lauantai 26. syyskuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 164 -

CC by  Mimmi L. 
Niin kuin usein, torstaina 24.9. minulla oli TV auki klo 21:00:n aikaan, jolloin TV1:lla oli menossa A-Studion Talk, jonka teemana oli "Työttömien kimpussa".

Kuuntelin passiivisesti lähetystä siihen asti kunnes kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) nosti esiin yksittäisen tapauksen, jonka kautta teki yleistyksen kaikkiin pitkäaikaistyöttömiin. "Vihapuhetta!" oli ensimmäinen ajatukseni ja ajattelen vieläkin niin. Vihapuhetta joka on tässä yhteiskunnassa sallittua ja hyväksyttyä toisin kuin se, jota esimerkiksi jotkut perussuomalaiset ovat harjoittaneet.

Zyskowiczia tuskin kukaan haastaa oikeuteen tai tekee hänestä rikosilmoitusta, vaikka ehkä pitäisi. Siis mikäli toimitaan niillä pelinsäännöillä, kun on tähän asti toimittu eli Suomessa ei ole viime aikoina hyväksytty avointa keskustelua monista asioista vaan poliitikoita on haastettu oikeuteen harkitsemattomista puheistaan.

     *     *     *

Mitä Ben Z. A-Talkin lähetyksessä sitten tarkalleen ottaen sanoi?

"Liipolan Lahden kaupunginosassa asuva henkilö kertoi Helsingin Sanomissa (jokin aika sitten), että nyt olen 500 päivää tällä ansiosidonnaisella, ja sitten en kyllä joudu peruspäivärahalle (eli menee välillä töihin). Kas, kun on ainoa tällainen pitkäaikaistyötön, joka sattui tähän Helsingin Sanomien haastatteluun!"

Kukaan vastuullinen poliitikko ei vakavissaan puhu tällaista paskaa. Varsinkin kun hän samaan aikaan tyrmää sen, mitä samaan aikaan studiossa istunut pitkäaikaistyötön Jaana Immanen-Peuha hänelle kertoi eli jotain aivan ihan muuta.

    *     *     *

Kokoomuksen kansanedustaja puheineen pitää yllä vuosikausia poliittisen oikeiston, keskustan ja osittain myös vasemmiston ja ay-liikkeen levittämää urbaania myyttiä työttömistä ja varsinkin pitkäaikaistyöttömistä, jota pidetään ja joka esitetään totena.

Tosikko-Benilta puuttuu selvästi ironian tajua, eikä hän osaa asettua pitkäaikaistyöttömän asemaan. Jotta elämäänsä voisi suunnitella kuvatulla tavalla, on työttömän siis päästävä aina 500 päivän jälkeen joksikin aikaa töihin - ja taas jättäydyttävä työttömäksi.

Ideana siis on, että aina noin vuoden jälkeen voi vetää 2 vuotta lonkkaa. Eihän tähän usko Erkkikään" Mutta Ben ja Suomen hallitus uskovat ja perustavat politiikkansa tällaiseen typerään tarinaan.

Työttömän näkökulmasta ajattelisin,mitä Ben valtion korkeatuloisena elättinä on itse saanut noin 30 vuoden aikana aikaan? Ei ainakaan työttömyyttä poistettua tai edes lievennettyä. Eikö vihdoin olisi annettava Benille kenkää ja katsottava miten hän pärjää työttömänä tai ennemmin oikeissa töissä Alepan kassana?

Linkki:

A-studio: Talk. Yle Areena
Työttömien kimpussa. Vieraina työtön Jaana Immanen-Peuha, yrittäjä Kim Väisänen sekä kansanedustajat Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Ben Zyskowicz (kok). Keskustelua vetää Susanne Päivärinta. #yleastudio

Lahden Liipolasta tuli työttömien ja eläkeläisten lähiö. By Merja Ojansivu. Helsingin Sanomat / Kotimaa 3.6.2013

Liipolassa omistustalojen korjaus on hitaampaa kuin vuokratalojen. Lahtelaislähiön työttömyysprosentti on yli 30. Korjauksia jarruttaa rahapula. By Merja Ojansivu. Helsingin Sanomat / Kotimaa 19.3.2014

Liipola. Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti