perjantai 23. lokakuuta 2015

Kaurismäki: "Cha cha cha" (1989)


"Cha Cha Cha" (1989) on Mika Kaurismäen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1989. Se oli ensimmäinen Kaurismäen kolmesta vuonna 1989 ensiesityksensä saaneesta elokuvasta. "Cha Cha Chan" tarina kertoo klassisen roolinvaihdon, jossa alkoholistista tehdään liikemies ja liikemies puolestaan joutuu asumaan siltojen alle.

Siltojen alla asuva alkoholisti Matti (Matti Pellonpää) saa Amerikan tädiltään perinnön, mikäli osaa käyttäytyä ja olla juomatta, kun täti saapuu Suomeen. Matin paras ystävä autokauppias Kari (Kari Väänänen) tarjoaa hänelle apuaan, mikäli saa puolet perinnöstä ja näin miehet vaihtavat osiaan parin viikon ajaksi. (Wikipedia)

     *      *     *

Kun näyttelijät ovat huippuja, keppoisestakin tarinasta saa taideteoksen. Niin on käynyt tässä tapauksessa.

Matti Pellonpää on tehnyt tarinasta varsinaisen veijaritarinan,ja hän vie loistavalla roolityöskentelyllään tarinan syvemmälle kuin se on pelkkänä paperille kirjoitettuna käsikirjoituksena.

Tyylikkäällä esiintymisellään rantojen mies toteuttaa nopeaan tahtiin täydellisen muodonmuutoksen, joka ei kuitenkaan johda muuhun kuin siihen, että hänen paras ystävänsä Kari Väänänen menettää kaiken omaisuutensa mutta hymyssä suin.

Lopussa kaveria ei jätetä vaan Amerikan tädin perinnöllä - tai mitä siitä on jäljellä - tilit tasataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti