keskiviikko 5. elokuuta 2015

Gertten: "Banaanit!" (2008)


Banaanin hinnasta kolmannes syntyy hyönteismyrkkyjen käytöstä. Asianajaja Juan Dominguez vaatii Dole Fruit ja Dow Chemicals -yhtiöiltä korvauksia myrkkyjen työntekijöille aiheuttamista vaurioista.  (Yle Areena)

     *     *     *

Yle Areenassa on vielä katseltavissa 15.4.2013 Yle TV2:lla lähetetty dokumenttielokuva "Banaanit!" (2009), joka kertoo historiallisesta oikeudenkäynnistä suurta monikansallista elintarvikejättiä Dole Food Companya vastaan, joka oli kuitenkin vasta ensimmäinen taistelu ja kantajia on tuhansia. Vasta muutama työntekijä sai tässä oikeudenkäynnissä hyvitystä korvaamattomista vahingoista terveydelleen. Prosessi ei tule luultavasti päättymään koskaan...

Aiemmin eivät köyhät, järjestäytymättömät työntekijät ole pystyneet tällaista prosessia käynnistämään, sillä esimerkiksi kansainvälinen / kansallinen ay-liike ei ole kiinnostunut kuin omienn maidensa järjestäytyneistä työntekijöistä.

Oikeudenkäynti tapahtui Dolen kotikentällä USA:ssa, mutta työntekijät olivat Nicaraguasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti