tiistai 10. marraskuuta 2015

Coppola: "Twixt" (2011)


Kirjailija jonka ura on hiipumassa saapuu kirjanesittelykiertueella pieneen kapupunkiin ja joutuu kietoutuneeksi murhamysteeriin, johon liittyy nuori tyttö. Yhtenä yönä unessa hän kohtaa tuon mystisen nuoren tytön V:n. Kirjailija on epävarma tytön yhteydestä kaupungissa tehtyihin murhiin, mutta on kiitollinen tarinasta, joka hänelle kerrotaan. Lopulta hänet vedetään tositarinaan - ja sillä on enemmän tekemistä hänen oman elämänsä kanssa kuin hän saattoi edes aavistaa. (IMDb)

"Twixt" (2011) on kauhutrilleri. Elokuvan on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut Francis Ford Coppola. Elokuvan pääosassa esiintyy Val Kilmer. (Wikipedia)

     *     *     *

TÄNÄÄN 5:LTA KLO 21:00

     *     *     *

Coppolan kerronta on loistavaa niin kuin aina, mutta itse tarina jää hieman ohueksi. Nokkelasti yhteenpunotut juonteet eivät saa aikaan täysin toimivaa kokonaisuutta.

Tässä epätavallisessa vampyyritarinassa vampyyrit eivät ole pahiksia vaan kristityn enemmistön vainoamia kansanmiehiä ja -naisia - tai oikeastaan tämän päivän nuoria ja nuoria aikuisia, jotka haluavat vain pitää hauskaa - ja pitää huolta toisistaan. Eikä iällä ole oikeastaan juuri merkitystä vaan millainen ihminen on hengessään.

Aikakaudet limittyvät keskenään, aikaa ei oikeastaan ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti