perjantai 30. lokakuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 602 "Paikalliset legendat - kulttuurimatkailun kohteina esimerkkinä OKLAHOMA"




Tarinoilla markkinoiminen on ollut muotia jo jonkin aikaa. Mutta tarinat voivat itsessään olla tuotteita, joita myydään. Enkä tarkoita nyt kirjoihin painettuja tarinoita vaan ihka aitoa suullista kansanperinnettä. 

Oklahomassa muutamia paikallisia legendoja on tuotteistettu yksinkertaisella tavalla, minkä oikeastaan, mikä tahansa kunta tai kaupunki voi vaivatta tehdä.

Parhaat paikalliset tarinat leviävät helposti laajemmalle - ja silloin niistä tulee kaikkien tuntemia #urbaanilegendoja.

    *    *     *

Elmer McCurdyn hauta
Oklahoman matkailu- ja vapaa-aikatoimiston valitsemat 7 tarinaa ovat mielenkiintoinen joukko tarinoita ja joukossa on sekä puhtaasti paikallisia tarinoita että pari kansainvälisesti tunnettua tarinaa.

Metsäisessä Oklahomassa on yllätyksettömästi paljon tarinoita Isojalasta eli 'Bigfoot' -legendoja, joista yksi tositarina on otettu valaisevaksi esimerkiksi, joka on matkailullisesti hyödynnettävissä.

     *     *    *

Folkloristi Jan Harold Brunvandin kirjoista tuttu 'Hanging man' eli 1900-luvun alun tunnettu rikollinen Elmer McCurdy oli lähtöisin Oklahomasta. Mies oli aikoinaan hyvin tunnettu, itsessään legenda, mutta vielä tunnetummaksi hän tuli kuolemansa jälkeen.

Long Beachilla kuvattiin kesällä 1977 silloin suosittua TV-sarjaa "6 miljoonan dollarin mies", jota näytettiin tuolloin Suomessakin. Kuvauspaikkana oli mm. Piken  huvipuiston kummitusjuna, jossa oli rekvisiittana luurankoja ja monenlaisia pelottavia hahmoja.

Kesken kuvauksien yksi seinällä riippuvista hahmoista romahti maahan, ja ohjaajasta se näytti niin aidolta, että hän toimitti irronneen raajan poliisille. Ja kuinka ollakaan, kyse oli ihmisen muumioituneesta kädestä.

Käynnistettiin rikostutkinta, joka sai paljon julkisuutta. Lopulta selitys oli perin yksinkertainen, mikä selvisi huvipuiston historiaa tarkastelemalla. Vuosikymmenten aikana oli unohtunut, että huvipuisto oli hankkinut ympäri maata erilaisissa tilaisuuksissa kiertäneen muumioidun miehen ruumiin.

Mies oli tunnettu rikollinen Elmer McCurdy, jota kukaan ei enää 1970-luvulla muistanut tai tuntenut ennen tätä tapahtumaa. Mies ikään kuin heräsi kuolleista uuteen kuuluisuuteen.

Linkit:

Laurie Gibson (‏@celticraven1962). Twitter  25.10.2015:
Oklahoma's Spooky Urban Legends http://www.travelok.com/article_page/oklahomas-spooky-urban-legends … @TravelOK #Oklahoma #urbanlegends

Oklahoma's spooky legends. Oklahoma Tourism & Recreation Department

Pedrams ‏(@PedramsPress). Twitter 03.02.2015:
#Mysteries: Breaking News UFO Sighting Oklahoma http://tinyurl.com/ksfoy3r #Bigfoot #UrbanLegends

Jan Harold Brunvand. The Encyclopedia of Urban Legends. 2005 (book)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti