perjantai 23. lokakuuta 2015

Miller: "Kielletyt äänet" (2012)


Miten aloittaa vallankumous kannettavalla tietokoneella (ja verkkoyhteyksillä). (IMDb)

"Kielletyt äänet" (2012) on dokumenttielokuva, joka on ohjannut Barbara Miller.  Se keskittyy kolmen naisbloggarin ihmisoikeus- ja sananvapaustaisteluun. Bloggarit ovat Yoani Sánchez (Kuuba), Zeng Jinyan (Kiina) ja Farnaz Seifi (Iran).

Elokuvassa tutkitaan aktivistien motivaatiota ja tavoitteita sekä jälitetään poliittisen repression seurauksia, jonka rohkea aktivismi aiheuttaa.

Dokumentaari voitti 'The Amnesty International Award' -palkinnon vuonna 2013 ja 'the WACC SIGNIS Human Rights Award' -palkinnon vuonna 2012. (Wikipedia)

      *     *     *

On tai olisi helppo tuntea aitoa 60-lukulaista, uusvasemmistolaista myötätuntoa tämän elokuvan kaltoinkohdeltuja bloggareita kohtaan, mutta on hyvä myös hetkeksi pysähtyä ja miettiä, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys. Mitkä ovat bloggaajien omat ihanteet ja ideologiat. En ole täysin vakuuttunut, että he täysin tietävät, mitä tekevät tai se mitä he tekevät on taitamatonta ja kömpelöä. Huonosta kohtelustaan he voivat siten syyttää myös itseään.

Yritin koko ajan tarttua johonkin konkreettiseen kysymykseen, asiaan jota he ajavat omassa yhteiskunnassaan, omaa hallitustaan vastaan. Sellaisia kysymyksiä ei noussut pintaan. Kaikki pyöri vain pienin etuoikeutetun eliitin oman navan ympärillä.

Asetelma vaikutti kaikissa tapauksissa kaiken kaikkiaan turhan mustavalkoiselta. Oltiin - niin kuin 60-luvun vasemmistolaiset (ja äärioikeisto) - vain järjestelmää vastaan. Ja sehän ei tunnetusti johda yhtään mihinkään, mihinkään kovin hyvään ja rakentavaan.

     *     *      *

Kaikesta paistoi tavalla tai toisella länsimaiden (USA, Euroopppa) ihannointi, jotka eivät todella ole mitään maanpäällisiä paratiiseja. Toisinajattelijoiden ja -tekijöiden olisikin mietittävä tarkkaan omia polkujaan ja esimerkiksi mikä on vaikkapa Kuuban tai Kiinan tie. Ne eivät kokonaisuutena ottaen ole sen kummoisempia kuin ns. länsimaiset demokratiat. Ongelmat ovat ehkä hieman toisenlaisia, mutta olennaisia eroja esim. kansalaisten asemassa suhteessa valtioon ei ole.

Ei tarvitse heittää ilmaan kuin kysymyksen USA:n hyvin ongelmallisesti vankilajärjestelmästä. Joka kolmannen musta nuoren miehen odotetaan elämänsä aikana joutuvan vankilaan, mikä on yksi (mutta vain yksi monista) järjestelmän sisään rakennettu perustavanlaatuinen ristiriita. Ns. tavallisten rikollisten ja poliittisten vankien välinen raja on hyvin, hyvin häilyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti