perjantai 18. syyskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 543: "ilmastointiteipillä pienet jyrsijät kuriin?"



Eilen Twitterissä osui silmiini yksi uusi #urbanlegend -twiitti, joka liittyy syksyyn eli juuri tähän ajankohtaan, jota nyt eletään pohjoisilla leveysasteilla.

Hiiret ovat älykkäämpiä eläimiä kuin ihmiset luulevat ja sen tietävät ne, jotka ovat yrittäneet niitä joskus pyydystää. Ennen muuta niiden kyky välittää tietoa ihmisen aiheuttamista uhkista toisilleen, sukupolvelta toiselle, on hämmästyttävää. Niitä ei voi huijata kahta kertaa samalla tavalla ainakaan kovin helposti ja ihan samalla tavalla.

Kun ilmat kylmenevät, hiiret pyrkivät sisätiloihin ja lämpöiseen niin kuin ihminenkin. Yksi hiirilaji on jopa kehittynyt yhdessä ihmisen kanssa ja sitä sanotaan kotihiireksi. Yleensä ihmiset - eivät ainakaan menneinä aikoina - inhonneet pientä ja söpöä kotihiirtä toisen kuin Pollo Del Mar. Tosin hänestäkin pienet metsä- ja vaivaishiiret ovat "ihan ok".

Duke Todd antaa Pollo De Marille oudon ohjeen, jonka hän tietää legendaksi. Pienet jyrsijät voi yrittää pyydystää ilmastointiteipillä. Ne "ehkä sätkivät" jäätyään kiinni teippiin, mutta "eivät raavi" enää seinien välissä ja kaapeissa ym.

     *     *     *

Ilmastointiteipin käytössä on ollut monenlaisia tapoja ja tyylejä niin kuin lukuisista blogikirjoituksista on pääteltävissä. Ja kyse on - todellakin - urbaanilegendasta, vaikka legenda-hakemistot eivät sitä ole vielä huomioineet!

Verkossa kiertää hyvinkin yksityiskohtaisia tarinoita, miten teippiä on käytetty, eikä yleensä  kovin menestyksellisesti. Jostain on kuitenkin kuultu että teippiä kannattaa kokeilla...

Linkit:

Duke Todd (@DukeToddIsAlive). Twitter 17.9.2015:
@TheGlamazonPDM so mice are ok?

Pollo Del Mar (@TheGlamazonPDM).  Twitter 17.9.2015: 
@DukeToddIsAlive Field mice only. The tiny ones.

Duke Todd (@DukeToddIsAlive). Twitter 17.9.2015:
@TheGlamazonPDM I hear the trick is to wrap the rodent in duct tape- one gets the wiggling but no scratching. #urbanlegends

When in doubt, use duct tape. By Lelia. Lysaterkeurst -blogi 28.8.2009

Weapons of Mouse Destruction. By Gina Rarick. Gallop France. Your French thoroughbred racing connection -blogi 25.8.2011

Mice In the Kitchen! How Have You Dealt With Mice? By Faith Durand. the kitchn -blogi 5.12.2009
   
Advice for fighting mice? By Sebastien. All Over Albany -blogi 16.12.2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti