lauantai 29. elokuuta 2015

Harden: "Leiri 14: pako Pohjois-Koreasta" (2012)

TULEE TÄHÄN!

Shin Dong-hyuk syntyi pohjoiskorealaisella vankileirillä numero 14 vuonna 1982. Shin kasvoi suljetulla leirillä ja omaksui sen kauheudet ihmisen normaaliksi käyttäytymiseksi. Hän oppi, että elämässä pärjää parhaiten, kun pettää perheensä ja vankitoverinsa. 

5-vuotiaana hän joutui seuraamaan, kun hänen oma äitinsä ja veljensä teloitettiin. Shin ei tiennyt mitään leirien ulkopuolisesta maailmasta kunnes hänelle kerrottiin, miltä liha maistuu. Ainaisen nälän ajama 23-vuotias Shin päätti paeta ja pääsi kuin pääsikin ensin Kiinaan ja sieltä Yhdysvaltoihin, missä hän elää nykyään. Shin on tiettävästi ensimmäinen pohjoiskorealaisella vankileirillä syntynyt ihminen, joka on päässyt pakenemaan Pohjois-Koreasta. 

Shinin elämä on sekä uskomaton selviytymistarina että kertomus ihmisen psyyken hämmästyttävästä voimakkuudesta ääriolosuhteissa. Samanlaisia vankileirejä, jollaiselta Shin pakeni, on olemassa Pohjois-Koreassa edelleen, tälläkin hetkellä. (Gummeruksen sivusto)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti