeita siitä, miten heidän tulee pitää huolta koiristaan, jotta ne eivät joutuisi pitkäkyntisten käsiin.

Totta on tietysti se, että toisiaan koiria katoaa, niitä jopa varastetaan, mutta paranoian levittäminen ei tunnu kovin järkevältä. Varsinkin kun se perustuu huhuihin, joissa ei ole mitään perää.

Virusmaisesta tarinan levittämisestä on seurannut mm. se, että poliisit pysäyttelevät epäilyttäviä autoja ja tutkivat, löytyykö niistä koiria.

Linkit:

Bill Ellson ‏(@BillEllson). Twitter  27.8.2015:
One of Britain's least known MPs @Mark_Spencer Mark who? spreading dog thieves chalk marks urban myth http://www.nottinghampost.com/Chalk-marks-used-dog-thieves-warns-MP/story-27685273-detail/story.html?afterReg=Y … #urbanlegend

Chalk marks used by dog thieves, warns MP. Nottingham Post 27.8.2015

Bark of the Beast. Snopes.com 24.2.2015
Claim:   Criminals are marking homes with colored stickers or other symbols in order to steal dogs for use in dogfighting events. 

Dog theft gangs marking target houses with chalk symbols. The Telegraph 25.1.2015

Dog owners warned to be vigilant against dognappers after mysterious chalk marks appear. By Sarah Ann Harris. Express (9.12.2014)

Mark Spencer (politician). Wikipedia

Harden: "Leiri 14: pako Pohjois-Koreasta" (2012)

TULEE TÄHÄN!

Shin Dong-hyuk syntyi pohjoiskorealaisella vankileirillä numero 14 vuonna 1982. Shin kasvoi suljetulla leirillä ja omaksui sen kauheudet ihmisen normaaliksi käyttäytymiseksi. Hän oppi, että elämässä pärjää parhaiten, kun pettää perheensä ja vankitoverinsa. 

5-vuotiaana hän joutui seuraamaan, kun hänen oma äitinsä ja veljensä teloitettiin. Shin ei tiennyt mitään leirien ulkopuolisesta maailmasta kunnes hänelle kerrottiin, miltä liha maistuu. Ainaisen nälän ajama 23-vuotias Shin päätti paeta ja pääsi kuin pääsikin ensin Kiinaan ja sieltä Yhdysvaltoihin, missä hän elää nykyään. Shin on tiettävästi ensimmäinen pohjoiskorealaisella vankileirillä syntynyt ihminen, joka on päässyt pakenemaan Pohjois-Koreasta. 

Shinin elämä on sekä uskomaton selviytymistarina että kertomus ihmisen psyyken hämmästyttävästä voimakkuudesta ääriolosuhteissa. Samanlaisia vankileirejä, jollaiselta Shin pakeni, on olemassa Pohjois-Koreassa edelleen, tälläkin hetkellä. (Gummeruksen sivusto)

RUNO ON VAPAA. Osa 544 "me ollaan me tai jotain sen tapaista"



meitä ei kukaan
voita, mikään pysäytä
kun me ollaan me

kirkoissa me ei
käydä, armeijalle mak-
seta veroa



Linkki: AviciiWaiting for love. YouTube


- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 158 -

CC by  Mimmi L. 
Ah, tätä ihanuutta! Vaikka kello on jo 11:00, kävin vasta aamu-uinnilla. Tämä kesä on ollut poikkeuksellinen, sillä olen voinut käydä päivittäin jo yli 3 kuukauden ajan uimassa vilpoisessa vaan ei liian kylmässä vedessä.

En ole varmaan liikkunut tällä tavoin kuin viimeksi joskus alle 2-kymppisenä. Viime vuosien vaivat - äärimmäisen kutiseva iho ja tuskallisen kipeä polvi - ovat olleet poissa lähes kokonaan.

Ehkä yksi olennainen asia, joka myös on helpottanut muuten oloa, on se että olen ottanut hieman toisenlaisen asenteen olemiseen. Hällä väliä - siinä mielessä, että olen ymmärtänyt, ettei todellakaan voi vähäisimmässäkään määrin vaikuttaa tässä maailmassa mihinkään  - kaikkein vähiten toisiin ihmisiin. Eikä ole tarviskaan.

Ja jos minusta ei välitetä, minua ei kuunnella, osaamistani ei hyödynnetä, se ei ole minun ongelmani. Se on vain valitettavaa silloin kun minusta olisi todella paljon apua. Parempi on kuitenkin olla tekemättä mitään, jos vaihtoehtona on tehdä peruuttamattomia tai vaikeasti korjattavia tyhmyyksiä.

Olen ehtinyt tehdä elämäni aikana paljon kaikenlaista. 80-luvulla 5-kymppisiä pantiin jopa työttömyyseläkkeelle satoja jopa tuhansia, joten mitäpä sitä tässä kuin vain ollaan ja ihmetellään maailman menoa. Ja jos jotain onnellista tai onnetonta sattuu kohdalle, molempi parempi.

      *     *      *

Kesän viimeiset lämpöiset päivät ovat edessä, joten nautitaan olemisesta! Tällaisista päivistä näillä paikoilla nauttivat muinaissuomalaiset jo  6 000 vuotta sitten. Ja sitä ennen näillä paikoilla on kenties asunut monia muita meille tuntemattomia ihmisiä, ihmislajeja ja kansoja. Se siitä isänmaasta ja omistusoikeudesta maahan.

Radio Suomesta kuulin hetki sitten ohjelman naisten maanpuolustuskurssista Vaasassa. En voi ymmärtää tällaista. Maa puolustaa itse itseään ja hengessään vahvat ihmiset itseään ja muita ilman kättä pidempää. Tämä suomalaisten viime kuukausien puuhastelu armeijoineen on ollut matalaotsaista, typerää ja vaarallista uhittelua Venäjää ja koko maailmaa vastaan. Ei vain vihapuhetta vaan ennen muuta vihatekoja.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 510: "Uutta superruokaa - päärynä ja sperma ym."



Kuva: Snopes.com

Eniten moderneja kansantarinoita on ruo'asta - ja viimeisin boomi ovat superfood -tarinat. Superruoka-sitä-ja-superfood-tätä.

Tänään Ilta-Sanomissa kerrottiin Daily Mail -lehteä siteeraten, että päärynä on uusi superfood, kun se auttaa mm. krapulaan.

USA:ssa kerrottiin puolestaan vähän aika sitten juttua siitä, miten Kalifornia olisi kaavaillut päärynää osavaltion lippuunsa.

Mistä tahansa ruoka-aineesta voidaan iskeä, mitä tahansa juttua, ja saada ainakin jotkut uskomaan siihen. Ja vaikka tarinaan ei uskottaisikaan, tarinaa voidaan silti pitää hyvänä ja lukemisen arvoisena. Jopa sellaisena että sen voi kertoa kaverillekin sopivassa tilanteessa.

     *     *      *

Puheet spermasta saattavat tuntua oudoilta, mutta esimerkiksi Tieteen Kuvalehti kertoi 8 / 2015 sperman positiivisista vaikutuksista sisäisesti nautittuna.

Ja tunnettuahan on, että kannabalismi rajoitettuna öylätin ja viinin juontiin saattaa sekin vaikuttaa myönteisesti. Sitä paitsi Jeesuksenkin kerrotaan istuneen päärynäpuussa, peltokanana. Valmiina nautittavaksi symbolisesti.

Linkit:

Malyda ‏(@fmalyda). Twitter 11.8.2015:
Wednesday #breakfast #apple #kiwi #pear #fresh #smoothie #healthy #food #superfruits #superfood… https://instagram.com/p/6QrjG9l8OQ/ 

R&R Make Up (‏@Pixie_Gaga). Twitter 23.3.2015:
Trying to make healthy choices when it comes to food! #Apple #fruit #pear #blueberries #superfood… https://instagram.com/p/0lUSMDifou/ 

Yllättävä krapulahelpotus! Uusi superruoka löytyy lähes jokaisesta marketista - eikä maksa paljon
Päärynän kehutaan sisältävän paljon hyviä ravintoaineita.Ilta-Sanomat 28.8.2015

How pears can beat a hangover: The autumn fruit can boost pregnancy, tackle allergies and remove excess BOOZE from the blood. By Alice Smellie. Daily Mail 27.8.2015

Breitbart Cites Phony Legend About California’s “Pear Flag”. Snopes.com 14.6.2015

Bearing the flag. Snopes.com

Can Sperm Act as a Natural Superfood? By Jennifer Viegas. News Discovery 4.7.2013

Mark Lawson-Jones. Why was the Partridge in the Pear Tree?: The History of Christmas Carols. Google Books

Is "The Twelve Days of Christmas" an Underground Catechism Song? Forwarded text purports to reveal hidden meaning behind the lyrics. By David Emery. About.com
Laulussa Jeesus peltopyynä päärynäpuussa Jouluna?!

pear by Ian Skinner. Urban dictionary
Saying something is pear or something went pear refers to "pear-shaped", see the definition for it (the first is accurate). Something that goes pear is something that goes terribly wrong. 

RUNO ON VAPAA. Osa 543 "sänkyleikit"


ystäviesi
kanssa keräät osani
kai sängystäsi

heidän katalat
sanansa eivät silti
täytä keuhkojasi vaan

rakkaus kuivuu muuten
kokoon, sydämesi ei
enää yritä

sotkeutuu lakanoihin


Linkki: Jet Lag GeminiBittersweet. YouTube

perjantai 28. elokuuta 2015

Lewin: "The Sessions" (2012)


Hengityslaitteessa oleva mies toivoo, että hän menettäisi neisyytensä ja on yhteydessä niin pappiin kuin seksuaaliterapeuttiin. (IMDb)

"The Sessions" (2012) on amerikkalainen 'independent' -draamaelokuva, jonka on kirjoittanut ja ohjannut Ben Lewin. Se perustuu runoilija Mark O'Brienin artikkeliin "On Seeing a Sex Surrogate". O'Brien oli itse halvaantunut kaulasta alaspäin polion seurauksena. Ja hän kertoo omista kokemuksistaan. Elokuva sai kriitikoilta myönteisen vastaanoton. (Wikipedia)

     *     *     *

TÄNÄÄN AVA KLO 21:00

     *     *    *

Tämä on ilmeisesti sellainen elokuva, jota pitäisi kutsua lämminhenkiseksi kuvaukseksi vaikeasti kehitysvammaisen runoilijan Mark O'Brienin elämästä,joka kuoli vain 49-vuotiaana. Ja sitä tämä kai olikin. Hieman imelä, mutta sellaisiahan romanttiset draamat usein ovat.

En tiedä, miten uskottavasti John Hawkes esitti historiallista Mark O'Brieniä, mutta tulkinta oli kiinnostava. Elokuvassa keskityttiin nimensä mukaisesti 'sessioihin' hänen seksuaaliterapeuttinsa tms.
Cheryl Cohen-Greenen (Helen Hunt) kanssa.

Kenties Mark oli juuri niin valloittava persoona kuin millaisena hänet esitettiin, mutta elokuva ei kuitenkaan onnistunut välittämään koko kuvaa miehestä. Jotain jäi puuttumaan. Tai en vakuuttunut runoilijasta ja hänen vetovoimastaan.

Häiritsevää oli myös Cherylin, väittäisin, hieman epäammattimainen käytös. Tosin sellaistahan elämä on. Terapeutti voi rakastua asiakkaaseensa... voihan?

RUNO ON VAPAA. Osa 542 "joka päivä ja joka ikinen yö..."


kuulen askeleet,
tunnen jokaisen liikkeen
jonka sinä teet

kuulen hiljaisen
hengityksen, kehon
lämmön vuoteessa

katson sinua
öisin kun sinä nukut,
vaikket aavista

kuulut minulle,
etkö ymmärrä miten
sydäntä särkee

kun olet mennyt,
uneksin öisin, näen
vain sinut siinä


Linkki: Police. Every breath you take. Iskelmä Janne 28.08.2015 klo 15:26.

Kormákur: "White Night Wedding" (2008)


Keski-ikäinen yliopistoprofessori on menossa naimisiin, huomenna, toista kertaa yhden entisen opiskelijansa kanssa, joka on häntä puolet nuorempi. 

Kaikki ei käy kuin leikki. Ensiksikin anoppi panee viimeiseen saakka hanttiin ja yrittää perua häät. Toiseksi Jonin bisnekset saarella, jossa he ovat, on vetänyt golf-hankkeineen vesiperän. Kolmanneksi bestman on pahasti sekaisin ja hukannut jopa kenkänsä, eikä saarella ole toisia 50-numeron kenkiä. Neljänneksi Jon tuntee syyllisyyttä 1. vaimonsa kuolemasta ja aiheesta, sillä hän ei tukenut tätä riittävästi. Vaimolla oli vakavia psyykkisiä ongelmia, mitä Jonin käytös ei helpottanut vaan päinvastoin ajoi tämän itsemurhaan. 

Viime tingassa Jon on perumassa häät, mutta kuinkas siinä sitten kävikään... (IMDb)


"White Night Wedding" (2008) on islantilainen elokuva, jonka on ohjannut Baltasar Kormákur. Katkeransuloinen komedia loputtomasta onnen ja rakkauden etsinnästä, joka näyttää lopulta löytyvän .. ainakin hetkeksi. (Wikipedia)

      *     *     *

Katsoin Baltasar Kormákurin "White Night Wedding" (2008) -elokuvan Ylen Areenaleffana. Sitä ei siis lähetetty TV:ssa vaan sen voi katsoa vain verkon kautta.

En tiedä, oliko se tahallista, mutta ohjaaja / käsikirjoittaja ei ollut tehnyt Jonista mitenkään erityisen sympaattista. Hän ei siis ollut, ainakin luulen niin, sellainen henkilö, johon oli tarkoitus samastua. Ja kun näin sanon, luultavasti suurin osa samastui häneen.

Hahmo oli aika ovelasti rakennettu ja luulen, että sen tarkoituksena oli kaivertaa katsojan, sanoisinko, sielua. Nähdä jotain ihmisten synkästä ja pimeästä puolesta.

Kiistatta kristitty Jon aiheutti vaimonsa kuoleman, mistä hän aiheesta tunsi huonoa omaatuntoa. Häntä ei kuitenkaan sen kummemmin kirkko kuin maalliset tuomioistuimet tuominneet tai edes epäilleet rikoksesta, mikä on tietysti sinänsä kiinnostavaa.

Filosofina (!) Mark tajusi, ettei kaikki ollut kohdallaan, mutta edes hänen omat idealistisen filosofian (Kant) työkalunsa eivät riittäneet setvimään hänen mutkikkaita moraalisia parisuhdeongelmia.

Ongelmat ratkesivat käytännössä ja toiminnallisesti, ja oikeastaan avainasemassa oli Markin nuori, puolet nuorempi vaimo Thora, joka oli tarinan näkijä- / parantajahahmo kuin jostain kaukaa Islannin muinaisesta menneisyydestä. Jumalainen nainen, paljon professorimiestään suurempi.

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 157 -

CC by  Mimmi L. 
Kun tänään selasin ePressin Helsingin Sanomia en voinut  olla sanomatta puoliääneen: "Ei voi olla totta!" Sivun B6 alalaidassa oli konserttiarvio "Lähi-idän uusi ääni purki lapsuustraumojaan tuloksellisesti".

Libanonilaisella Yasmine Hamdanilla oli ollut Helsingin juhlaviikkojen konsertti - ja juuri edellisenä päivänä kuulin hänen järisyttävää lauluaan ja näin hänen esityksensä Jim Jarmuschin elokuvan "Only lovers left alive" (2013) -elokuvan lopulla.

Enkä voi kuin harmitella, etten ollut kuulemassa juuri tätä konserttia, sillä Hamdanin musiikki osui ja upposi ainakin minuun samalla tavalla kuin elokuvan pääosaa esittävään vampyyriin Adamiin (Tom Hiddleston).

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Mari Koppinen ei mainitse, että laulajan meriitteihin kuuluu yhden albumin lisäksi loistavan elokuvan soundtrack, ei tietysti kokonaan. Helpoiten Yasmine Hamdan musiikkia pääsee kuuntelemaan Spotifyn kautta. "Ya nass" (2013) -levyn kappaleet löytyvät helposti verkosta, mikä tietysti korvaa tapahtuneen onnettomuuden osaltani.

... olen ekstaasissa. Aloin kuunnella ensimmäistä kappaletta 'Deny'... Tämä on minun musiikkiani.

Linkit:

Jim Jarmusch. 2013. "Only lovers left alive". Tämä blogi

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 509: "Flash - panepa valot päälle!"




Tämä legenda - niin kuin legendat aina ovat - on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen ja suoraviivainen.

Pimeällä vastaan ajaa auto, jonka valot  eivät ole  päällä. Toisen auton kuljettaja antaa pimeälle autolle merkin väläyttämällä omia valojaan.

Pimeän auton kuljettaja sytyttää valot, mutta hetken kuluttua tekee U-käännöksen ja lähtee väläyttelijän perään. Kuljettaja kuuluu tarinan mukaan johonkin paikalliseen, pahamaineiseen jengiin, alun perin 1980-luvulla Montanan Helvetin Enkeleihin, ja on saanut tehtäväkseen tappaa satunnaisen ohikulkijan, ensimmäisen joka väläyttää hänelle valojaan.

     *     *     *

Tarinan tekee kiinnostavaksi mm. se, että se on putkahtanut aina silloin tällöin uudelleen esiin eri paikoissa, vaikka se on moneen kertaan osoitettu valheeksi. Ja kaiken lisäksi viranomaiset itse ovat levittäneet perätöntä tarinaa  hanakasti eteenpäin.

Vuonna 1998 legenda nousi jälleen kerran julkisuuteen, tällä kertaa Teksasissa, kun huumeiden vastainen järjestö levitti sitä totena.  Samana vuonna tarina putkahti esiin myös Floridassa. Nassaun maakunnan sheriffi lähetti varoituksen huhun perusteella ympäri maakuntaa. Lisäksi samana vuonna julkaistiin Jamie Blanksin klassikkoelokuva "Urbaani legenda" (1998), jossa tämä legenda oli yhtenä mukana.

     *      *     *

Legenda vaikuttaa vielä 2015 ihmisiin ja heidän käytökseensä, mistä tuore Twitter -keskustelu on oiva esimerkki.

Linkit:

Orly Shani (‏@orlyshani). Twitter 28.8.2015:
Does anyone else still think twice before flashing their lights at a car with their lights off? #UrbanLegends #ScaredyCat

gelly1024 (‏@gelly1024). Twitter 28.8.2015:
@orlyshani I totally do!! I do it and then go...oh crap...keep driving. ..keep driving! #urbanlegend

--> heti 10. suosikkia!!

Martin Mata (‏@my_nm_is_martin). Twitter  19.2.2015:
@LaMexicana323 well maybe because they think it's a gang thing that if they  flash their lights. You follow them and kill em #urbanlegend

Donovan Dunbar (‏@donovandunbar). Twitter  13.1.2015:
@okcdmoney @BigChiefOKC I see @murdernova driving with the lights out trying 2 get flashed for gang initiations #streetoutlaws  #urbanlegend

helloooo nurse (‏@monkeypie76). Twitter  12.10.2015:
Every time a car behind me flashes its lights I am convinced there is a killer in my backseat #urbanlegend #scarystories

Doc McDelta (‏@BacKfor_MOORE). Twitter  28.6.2013:
I don't flash my lights at people driving with their high beams on because of watching this movie in the past #UrbanLegend

Andy Pickering ‏(@AndyPickeringNZ). Twitter  18.6.2013:
@vegrandis there's a car that drives around with its lights off at night. If you flash them they chase you & give you the bash #urbanlegend

Lights out! Snopes.com
Claim: Prospective new gang members are being initiated by killing the drivers of cars who flash their headlights at them.

Don't flash your headlights by David Emery. About.com

Headlight flashing. Wikipedia

RUNO ON VAPAA. Osa 541 "usko(muste)n syvin merkitys - lakanoihin käärittynä"


Valheemme ovat geeneissä
mikä on geeniemme mieli

Kerran päivässä pyydetään 
anteeksi jumalilta

Sitten lähetetään omatunto
lakanoihin käärittynä
     itsepalvelupesulaan

Linkki: Tom Zé. Defect 1: Gene. YouTube

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 508: "See you later, Alligator!' - eli legenda alligaattorista viemärissä"



Yksi tunnetuimpia urbaanilegendoja - ja mihin ihmiset yleisesti uskoivat - oli ja on, miten New Yorkin viemäreissä asui / asuu alligaattoreita.

Tätä tositarinaa kerrottaessa viitataan tunnettuun moderniin kansantarinaan. Tosin alligaattori ei löytynyt New Yorkin vaan Pohjois-Carolinan pikkukaupungin Winston-Salemin viemäristä.

JATKUU..

Linkit:

TanyaRivera ‏(@TanyaRiveraOn). Twitter27.8.2015:
TanyaRivera uudelleentwiittasi Chad Silber
#gators living in the sewer. No longer an #urbanlegend #straightouttaWinston @2WTK  

Chad Silber (‏@ChadSilber). Twitter27.8.2015:
WATCH: 5-foot alligator found in Winston-Salem neighborhood! @WFMY @2WTK

Michael Bento (‏@MichaelPBento). Twitter  24.7.2015:

It must have come from the sewers.... jk some idiot dumped it. #NYC #Inwood #Croc #Gator #UrbanLegend  http://uptowncollective.com/2015/07/24/feisty-alligator-caught-at-manhattan-intersection-police-say-ny-daily-news/ …

Mike Hatch ‏(@KVILMike). Twitter  16.6.2015:
It's not an #UrbanLegend, folks.  9-Foot Alligator Found At Lewisville Lake « @1037KVIL http://cbsloc.al/1SlTHRy  #LiveLocal

Zach Peterson ‏(@zpson72). Twitter  9.3.2014:
All the times I've been to Florida and still never seen an alligator #myth #urbanlegend #soft #showmethegators

Yes, An Alligator was Found In Winston-Salem. wfmyNews2.com

Sewer alligator. Wikipedia

Gatored Community. Snopes.com
Claim:   A thriving colony of large alligators lives deep within the bowels of the New York City sewer system. 

Alligators in the Sewers by David Emery. About.com

torstai 27. elokuuta 2015

Elmer: "New in town" (2009)


Miamilainen liikenainen muuttaa metsien keskelle pieneen kaupunkiin Minnesotassa, ja sopeutuu uuteen elämään siellä. (IMDb)

""New in Town" (2009) on Jonas Elmerin ohjaama yhdysvaltalainen romanttinen komedia, jonka pääosia esittävät Renée Zellweger ja Harry Connick, Jr. (Wikipedia)

     *     *      *

TÄNÄÄN HERO KLO 21:00

     *     *     *

Vaikka en nähnyt elokuvaa aivan alusta, olin uimassa, pääsin siihen helposti sisään. Tarina ei ollut edennyt kovin vauhdikkaasti, mikä ei kuulu komedioiden luonteeseen.

Liikenainen Lucy Hill (Renée Zellweger) oli saanut työkomennukseen Miamista vilpoiseen pikkukaupunkiin New Ulmiin Minnesotassa, jossa hänen tehtävänsä oli valmistella paikallisen tehtaan työntekijöitä tuotannon vähentämiseen.

Romantiikan ja komedian ohella elokuvassa oli hyvinkin vakava ja ajankohtainen ydin, mikä toi mieleen esimerkiksi Salon kaupungin tilanteen Suomessa.

   *     *     *

Tuotannon vähentämisen ohella yrityksen johto kaavaili kuitenkin myös tuotannon lopettamista kokonaan paikkakunnalla - ja tekee siitä myös päätöksen.

Lucy on puun ja kuoren välissä, sillä paikalliset ihmiset ovat luottaneet häneen, eikä hän ole kertonut tästä vaihtoehdosta heille mitään. Lucy panee itsensä ja uransa likoon ja toimeksiantonsa vastaisesti alkaa kehittää uusia tuotteita ja onnistuu siinä.

Lucy saa omavaltaisille ratkaisuilleen omistajien hyväksynnän - ja uuden tuotannon aloittaminen onnistuu jopa liian hyvin, sillä tehdas aiotaan nyt myydä ja tuotanto on tarkoitus laajentaa valtakunnalliseksi suuremmalla paikkakunnalla. Tehtaan kohtalo on toistamiseen vaakalaudalla.

Ja Lucy pelastaa tehtaan toistamiseen - ja yllätyksetttömästi jää tehtaan toimitusjohtajaksi, eikä vähiten siitä syystä, että hänellä on romanttinen suhde tehtaan pääluottamusmiehen Tedin (Harry Connick, Jr.) kanssa.

Jarmusch: "Only Lovers Left Alive" (2013)


Masentunut muusikko lyö hynttyyt uudelleen yhteen vanhan rakastajattarensa kanssa (mitä on kestänyt .. vuosisatoja), mutta heitä häiritsee pikkusisko, joka ei oikein hallitse itseään. (IMDb)

"Only Lovers Left Alive" (2013) on Jim Jarmuschin ohjaama ja käsikirjoittama vampyyrielokuva. Teos oli ilmestymisvuonnaan ehdolla 'Kultaisen palmun' saajaksi 'Cannesin elokuvajuhlilla'. Elokuvaa on kutsuttu raikkaaksi tuulahdukseksi vampyyrielokuvien joukossa ja kriitikot ovat ylistäneet Jarmuschin luomaa tunnelmaa. (Wikipedia)

     *     *      *

Elokuvan tunnelma on vertaansa vailla olevan verkkainen, mikä osoittaa että ilman äksöniä, jännitystä ja tarpeetonta väkivaltaa saadaan aikaan tiivistunnelmaisia ja koukuttavia elokuvia.

Vampyyri -teema on todella tyylikkäästi istutettu elokuvaan, ja monille ihmisten mieliä vaivaavilla, avoimilla historiallisille kysymyksille annetaan oivallinen selitys uskomustarinoiden kautta. Suorastaan nerokasta.

Esimerkiksi kuka oli historiallinen William Shakespeare, saa elokuvan kautta lisävalaistusta. Koska William Marlowe, joka kuoli ennen kuin Shakespeare ehti kirjoittaa väitetyt näytelmänsä, vampyyri-selityksen kautta Marlowen on mahdollista olla - ainakin joidenkin - näytelmien tekijä.

Mutta "Hamletin" tekijäksi paljastuu monilahjakkuus Adam (Tom Hiddleston), joka auttoi myös Franz Schubertia ym. tunnettuja taiteilijoita heidän töistensä kanssa.

     *     *     *

Elokuvassa ei juonellisesti tapahtu paljon mitään. Alussa kuvataan Tangerissä asuvaa Eveä (Tilda Swinton), joka soittaa iPhonella rakastetulleen Adamille Detroitiin. Tehtyään valmistelut hän lähtee ja saapuu Adamin luokse.

Sattuneesta syystä Adam ja sitten myös Eve viettävät, sanoisinko, varsin hämärää yöelämää ja heidän aikansa kuluu paljolti musiikkia kuunnellen, makaillen ja nukkuen.

Sitten heidän rauhaansa häiritsee 86 vuoden eron jälkeen Even sisar Ava (Mia Wasikowska), joka yhden villin yön jälkeen vahingossa tappaa Adamin ystävän. Eve ja Adam hävittävät ruumiin ja Ava palaa Los Angelesiin mistä hän oli lähtenyt. Rakastavaiset sen sijaan päättävät lähteä Tangeriin, missä Eve ja Adam joutuvat yllättävien ongelmien eteen.

Mitään loppuratkaisua ei tule, mutta katsoja jää miettimään, mitä seuraavaksi olisi tapahtunut...

RUNO ON VAPAA. Osa 540 "sä oot legenda, musta"


legendan susta
tekee se kun sä makaat
siel' lakanoissa

kylmänä ja niin
kuninkaallisena et'
ihan pyörryttää

legendan susta
tekee se kun sä katsot
leffaa sängyssä

siel' lakanoissa
noin viiskyt päivää putkeen
hymyillen viistoon

legendan susta
tekee se että siellä
sängyssä pyörii eri
mies joka ilta

etkä sä vaihda
koko aikana niitä
sun lakanoita

Linkki: The LocustFile Under 'Soft Core Seizures'. YouTube

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 507: "Outo Spitman sanoo: 'Sylje mua!'"



... öisillä Länsi-Lontoon asuinalueilla on viime vuosina -kenties jopa 10 vuoden ajan - liikuskellut mies, jonka nuoret miehet (13 - 21-vuotiaat) tuntevat erityisen hyvin. Näin väittää ainakin toimittaja Marlon Rouse Tavares 26.8.2015 YouTube -videossaan.

Nuoret kutsuvat tätä outoa miestä nimellä 'Spitman', jonka voisi ehkä kääntää nimellä Sylkymies eli mies, joka haluaa että hänen päälleen syljetään. Vastikkeettomasti miestä ei tarvitse .. sylkeä - tai mitä hän milloinkin haluaa nuorten miesten tekevän - vaan hän antaa heille siitä myös rahaa 5 puntaa tai enemmän.

Hän on siis jonkinlainen sadomasokisti (SM). Tavallista on että hän haluaa lisäksi, että hänen päälleen virtsataan tai häntä jotenkin pahoinpidellään.

     *     *     *

Tarina 'Spitmanista' on urbaanilegenda, mutta jotain totta ja opettavaista tarinassa on. Muutenhan se ei olisi moderni kansantarina.

JATKUU..

Linkit:

Anita Badu (‏@anny_oh_). Twitter 27.8.2015:
A cruel insight into the dark corners of london's social housing http://www.vice.com/en_uk/video/spitman-full … #spitman

Wayne Brady ‏(@J_Mitch93). Twitter 27.8.2015:
to everyone that watched the #spitman video don't worry I got you

Maya Jacques ‏(@Miss_Maisie). Twitter 27.8.2015:
Fucking weird but so interesting 😨 The Disturbing Truth Behind 'Spitman' Urban Legend https://youtu.be/F3x0IqbGdOc  #vice #documentary #spitman

J' (‏@LaFlame_J). Twitter 25.8.2015:
@bignarstie are you Spitman?! http://www.vice.com/en_uk/video/spitman-full … #spitman

Ginger Bread Men (‏@GingerBreadMen_). Twitter 24.8.2015:
Searching for #Spitman http://www.vice.com/en_uk/video/spitman-full … via @viceuk

It's an Urban Legend (‏@ULTweets). Twitter 26.8.2015:
Re: @VICE's "The Disturbing Truth Behind the 'Spitman' Urban Legend," http://www.vice.com/video/spitman-full …, NSFW, creepy too

Hollywood (‏@Madmo95). Twitter 26.5.2015:
Thought he was just a West London urban legend https://twitter.com/ayowrote/status/636579295192842240 …

Searching for spitman by Marlon Rouse Tavares. Vice.com

The Disturbing Truth Behind the 'Spitman' Urban Legend. YouTube 26.8.2015

The Disturbing Truth Behind the 'Spitman' Urban Legend.  reddit.com (26.8.2015)

Hall: "Äitini, vakooja" (2012)


Nuori nainen saa selville, että hänen äitinsä työskenteli 2. maailmansodan aikana brittien tiedustelupalvelun vakoilijana - ja on sen jälkeen paennut .. jotain. (IMDb)

"Äitini, vakooja" (Restless, 2012) on 2-osainen brittiläinen TV-elokuva, joka perustuu William Boydin vakoiluromaaniin "Restless" (2006). Elokuvan on ohjannut Edward Hall ja sen on tuottanut BBC. (Wikipedia)

     *     *     *

Huikeaksi tai uskomattomaksi tarinan tekee mm. se, että Sally Gilmartin (Hayley Atwell) pääsee jossain vaiheessa lähelle presidentti Franklin D. Rooseveltin lähipiiriä ja vaikuttaa sängyn kautta maailmanpolitiikkaan.

Hän oli saanut tehtävän AAS:ltä eli brittien salaiselta tiedustelupalvelulta, minkä toimeksiannon perusteella hän toimi. Teki mitä käskettiin.

JATKUU...

RUNO ON VAPAA. Osa 539 "taudin oireet lakanoissa"


... "ne ovat selvät 
taudin oireet" mutta ei
tiedä mikä on

kuin märkä pyyhe
vasten kasvoja eikä
minkään takia

haiseva maito
rinnoista, tuhkamuna
aamiaiseksi

no, moraalista
vararikkoa ei voi
enää välttää, vai?

kauniskasvoinen
nukenoloinen saalis-
taja, armoton

siemeniä kyl-
vää hän, kasvattaa niitä
lakanoissa


Linkki: The LocustFile Under 'Soft Core Seizures'. YouTube

keskiviikko 26. elokuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 538 "aina mielessä"


ehken kohdellut
sinua niin hyvin kuin
olisi pitänyt

ja rakastanut
sinua niin usein kuin
olisin voinut

pienet asiat
jäivät sanomatta, ne
vain unohtuivat

mutta mukana 
olit aina, mielessä
minne meninkin



Linkki: Elvis Presley. Always on my mind.. Radio Nostalgia 26.08.2015 klo 13:33. YouTube

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 156 -

CC by  Mimmi L. 
Eilen iltapäivällä eksyin kirjaston ePress -lehtipalveluun, Vanamo-verkkokirjaston kautta tietysti, jossa on kotimaisia paikallis- ja aluelehtiä. Myös muutama suurilevikkinen lehti Aamulehti ja Helsingin Sanomat, jotka oli otettu palveluun viime keväänä, mitä en ollut muistanutkaan.

     *     *     *

Selailin Hesaria - ja yllätyksettömästi pysähdyin Kulttuuri-osastolle. Sivulle jossa oli rinnakkain kaksi hyvin erilaista uutista.

'Loitsuperinne elää Lusia Rusintyttäressä' ja 'ISIS räjäytti temppelin Palmyrassa Syyriassa'. Luin tekstit läpi, ja yllätyksekseni huomasin, etteivät ne sisällöllisesti loppujen lopuksi olleetkaan niin kovin kaukana toisistaan.

Kummassakin oli kyse kulttuurin hävittämisestä. Edellisessä tapauksessa luterilaiset kristityt hävittivät muinaissuomalaista kansanperintöä ja jälkimmäisessä saman tekivät äärimuslimit. Ja oikeastaan pahempaa perinteen hävittämistä oli elävän kansanperinnön tuhoaminen verrattuna vanhan antiikinaikaisen temppelin räjäyttämiseen!

     *     *     *

Sivistymättömyydestäni ja aikaaseuraamattomuudestani kertoo jotain se, että uusin suomalainen ooppera "Lusia Rusintytär" (2015) on mennyt minulta kokonaan ohi. Ainakin oopperan aihe on mitä tärkein ja jopa ajankohtainen.

Lusia Rusintytär oli aito historiallinen henkilö 1600-luvun lopun Suomesta. Hän oli kansanparantaja, joka pappien kielenkäytössä vääntyi noidaksi ja noitakäräjillehän Lusia joutui vuonna 1688 Ouluun. Hän ei halunnut tulla noitana poltetuksi tai mestatuksi, joten itsellinen nainen päätti itse päättää päivänsä ja hirtti itsensä Utajärvellä sijaitsevan kotikylän Ahmaksen puuhun, joka on vieläkin perimätiedon mukaan olemassa.

Uhmakas Lusia ehti käydä kerran käräjillä ja arvatenkin häntä kidutettiin ja hänen yritettiin saada myöntämään noituutensa, mihin nainen ei suostunut. Ennen toista käsittelyä käräjillä Lusia sitten marssi loitsujaan lukien metsään ja päätti päivänsä. Hän oli Suomen viimeinen luterilaisen kirkon vainojen uhri.

     *     *     *

Ooppera "Lusia Rusintytär" (2015) siis kertoo Lusian tarinan, ja vihtahousuna esityksessä on, ei enempää eikä vähempää kuin Jorma Outinen, joka on myös ohjannut oopperan ja tehnyt siihen koreagrafian. Lusiana on Virpi Väisänen, joka historian lehtiä havisuttavasti, on etäistä sukua roolihahmolleen. Libreton on kirjoittanut kuvataiteilija-kirjailija Hannu Väisänen. Ja sävellystyön on tehnyt Juha T. Koskisen.

Ooppera kantaesitettiin 7.8. ja 9.8.2015 Utajärvellä, minkä jälkeen se nähtiin 23.8. Helsingin juhlaviikolla. Ensi perjantaina 28.8. ja 29.8. se on 'Oulunsalo Soi' -festivaaleilla, jolloin suuri yleisö pääsee näkemään sen lyhyen ajan sisällä toistamiseen.

Linkit:

Ilpo Koskela. Lusia. Helsinki : Like, 2015. 128 s. (sarjakuvaromaani)

Juha T. Koskinen & Hannu Väisänen. Ooppera Lusia Rusintytär. lusia.fi

Juha T. Koskinen: Lusian loitsu. YouTube (aaria)

Lusia Rusintytär -ooppera kantaesitetään elokuussa 2015. Oulun kaupunginteatteri

tiistai 25. elokuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 506: "Amiraali Nelsonin nenä - ja vähän muidenkin"


The nose in Dean Street,
outside Quo Vadis
... oletko käynyt tai menossa Lontooseen? No, ei sillä väliä.

Jos et tiedä mitä tekisit, voit alkaa esimerkiksi bongata neniä. Yhden nenän löydät Trafalgar Squareltakin. Yhteensä neniä on seitsemän (7) eri puolilla Sohoa.

     *     *     *

Olet ehkä kuullut jotain näistä nenistä. Kyse on vuonna 1997 tehdystä installaatiosta, joka jatkaa vieläkin elämäänsä. Taiteilijan nimi, joka nenät on tehnyt, on Rick Buckley.

Alun perin neniä oli 35,  ja niitä oli mm. Kansallisgalleriassa (National Gallery). Tällä hetkellä neniä on jäljellä yhteensä 10 kappaletta.

Buckleyn installaatio oli pila, mikä sai aikaan sen, että nenät synnyttivät erilaisia tarinoita siitä, mitä ne oikein olivat.

Eri puolilla Lontoota oli web-kameroita, jotka oli suunnattu eri paikkoihin. Rick Buckley yksinkertaisesti sijoitti neniään paikkoihin, mihin kamerat oli suunnattu, mikä herätti hämmennystä varsinkaan, kun hän ei selitellyt mitään.

Esimerkiksi amiraali Nelsonin patsaan lähellä olevasta nenästä syntyi tarina siitä, miten nenä oli sijoitettu paikkaan siksi, että sillä annettin pitkä nenä Napoleon Bonapartelle.

Toisen tarinan mukaan kaikkien seitsemän (7) Sohon nenän löytäminen tuottaa onnea löytäjälleen...

Linkit:

It's an Urban Legend ‏(@ULTweets): TWitter  11.5.2015:
http://en.m.wikipedia.org/wiki/London_Noses … MT @NelsonsNose: And pick your nose! #SevenNosesOfSoho #UrbanLegend #IveFoundThemAll #IThink https://Instagram.com/p/2iu9EHvfbq/

nelsonsnose. instragram
And pick your nose! #SevenNosesOfSoho #UrbanLegend #IveFoundThemAll #IThink

Bruce Hoult (‏@BruceHoult). Twitter  2. 6.2010:
@_vitaminK Napoleon put buttons on soldiers' sleeves to prevent them wiping their noses with them. #urbanlegend

London Noses. Wikipedia

'Nenä'. RUNO ON VAPAA. Osa 142. Tämä blogi 4.1.2014

RUNO ON VAPAA. Osa 537 "uusi sänky, uudet lakanat..."


uusi kaupunki
uusi sänky ja uudet
lakanat. seksi


Linkki: Brian KennedyNew York. YouTube