lauantai 5. syyskuuta 2015

Almodóvar: "Sido minut! Ota minut" (1990)


Epätasapainoinen mutta viehättävä entinen mielisairaspotilas ottaa entisen pornotähden vangikseen mennäkseen hänen kanssaan naimisiin. (IMDb)

"Sido minut! Ota minut" (1990) on espanjalainen musta romanttinen komedia jonka on kirjoittanut ja ohjannut Pedro Almodóvar. Mielisairaalasta juuri päässyt psykiatrinen potilas kidnappaa näyttelijän saadakseen tämän rakastumaan itseensä. Hän uskoo, että hänen kohtalonsa on naida nainen ja olla isä hänen lapsilleen.

Elokuva miellytti ilmestyessään niin kriitikoita kuin yleisöä Espanjassa. USA:ssa kavahdettiin elokuvan pornografisuutta. (Wikipedia)

     *     *    *

"Sido minut! Ota minut!" (1990) on elokuva, joka ravisuttelee ennakkoluuloja. Jos ei tiedä asiasta ja tilanteesta tarkkaan mitään, voi mennä pahasti metsään. Ja juuri siksi esimerkiksi poliisia ja oikeuslaitosta, ei pitäisi sekoittaa mihinkään ihmisten väliseen ongelmaan. Ongelmat on hoidettava itse - tai jätettävä silleen.

23-vuotias Ricky on rakastunut Marinaan, jonka kanssa hänellä on aiemmin ollut lyhyt suhde, jonka Marina on ehtinyt unohtaa. Hänellä on ollut paljon miehiä, ja luultavasti hän on myynyt myös itseään saadakseen huumeita.

Ricky pääsee sairaalasta kotiin ja etsii heti Marinan käsiinsä. Sieppaa hänet - ja ilmoittaa heti, että hän haluaa vain saada naisen rakastumaan itseensä - ja perustamaan perheen kanssaan.

Ja uskomattomien - mutta uskottavien - kuvioiden jälkeen näin myös käy. Todellisuus (vaikka fiktiivinenkin) voittaa kaikki legendat, urbaanit ja vähemmän urbaanit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti