maanantai 12. lokakuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 574 "onko elämä niin kuin elokuvissa vai #urbanlegends?"





Jo viime perjantaina silmiini osui #urbanlegends twiitti, jonka huomasin taas tänään. Jotain siinä täytyy olla...

Teinityttö Kamren Oklahomasta yksinkertaisesti kysyy:

"Vaivautuvatko pojat koskaan kotiovellesi asti, kun he hakevat sinut [autolla] vai tapahtuuko niin vain elokuvissa?"

Avoin kysymys muille tytöille, ja miksei myös pojille, mihin ei ole tullut vastauksia, eikä hän niitä luultavasti edes odottanut.

Kysymys antaa myös vastauksen ja sisältää selvästi jonkinlaista ironiaa, mikä ei koske vain kysyttyä kysymystä. Elokuvissa on paljon sellaista, mitä ei tapahdu oikeassa elämässä, ja sen tietävät vain ne, jotka elävät elämää, jota elokuvassa kuvataan. Melkoinen paradoksi.

    *     *     *

Ääriesimerkki ovat esimerkiksi aikoinaan - ja ehkä osittain vieläkin - huippusuositut lännenelokuvat. Ihmiset luulivat pitkään, että elokuvien kuvaama maailma on totta.

Todellisuudessa arjesta tiedettiin ja tiedetään hyvin vähän. Millaista oli elämä esimerkiksi Virginia Cityssä 1700-1800-luvuilla, sillä kirjallisia lähteitä ei juuri ollut. Vasta arkeologiset tutkimukset ovat tuoneet esiin sen, millaista elämä oikeasti oli - ja se oli hyvin erilaista kuin on TV:ssä (esim. sarja "Virginialainen") ja elokuvissa nähty.

    *      *     *

Sama koskee koko ihmisen esihistoriaa. Millaista oli elämä vaikkapa rauta-aikana 500 vuotta eaa? Sitä on voitu vain arvailla. Elämä on voinut olla joiltain osin paljon kehittyneempää kuin tänä päivänä, sillä joissain asioissa ihmiset koko ajan taantuvat.

Kun eurooppalaiset saapuivat Pohjois-Amerikkaan, alkuperäiskansoilla oli mantereen laajuinen järjestelmä, jolla säädeltiin heimojen välisiä suhteita, minkä demokratiaa ja kristinuskoa julistavat eurooppalaiset tuhosivat ylimielisyyttään.

Linkit:

₭amren ‏@kamrenbaeham. Twitter  09.10.2015:
Do boys ever come up to your door when they pick you up or is that just in movies #urbanlegends #myth

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti