maanantai 26. lokakuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 595 "Miten olisi ELÄVIÄ MATOJA! karmivaa pastaa lautaselle!"




Halloweenin läheisyys saa ihmiset miettimään, mitä muuta 'Vainajien muistopäivä' / ''Pyhäinpäivä' tuo tullessaan. 

Erilaiset kauhujutut joita myös creepypastaksi kutsutaan löytävät taas tiensä lautasille. Tänään kolme twiittajaa tarjosi yhtä uutta #creepypasta -blogia #urbaanilegendoista kiinnostuneille.

   *    *     *

Btw. #creepypasta -nimitys on minusta suorastaan .. herkullinen. Se kuvaa monien #urbaanilegendojen luonnetta oikein hyvin. Ja kaiken lisäksi monet tarinat liittyvät vielä ruokaan ja kaikkeen siihen mitä panemme suuhumme tai sisäämme.

     *     *     *

Mielenkiinnon lisäämiseksi tarinat on kerrottu kolmella videoklipsillä. Tarinat ovat vanhoja tuttuja Halloween -tarinoita. Tosin linkitys on tainnut hieman epäonnistua, koska kaikki linkit johtavat yhteen ja samaan tositarinaan, joka kertoo siitä miten isä myrkytti pikkupoikansa Halloween-karkilla. Legendoissa - jotka siis eivät ole tosia tarinoita - myrkyttäjiä on kuitenkin paljon enemmän, sadoittain ja tuhansittain eri puolilla maapalloa.

      *     *     *

Viranomaisten, aikuisten ja vanhempien pelko lastensa puolesta ei ole vuosien varrella laantunut, vaikka legendat ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen suuresti liioitelluiksi tai täysin virheellisiksi.

Taustalla on Suomeenkin viime vuosikymmenenä levinnyt perinne Halloweenina kiertää talosta taloon - hieman samaan tapaan kuin pääsiäisenä. Lasten / nuorten tarkoituksena on kerätä karkkeja itselleen, kysymällä ovella "Karkki vai kepponen?" Oletuksena on,etteivät talossa / huoneistossa olevat halua osallistua mihinkään ilkeään kepposeen. (Niinkin tietysti voi käydä: ja siihenkin olisi syytä varautua!)

     *     *     *

Sana Halloween (All Hallows' Eve) viittaa juhlan kristilliseen perinteeseen, vaikka itse juhla on vanha kelttiläinen kansanperinne ja luultavasti laajemminkin eurooppalainen perinne, jossa vuoden pimeimpänä aikana vainajien sieluja lepytellään, jotta ne eivät veisi eläviä mukanaan Manalaan (matojen ruo'aksi?).

Mutta niin kuin sanottu, kristityt pöllivät tämänkin perinteen ja käyttivät sitä omiin tarkoituksiinsa. Fundamentalisti-kristityt kavahtavat tai heidän kai tulisi kavahtaa nykyistä Halloweenin viettoa, koska se on perin juurin pakanallista menoa.

Oikeaoppimiset kristitytkin toki kiertävät kakkuineen talosta toiseen tai ainakaan naapuriin asti ja vievät kakkuja vainajien(sa) muistoksi. Tätä kutsutaan termillä 'souling', mikä on kai suomeksi jonkinlaista sieluttamista. Ideana on, että näin helpotetaan kuolleen matkaa (kiirastulesta) Taivaaseen. Pakanoiden Manala on siis muuttunut Taivaaksi. Kummatkin kuitenkin pelkäävät vainajiaan ja temppujen tekeminen tai valkoinen magia liittyy kuolleiden auttamiseen / lepyttämiseen.

Linkit:

stickmanau (‏@stickmanau). Twitter 26.10.2015:
@stickmanau Urban LegendsCreepypasta
#Urbanlegends #Scary #Halloween #spooky #Weird http://maweway.co.za/2015/10/halloween-urban-legends/ …

Arrow Mayer (‏@Maweway). Twitter 26.10.2015:
Urban LegendsCreepypasta
#Urbanlegends #Scary #Halloween #spooky #Weird http://maweway.co.za/2015/10/halloween-urban-legends/ …

S.A Bloggers (‏@BloggersSA). Twitter 26.10.2015:
Urban LegendsCreepypasta
#Urbanlegends #Scary #Halloween #spooky #Weird http://maweway.co.za/2015/10/halloween-urban-legends/ …

Halloween Urban Legends. Maweway Corner. By Chantiele Nel. A little but of everything -blogi

Anyone for a locust pizza or worm taco? Meet the student who eats INSECTS to stay healthy. By Emma Innes. Daily Mail 06.03.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti