torstai 24. syyskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 550: "Pizza-rotta - sinäkö vai joku muu?"




Kuva: Pizza Rat (video)
Olen saanut sähköpostiini The New York Timesin uutiskirjeitä, kai jo vuosia. Harvoin kuitenkaan tulen lukeneeksi niitä, enkä ole ottanut yhtään edullista tarjousta vastaan. Silloinkaan kun olisin saanut e-lehden puoleksi vuodeksi ilmaiseksi. Sellainen minä olen. Epäilen pääsenkö siitä eroon halutessani.

     *    *     *

Eilen kun poistin ja arkistoin vanhoja viestejä silmiini osui otsikko "Pizza rat", mikä herätti heti kiinnostukseni. Jotain mitä en ollut kuullut aiemmin.

Sinänsä aihe oli tuttu, varsinkin New Yorkin asukkaille. Rottia vastaan on tietoisesti taisteltu jo vuosia ja vuosikymmeniä jopa vuosisatoja. Ja aina rotat ovat voittaneet.

Erityisen ongelmallisia paikkoja ovat metroasemat ja niiden jäteastiat, joita on poistettu 39 aseman lähettyviltä, mikä on vähentänyt jätteiden määrää huomattavasti. Matkustajat on siten pakotettu kuljettamaan roskansa ja ruoantähteensä mukanaan - tai jättämään ne kaduille. Silti jätteitä kuljetaaan asemilta yli 40 tonnia päivittäin, joten jätteiden määrä on valtava.

     *     *     *

Uutisen Pizza-rotta on kuvattu 1. Avenuen L-asemalla Manhattanilla viime maanantaina ja kännykällä kuvattu video on pantu YouTubeen, mistä sitä on jaettu mm. Twitterin ja Facebookin kautta tuhansia kertoja muutaman päivän aikana.

Pizza-rotasta tuli siten hetkessä paikallinen kuuluisuus. Tuubin videota on keskiviikon puoleen päivään mennessä katsottu yli 5, 5 miljoonaa kertaa.

Linkit:

Metro (‏@metrolosangeles). Twitter 24.9.2015:
Viral #PizzaRat video raises questions about current efforts to make the NYC Subway cleaner. http://ow.ly/SAQpo

New York Post (@nypost). Twitter 24.9.2015:
This woman just took #PizzaRat to the next level http://nyp.st/1WjBF4s 

New York Today: A Mascot for Our Time. By TATIANA SCHLOSSBERGSEPT, New York Times (New York) 23.9.2015

Pizza Rat’ Prompts a Collective ‘Ew’ and Debate on Cleaning New York Subway. By EMMA G. FITZSIMMONSSEPT.
New York Times (New York) 22.9.2015

PLAY: 'Pizza Rat: The Game'. By Nigel Chiwaya. DNAinfo (New York) 22.9.2015

New York City rat taking pizza home on the subway. Youtube 21.9.2015

Legendoja rotista...

Jennifer Emily (‏@dallascourts). Twitter 17.8.2015:
Could be courthouse #urbanlegend, remember hearing about a rat that ate marijuana in evidence (but left the heroin).

Mia Santos ‏(@santoselhellper). Twitter 22.7.2015:
I wonder if the movie #Orphan was inspired by the #UrbanLegend about the man who adopts a rat thinking it was a chihuahua. #creepy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti