keskiviikko 28. lokakuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 598 "Pohjoisten alueiden legendaa ovat tarinat jäätyneistä aivoista"




Vielä millenium-vuonna ja vähän sen jälkeen ainoa kansainvälisesti tunnettu ja ylipäätään alkuperältään suomalainen #urbanlegend kulki nimellä 'Frozen brain' (jäätyneet aivot).

Kuvassa on kuitenkin Walt Disneyn kryogeenisesti jäädytetty pää, joka ei sekään ole totta vaan sitkeä #urbanlegend.

    *    *     *

Tämä on hyvä esimerkki siitä, millä tavoin tarinat ja niiden motiivit kietoutuvat toisiinsa. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna, niin kuin folkloristi Leea Virtanen sen 1990-luvulla esitti, kyse oli vain siitä, että Suomessa 1960-luvulta lähtien - tai ehkä jo aiemmin - kiersi erilaisia tarinoita siitä, miten käy käy jos ja kun ulkona liikkuu kovalla pakkasella ilman päähinettä.

Joko Suomessa tai Ruotsissa jäätymisen motiivi liitettiin 1970-luvun alussa hieman urbaanimmassa ympäristössä myymälävarkauteen. Eli siihen että joku panee (yleensä) jäätyneen kanan päähineensä sisään, ja yrittää mennä kassan ohi. Hänelle käy kuitenkin köpelösti ja hän pyörtyy - ja ehkä jopa kuolee - ennen kuin ehtii päästä kaupasta pois.

      *     *     *

Anglo-amerikkalaisessa kontekstissa hatun sisältä löytyi esim. Mark Twainin "Huckleberry Twinnin seikkailuista" [1885] voipaketti, ja voi alkaa sulaa hatun sisällä niin, että voi valuu pitkin poskia. Seurauksena on, että Tomin täti kuvittelee pojan aivoille käyneen huonosti. Samaa valuvien aivojen teemaa on käytetty myös myöhemmissä 1980-luvun legendoissa.

Linkit:

'Finland'. In: Jan Harold Brunvand Encyclopedia of urban legends. 2005 (book)

The Meathead (frozen brain). By Barbara Mikkelson. Snopes.com 03.09.2011
Claim:   Shoplifter who attempts to conceal a chicken under her hat is caught when the frozen loot renders her unconscious.

Urban Legends: Walt Disney Frozen. By Trevor Areaga. YouTube

Walt Disney Is Still Not Frozen. By Chris Nichols Los Angeles Magazine 05.09.2013

Suspended Animation. Snopes.com 24.08.2007
Claim:   Walt  Frozen Disney Disney arranged to have himself frozen in cryonic chamber  full of liquid nitrogen upon his death, and he now awaits the day when medical technology makes his re-animation possible.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti