torstai 19. marraskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 630 "Oletko huolissasi Pariisin iskujen takia. USA:ssa niitä tapahtuu vuoden joka päivä!"




Asioita on syytä suhteellista. Kaikkein ikävimpiäkin. Se saa esimerkiksi Ruotsin viime päivien toimet terrorismin torjumiseksi näyttämään todella sairailta. Yllättäen Euroopan sosialidemokraatit ovat tässä asiassa paljon pahempia kuin poliittinen oikeisto, mikä tietysti yllättää. 

Viimeisetkin rippeet sosialistisiin puolueisiin kuuluneesta rauhanaatteesta on viimeistään nyt heitetty romukoppaan. Hämmästyttävää, ettei kukaan eikä mikään enää 2000 -luvulla tunnu kannattavan tätä ikiaikaista aatetta. Siinä sitä sivistystä.

     *    *    *

Aftonbladet kertoo kiinniotosta.
Ruotsissa pari päivää metsästetty irakilaismies saatiin toista tuntia sitten kiinni. Eli ilmeisesti se siitä sitten. Poliisi näkyy kuitenkin ilmeisesti edelleen kaikkialla ja kyylää kaikkea liikkuvaa.

Ihmisiä kehotetaan tarkkailemaan ja kyttäämään toisiaan. Siitähän se hyvä tulee.

     *     *     *

Eri puolilla USA:a ihmisiä ammutaan keskimäärin yli 100 ihmistä kuoliaaksi päivittäin. Juuri samanlaisia tapauksissa kuin Pariisissa. Kadulla nirri pois pyssyllä tai pommilla. Huono puoli tässä asiassa on tietysti se, että ihmisiä kuolee ... massoittain. Toisaalta ihmisiä ei ole alettu vainota niin kuin Euroopassa. Tai siltä se ainakin päällisin puolin näyttää.

JATKUU...

Linkit:

Salon.com ‏(@Salon). Twitter 19.11.2015:
"Another 'Paris' is taking place today": ~100 are killed by guns every day, but GOP doesn't care about those deaths http://slnm.us/mDk5nIy 

Another Paris is taking place in America this very day”: Republicans don’t care about dozens killed daily by guns. They'd ban families fleeing chaos, brutality. They're fine with assault weapons for everyone, even on no-fly lists. By Paul Campos. Salon.com

Erick Erickson’s absurd “Star Wars” freakout is exactly why right-wing gun arguments make no sense
The conservative pundit said he'll be skipping "Star Wars" in theaters because terrorists with guns might show up. By Heather Digby Parton. Salon.com 19.11.2015

Let’s listen to Bill Maher: On Paris, religion and race, Maher walks a fascinating and tricky line
He's not always right, but Maher's posing provocative questions, and answering them with intelligence, consistency. By Sophia A. McClennen. Salon.com 15.11.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti