torstai 19. marraskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 629 "Tositarinasta kauhujutuksi"




Harvinaista herkkua kauhutarinoiden genressä on nuoren turkulaismiehen suullisesti kertoma tarina omasta kokemuksestaan Ilpoisen lähiössä Turussa. Halloween-tarina liittyy vanhaan, hylättyyn taloon metsän ja purunradan vieressä, joka oli koulutien varrella.

     *    *    *

"Masiina" nimellä YouTubessa esiintyvän nuoren miehen tarina liittyy alla olevaan pieneen uutiseen, joka oli Turun Sanomissa vuonna 2012.













Tarkalleen ottaen tarina ei ole kauhutarina, mutta pojan ja hänen kavereiden kokemus on varmasti tuntunut kauhealta, niin kuin videolta - ja sen saamista kommenteita - voi päätellä.

Kertomuksesta teki kauhean vasta, kun Masiinan isoäiti kertoi pojalle, että talosta oli löytynyt ruumis. Poikaporukka oli joitain päiviä aiemmin käynyt talossa, ja he eivät olleet uskaltaneet kurkistaa talon autotallissa olevan pressun sisään.

Masiina spekuloi, että ruumis on varmasti ollut juuri pressun sisällä. Näin ei kuitenkin ollut, niin kuin uutisesta voi päätellä, vaan talon sisällä. Ollaan siis siirrytty tarinallisesti fiktion ja kuvitelmien puolelle.

      *     *     *

Aluksi Masiina kertoo, miten he olivat muuten vain eräänä päivänä päättäneet lähteä käymään hylätyssä talossa. Talon ikkunat oli rikottu ja ovi oli auki. Pojat menivät sisään, eikä alakerrassa ollut mitään ihmeellistä. Vanha hella ja sängyn runko. Sitten he olivat menneet yläkertaan, jossa oli ollut siellä asuneiden ihmisten tavaroita sikin sokin.

Pojat olivat lähteneet ulos, ja menneet autotalliin. He olivat tutkineet mitä sieltä löytyisi. Sitten joku pojista oli nähnyt pressun, jonka alla oli jotain. Masiina oli sanonut, ettei siihen saa koskea. Sen alla saattoi olla jotain. Ja sitten pojat vain lähtivät pois.

Tähän asti ei ollut mitään varsinaista tarinaa, vain lievästi kauhistuttava kokemus. Kauhutarinaksi Masiinan mielessä kokemus muuttui, kun isoäiti kertoi mitä talosta oli löytynyt.

     *     *     *

Vaikka tarina ei sinänsä tarinana ehkä ole kauhujuttu, se herättää kysymyksiä. Miksi kuoleva ihminen olisi mennyt tällaiseen taloon? Hakemaan suojaa? Oliko hän kenties asunnoton (alkoholista)? Tai kenties asunut joskus aiemmin talossa.

Pojan kertomuksessa ja tavassa, jolla hän se kertoo, on jotain ikiaikaista. Ihmiset ovat aina pelänneet vainajia - tai oikeastaan heidän henkiään. Tässä tarinassa viittaus henkeen tulee epäsuoraan. Jokin pojissa aiheutti pelkoa. Vainajahan ei tee kelleen mitään, mutta pojat silti pelkäsivät jotain. Pressun alla olisi tietysti voinut olla myös jokin villieläin tms.

Kun isoäiti kertoi, että talossa oli vainaja, Masiina välittömässti päätteli, että se liittyi heidän kokemukseensa talossa, mutta näin ei ollut. Hän oli itse kehittänyt päässään kuvitelman siitä, että vainaja oli autotallissa.

Nyt ollaan jo hyvin lähellä kauhutarinaa, sellaista joita kerrotaan juuri Halloweenina - ja luultavasti Masiinan kuulijat osasivat täyttää tarinan tyhjät aukot niin, että siitä rakentui heidän mieleessään ihka aito ja hieno ihan ikioma kauhutarina tai paikallinen #urbaanilegenda.

Linkit:

Pelottavimmat kokemukseni (kaksi kauhutarinaa). Halloween spesiaali. By Masiina. YouTube 31.10.2015
Kammottavia tarinoita Masiinan elämän varrelta!  Autiotalosta löydetty ruumis: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/art...

TS: Autiotalosta löytyi naisen ruumis. MTV3 / Kotimaa 25.05.2012
"Koiranulkoiluttajat löysivät ruumiin hylätystä talosta Turussa, kertoo Turun Sanomat.

Kaksi koiranulkoiluttajaa löysi naisen ruumiin lauantaina Turun Ilpoisten kaupunginosassa. Naiset huomasivat ruumiin kurkistettuaan hylätyn talon ikkunoista sisään.

Ruumis oli Turun Sanomien mukaan ehtinyt lojua autiotalossa jo hyvän aikaa.

Poliisin mukaan tapaukseen ei todennäköisesti liity rikosta. Poliisilla on alustava käsitys kuolleena löydetyn naisen henkilöllisyydestä, mutta asiaa varmistetaan vielä."

Koiranulkoiluttajat löysivät ruumiin hylätystä talosta Turussa. Turun Sanomat / Kotimaa 15.05.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti