tiistai 27. lokakuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 596 "Mies - miksi et käytä housuja? Maailman tunnetuin suomalainen urbaanilegenda"





Tässä olisi haastetta Suomi-kuvan kiillottajille ja rakentajille. Suosituin ja lähes tulkoon ainoa maailmalla  tunnettu nykytarina Suomesta liittyy - yllätys, yllätys - Aku Ankkaan.

Tarina on tuttu, sillä se putkahtaa aina vielä silloin tällöin Suomessakin julkisuuteen viimeksi vuonna 2006.

Keskeinen väite on se, että Suomessa "Aku Ankka" -lehti on ollut pannassa siksi, että siinä on housuttomia ankkoja mitä on pidetty säädyttömänä.

Ajatus on sinänsä hauska, sillä se on sellainen, jota jopa amerikkalaisten fundamentalisti-kristittyjen on vaikea ottaa tosissaan ja ylittää heidänkin moralisminsa - ja menee ironian ja satiirin puolelle.

Suomalaisia puolueita ja politiikkaa tällaiset tarinat eivät imartele, eikä siitä ole kovasti sen hauskuudesta huolimatta pidetty. Assosioituihan se esimerkiksi 1980 -luvulla ikävästi samaan aikaan käytyihin 'suomettumis'-keskusteluihin.

     *     *     *

Ja ehkä tarinassa on totta enemmän kuin toinen puoli. Esimerkiksi viime päivien perussuomalaisten jupakka nyt ex-varapuheenjohtajansa Sebastian Tynkkysen ympärillä tuntuu todella takapajuiselta ja suomalaiselta. Samanlaista on itse asiassa koko poliittisen eliitin toiminta laidasta laitaan.

Kirjamessuilla räppäri Paleface muistutti edellisestä vappumarssista, josta poliisi oli poistanut anarkistit astaloineen ja naamareineen, joka on vielä selkeämpi esimerkki tämän päivän 'housuttomista ankoista'.

Linkit:

Fowled Out (Finland). Snopes.com 19.08.2007
Claim:   Donald Duck was once banned in Finland because the character doesn't wear pants.

Our top 4 Disney urban legends that haunt the Internet. By Craig Charles. thatsNonsense.com 13.05.2015

'Vote Donald Duck'. In: Mark Barber Urban legends uncovered - reloaded. 2010 (e-book)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti