maanantai 10. elokuuta 2015

Avildsen: "Rocky" (1976)


"Rocky" (1976) on  'Oscar'-palkittu nyrkkeilyyn keskittyvä draamaelokuva, jonka on käsikirjoittanut elokuvan pääosan esittäjä Sylvester Stallone. Stallonen ohella elokuvan merkittävimmissä rooleissa nähdään Talia Shire, Burt Young, Carl Weathers sekä Burgess Meredith. 

Elokuva kertoo Philadelphiassa asuvasta Rocky Balboasta, köyhästä ja lämminsydämisestä nyrkkeilijästä, joka ei ole vielä tehnyt läpimurtoaan. Rocky harkitsee jo nyrkkeilyuransa päättämistä, kunnes raskaansarjan maailmanmestari Apollo Creed haastaa täysin tuntemattoman Rockyn näytösotteluun. (Wikipedia)

     *      *      *

TÄNÄÄN NELONEN KLO 21:00

     *     *     *

Stallonen käsikirjoittama ja näyttelemä "Rocky" (1976) on kamppailu-urheilun klassikko. Vaikka en pidä nyrkkeilystä ja väkivallasta, tämä elokuva on rimaa hipoen sellainen, jonka jotenkin voi vielä hyväksyä.

Kertomus 'italialaisesta orista' on kertomus yhden amerikkalaisen unelman toteutumisesta. Eli miten köyhä mutta lahjakas urheilija onnekkaan tapahtuman seurauksena pääsee ottelemaan raskaan sarjan maailmanmestarin kanssa näytösottelussa ja melkein voittaa tämän 15. eräisessä ottelussa.

Ja niin kuin kaikissa hyvissä Hollywood -elokuvissa, tässäkin on juonteena rakkaustarina Rockyn ja eläinkaupan myyjän Adrianin (Talia Shire) välillä, joka on äärimmäisen ujo melkein 30-vuotias nainen. Rockyn sitkeys palkitaan, ja kahdesta marginaalissa elävästä kehkeytyy onnellinen pari, jotka tukevat toisiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti