torstai 22. lokakuuta 2015

RUNO ON VAPAA. Osa 615 "Runoileva poro"



Saamelaisilla on oma vakaa käsityksensä siitä, millainen presidentti ja tässä tapauksessa presidenttiehdokas Suomella on.

Kun Sauli Niinistö kutsuttiin Saamelaiskäräjien vieraaksi, presidenttiehdokkaana vuonna 2006, Niinistö puhui peräti tunnin suureellisesti siitä, mikä merkitys Lapilla ja saamelaisilla on Suomelle ja koko EU:lle

Hän antoi myös lupauksia siitä, että hän aina tilaisuuden tullen puolustaa Euroopan ainoan alkuperäiskansan oikeuksia. Niinistö oli laskenut, että hän oli eduskunnassa ja hallituksessa äänestänyt aina, yli 100 kertaa, "kyllä", kun kyse oli saamelaisista ja heidän oikeuksistaan. 

Presidentti myös totesi tuntevansa itsensä eräänlaiseksi elämäntapaintiaaniksi tai -saamelaiseksi, joka pitää luonnossa liikkumisesta ja hän harrasti kasveja ja oli mm. soittanut useasti Luontoiltaan.

Kun Niinistö oli päättänyt puheensa, Saamelaiskäräjien puheenjohtaja oli antanut lahjaksi 4-tuulenlakin. Presidenttiehdokas oli myös saanut saamelaisshamaanin arvonimen, joka suomeksi tarkoitti Runoilevaa tai laulavaa poroa. Niinistö oli tietysti otettu uudesta nimestään.

Kun Niinistö oli lähtenyt takaisin Helsinkiin, yksi käräjien edustaja kertoi nimen viittaavan jänkällä yksinään naksuttelevaan hirvasporoon, joka oli hukannut laumansa.


Linkki: Running Eagle. Snopes.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti