lauantai 19. syyskuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 161 -

CC by  Mimmi L. 
Sähläsin tänään kännykkäni kanssa, sillä seurauksella, että jouduin istumaan tunnin paikallani ja odottamaan.

Odotellessani avasin television. TV1:ltä tuli 1. osa toimittaja Jacques Perettin dokumenttisarjaa "Dieettibisneksen rahastajat" (2013), mikä pesi mennen tullen tähänastiset 'Docventures' -dokumenttielokuvat.

Ohjelma ravisteli rajusti uskoa nykymaailman hoikkuuden ja laihuuden - ja normaaliuden / normaalipainoisuuden - ihannointiin ja edistämiseen. Lääkärit osoittautuivat tylysti dieettibisneksen masinoimiksi puoskareiksi.

Pisimmälle yli  100 tutkimuksen perusteella elävät lievästi ylipainoiset. Lihavakin voi olla hyväkuntoinen ja superterve jne. Professori Traci Mann Minnesotan yliopistosta on käynyt läpi alan tutkimuksia.

Laihduttajille bisnes on ollut katastrofi ja se on johtanut loputtomaan kierteeseen, jonka tuloksena paino koko ajan nousee. Ei laske.

Painonvartijat on täyttä huijausta, minkä jopa järjestön jotkut pioneerit itsekin myöntävät. Jos heidän temppunsa auttaisivat, ei koko bisnestä jonkin ajan kuluttua tarvittaisi. 5 vuoden kuluttua vain 16 % ryhmissä olleissa on pysynyt tavoitteissaan.

Jopa 6-7 -vuotiaat lapset alkavat länsimaissa olla huolissaan painostaan ja kehonkuvastaan, mikä on sairasta, todella sairasta. Aikuisten harhaisuus siirtyy niin vanhempien kuin median kautta lapsiin, ja painosta tulee niin kuin tiedetään hyvä syy alkaa ahdistella ja kiusata lihavia tyttöjä ja poikia.

     *     *     *

Kaikki sai alkunsa pienestä. Yhdestä miehen kutaleesta New Yorkin Manhattanilla asuneesta Louis Dublinista 1940 -luvulla, joka loi laihuuskultin ja ennen muuta vaikutti dieettibisneksen syntyyn, josta eivät ole hyötyneet muut kuin alan yritykset. Näin väittää ainakin "The Dieter's Dilemma" -kirjan kirjoittanut Joel Gurin.

Syy lihomiseen hienoista dieeteistä huolimatta on kaadettu ihmisten itsensä niskaan. Hehän ovat todellakin niitä, jotka päättävät mitä suuhunsa panevat vai ovat panematta. Vai onko asia näin yksinkertainen, jos puoskareiden rohdot suorastaan sairastuttavat ihmisiä ja tekevät heistä onnettomia ja ahdistuneita.

Dublin oli merkittävän Metropolitan Life -vakuutusyhtiön tilastonikkari, joka tutki 4 miljoonan ihmiset vakuutustiedot yhtiössä, jossa työskenteli, ja havaitsi lihavien kuolevan nuorempina kuin laihojen ja normaalipainoisten. Tietojensa perusteella hän määritteli puolet amerikkalaisista ylipainoisiksi. Yhtäkkiä puolella ihmisistä oli vakava ongelma, johon piti hakea ratkaisua.

     *     *     *

Ensimmäinen dokumenttiohjelmassa haastateltu busineksen edustaja oli tuoreen "Six weeks to OMG" -kirjan kirjoittaja näyttelijä-kunto-ohjaaja Venice A. Fulton, jonka kohderyhmänä ovat teinit. Fulton meni sen verran pitkälle, että kustantajan suunnittelemaa markkinointikampanjaa jouduttiin muuttamaan, koska siinä mm. kehotettiin epäterveelliseen ruokavalioon.

Samalla tavalla kuin muu dieettibisnes tämäkin lietsoi harhaisia käsityksiä siitä, millainen nuoren naisen tai miehen tuli olla.

Absurdia sen sijaan on, että professori Jules Hirsch osoitti jo 50 vuotta sitten ensimmäiset dieettikirjat täydeksi pupuksi. Ihmisillä on ollut kuitenkin jostain syystä halu uskoa jotain muuta. Laihdutusohjelmat vaikuttavat ihmisten aineenvaihduntaan siten, että ne sekoittavat elimistön. Paino saattaa hetkellisesti pudota vain noustakseen jonkin ajan kuluttua entistä enemmän.

Laihduttaessa elimistö joutuu nälkiintymisen takia hälytystilaan, jonka jälkeen se korjautuu entiselleen, kun ihminen syö taas samalla tavalla kuin ennen. Psyykkinen mekanismi pakottaa ihmisen syömään enemmän kuin aiemmin.

     *      *     *

Hirschin mukaan mikä tahansa temppu toimii apuna laihduttamisessa. Aluksi. Sitten tilanne palautuu ennalleen. Esimerkiksi päärynöiden voidaan väittää toimivan laihdutusruokana. Ja kun ihminen alkaa syödä päärynöitä, ja kontrolloida syömistään, paino laskee. Tarkat ohjeet, laaja julkisuus ja erilaiset rituaalit tehostavat vaikutusta ja ihminen alkaa uskoa päärynöihin.

Bisneksen kannalta tutkimustieto oli kuitenkin herkullista. Asiakkaat palaisivat yhä uudelleen käyttämään dieettiä, kun viimeistään parin vuoden kuluttua tilanne olisi palannut ennalleen.

Yksi suosituimpia dieettejä / dieettiruokia on 'SlimFast', joka tuli vuonna 1977 markkinoille. Tuotteen kehitteli Daniel Abraham, josta tuli miljardööri, joka uskoo vielä vuonna 2013 tuotteidensa erinomaisuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti