lauantai 26. syyskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 551 "! miau - meow !"




Selatessani jälleen kerran #urbanlegend -twiittejä pysähdyin yhden twiitin kohdalle, jossa oli jotain jota en ollut tullut ajatelleeksi. Hetken aikaa mietittyäni, muistin että olin jokin aikaa sitten kuullut tai lukenut saman asian jostain muusta yhteydestä.

Kissat ja kissavideot ovat hyvin suosittuja - jos eivät yleisimpiä - sosiaalisessa mediassa. Googlen "cats videos youtube" -haun tulos on 244 000 000 osumaa. Melkoinen määrä. Tosin koiravideoita on vielä enemmän, joten se siitä sitten. - Videoiden katselu on tietysti toinen juttu kuin vain niiden työntäminen tuubiin...

     *    *    *

Kissat - ja lemmikit - ovat lukemattomien legendojen aiheita. Ja jokainen tuntee lapsuudestaan tarinat mustista kissoista .. ja noidista. Jos ei muuta niin Aku Ankasta ja muusta populaarikulttuurista. Populaari keskiaikainen uskomus noitien ja mustien kissojen välisestä yhteydessä johti mm. Suomessa siihen, ettei maassa ole täysin mustia kotikissoja.

Aivan uusia kissoihin liittyviä tarinoita syntyi ja levisi 1980-luvulla, kun mm. mikroaaltouunit löysivät tiensä kotitalouksiin. Ihmiset eivät aluksi tienneet, miten suhtautua näihin vempeleisiin - ja yhden tarinan mukaan yksi kissanomistaja kuivatti kissaansa uunissa onnettomin seurauksin.

Etnisten ruokien ja ravintoloiden synty synnytti mm. tarinan siitä, miten lemmikki joutui vahingossa omistajiensa lautaselle ravintolassa. Toisen tarinan mukaan kuolleen kissan omistaja pani kissansa pakettiin ja lähti viemään sitä metrolla haudattavaksi, kun joku hyväkäs varasti hänen pakettinsa. Ja kaunis paketti piti sisällään tietysti vain kissan, mikä sai voron pyörtyä kopsahtamaan.

Linkit:

GemukGirl ‏(@GemukGirl). Twitter  24.9.2015:
Thought it was #urbanlegend that people luv #cat vids but nope lady in #Starbucks line proudly viewing #Meow vids on speaker #mydayinla

Rachel Follett ‏(@reachpruk). Twitter  6.6.2015:
Local cat; four legged celebrity of Warsash! Sat in the local shop staring at the cat food! #cat #urbanlegend Näytä käännös

Ian Ma ‏(@iankristoferma). Twitter  24.7.2014
Cat's out of the bag. Authentic Chinese cooking at its finest. #UrbanLegend #SecretRecipe… http://instagram.com/p/q1RinGL7qB/ 

Matthew Hickey (‏@MatthewDHickey). Twitter  19.6.2014:
Black cat just crossed my path on my run #lol #fukinbadluck #urbanlegend

Sabina Qureshi ‏(@Bina_Q). Twitter  6.6.2012:
@Aimee_Mchale is #UrbanLegend a film that we watched where someone's cat gets put in the microwave? #poorkitty #meow 

Rupert Pupkin (‏@jay619o). Twitter  4.3.2012:
Can anyone recall when a fireman had to actually save a cat from a tree? #UrbanLegend

Kevin Thull (‏@kevinjthull). Twitter  9.3.2011:
dang...cat just fell off the night table. sad to say she didn't land on all fours. #urbanlegend

Th Cat in Urban Mythology. By Sarah Hartwell. Messybeast.com

Catlore and Urban Legends Involving Cats. About.com

The Microwaved Pet. Snopes.com
Legend: An elderly pet owner accidentally kills her animal companion by attempting to dry it in a microwave oven. 

Cat o' Nine Tales. Snopes.com
Legend:   Black cats are routinely sacrificed by "satanic cults" at Halloween. 

The Dead Cat in the Package. Snopes.com
Claim:   A package containing a dead cat is stolen by a thief who thinks she's making off with something of value. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti