sunnuntai 8. marraskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 614 "USA:n valtio vs nuori musta mies"




Tästä kaikki alkoi. Poliisi ampui 9.8.2014 klo 12:01 aseetonta nuorta mustaa miestä 12 kertaa keskellä Fergusonin lähiötä St Louisissa Missourissa.

Rikoslain mukaan nuori mies oli rikollinen tai ainakin epäilty sellaisesta. Hän oli hetkeä aiemmin varastanut paketin sveitsiläisiä sikaareita lähikaupasta ja lähtiessään tönäissyt myyjää.

Liittovaltion Suuri valamiehistö (Grand Jury) päätyi syyteharkinnassa siihen, ettei poliisi hoitaessaan virkaansa ollut tehnyt rikosta. Hän vapautui kaikista syytteistä.

    *    *     *

Tapaus on tyyppiesimerkki länsimaisesta oikeusajattelusta, joka sotii niin yleistä oikeustajua kuin kansalaisten perinteisiä moraalikäsityksiä vastaan. Kaikissa kulttuureissa varastamista ei edes pidetä rikoksena.

Modernin yhteiskunnan valkokaulusrikollisuus on luku sinänsä, jota ei usein mielletä rikollisuudeksi vaan esimerkiksi (laillista) veronkiertoa kutsutaan estetisoiden verosuunnitteluksi.

     *    *     *

Sen lisäksi että 18-vuotias Michael Brown ammuttiin kadulle, hänet myös jätettiin lojumaan (kuva) kadulle 4 tunniksi, mikä loukkasi Fergusonin asukkaita ja sitä pidettiin ruumiin häpäisynä.

Kaikki tapahtui nopeasti. Poliisi(konstaapeli) Darren Wilson ampui Brownia lyhyessä ajassa kolmeen eri otteeseen. Silminnäköijöitä oli paljon paikalla, mutta niin kuin usein ihmiset näkivät tapahtumat hieman eri tavoin ja jotkut eivät olleet nähneet mitään, vaikka kuulusteluissa sanoivat nähneensä sitä, mitä lehdissä oli kerrottu.

     *     *     *

Oikeusviranomaisten (St Louisin maakunnan syyttäjä, USA:n oikeusministeriö ja Suuri valamiehistö) näkivät, ettei poliisin toiminnassa ollut mitään, minkä olisi tullut johtaa syytteeseen. Silti nuori musta mies oli ammuttu katuun sikarilaatikon takia.

Häiritsevää on myös se, että Darren Wilson selvästi valehteli monia asioita ja sotki todisteita mitä tehtiin myös ruumiinavauksessa. Joitain viikkoja myöhemmin julkisuuteen tulleen TV-yhtiö CNN:n käsiin saamalla videolla selvästi tulee esiin, miten poliisi tiesi, ettei Brownilla ollut asetta ja hänellä oli jopa kädet ylhäälä niin kuin muutkin silminnäkijät olivat sanoneet, mutta heitä ei uskottu.

Kaiken kukkuraksi väitetty itsepuolustus kyseenalaistuu silläkin, että ampumishetkellä paikalla oli kaksi muutakin aseistautunutta poliisia, jotka katselivat sivusta.

Linkit:

Shooting of Michael Brown. Wikipedia

Ferguson Grand Jury Testimony Made Public. HighBeam Research

Black Lives Matter (organization). Wikipedia

Everything We Know About the Shooting of Michael Brown by a Ferguson, Missouri Police Officer. YouTube

New Video Reveals Disturbing Michael Brown Shooting Details. YouTube (CNN)

Obama: Teinin kuolema ei oikeuta mellakointia ja ryöstelyä.
By Mark Autio. Helsingin Sanomat / Ulkomaat 14.8.2014

Obama: Mellakointia ja ryöstelyä ei pidä hyväksyä. 18-vuotiaan kuolema kuohuttaa USA:ssa – "Jos minut ammuttaisiin, kumpaa kuvaa media käyttäisi?" Mustat nuoret raivostuivat Yhdysvalloissa 18-vuotiaan Michael Brownin kuolemasta. By Laura Saarikoski & Mark Autio. Helsingin Sanomat / Ulkomaat 14.8.2014

18-vuotiaan kuolema kuohuttaa USA:ssa - Poliisi ampui. Murha.info 14.8.2014

USA:n poliisi on tappanut tänä vuonna ampumalla jo 585 ihmistä. Enemmistö poliisin tappamista aseettomista on valkoisia ja latinoja. By Laura Saarikoski. Helsingin Sanomat / HS-analyysi 15.8.2015

Katsokaa kuinka hellä ja kiva ammuttu Michael Brown oikeasti oli. Vauva -lehti (keskusteluryhmä) 18.8.2014 -> [rasismi kukkii Suomessakin!]

The Truth About Michael Brown and the Ferguson Riots. YouTube 17.08.2014 [white middle-aged Sherlock Holmes who has big hole in his head]

Miten poliisi toimisi, jos Fergusonin mellakat tapahtuisivat Suomessa? By Mark Autio. Helsingin Sanomat 22.8.2014

Julkkikset, poliitikot ja aktivistit kokoontuivat Michael Brownin hautajaisiin. Teinin ampuneelle poliisille kerätty 300 000 dollaria. By Laura Saarikoski. Helsingin Sanomat 26.08.2014

Michael Brown on kuollut, poliisiväkivalta elää. By Suvi Auvinen. Uusi Suomi / Puheenvuoro 28.8.2014

Todisteet tukevat poliisin kertomusta Michael Brownin ampumisessa. By Laura Saarikoski. Helsingin Sanomat / Ulkomaat 23.10.2014 [entä CNN:n video? ja 7 mustan silminnäkijän todistukset jotka hylättiin?]

Poliisi ampui taas mustan miehen St. Louisissa. By Tuomas Muraja. Helsingin Sanomat / Ulkomaat
20.8.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti