perjantai 20. marraskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 632 "Jos itsemurhaiskujen tekijät olivat aivopestyjä, olivatko niistä tehdyt (sotilaspoliittiset) johtopäätökset oikeita?"




Monet varmasti juuri tällä hetkellä miettivät, mikä sai nuoren naisen Hasna Aitboulahcen (26) mukaan tällaiseen leikkiin.

Vielä reilu puoli vuotta sitten hän oli tavallinen marokkolaistyttö, joka kulki cowboy-hattu päässään ja farkut jalassa. Siis hyvin länsimaalaisesti. Hän joi myös alkoholia.

     *    *    *

Hasna Aitboulahcen
Pariisissa äitinsä luona asunutta naista hänen naapurinsa luonnehtivat "hyväkäytöksiseksi ja kunnioittavaksi". Hasna kävi säännöllsesti tapaamassa isäänsä  toisella puolen Ranskaa. Vaikka vanhemmat olivat Marokosta, Hasna itse oli paljasjalkainen pariisilainen.

     *    *    *

8 kuukautta sitten tapahtui jotain, mikä muutti Hasnan käytöksen, mikä näkyi mm. Facebook -postauksissa. Hän alkoi myös pukeutua toisella tavalla kuin ennen.

Yksi syy, miksi hän päätyi itsemurhaiskun tekijäksi, oli ilmeisesti siinä, ettei hän päässyt lähtemään maasta Syyriaan.

Linkit:


Josh Stefansky (‏@JoshStefansky). TWitter 20.11.2015:
Religion has been used 4 centuries to brainwash the masses.  #ExChristianBecause #ExMuslimBecause

Lehmitytöstä terroristiksi – tällainen oli itsensä Pariisissa keskiviikkona räjäyttänyt naisterroristi. By Mikko Vesa. Ilta-Sanomat 19.11.2015


FOX Business(@FoxBusiness). Twitter  16.11.2015:
25 % of French youth are unemployed and IT Specialist Isabelle Cuenot says they are "bored" and easy to "brainwash." 

Issam Bayan (‏@Issam_Bayan). Twitter  16.11.2015:
I am sorry for that the media doesn't know the difference between a Muslim and a terrorist... #brainwash #ParisAttacks

kylie b. ‏(@wordsofkylie). Twitter  16.11.2015:
ISIS is not a representation of what true Islam is. it's the media's attempt to brainwash people into thinking Islam is evil.

@OmarImranTweets. Twitter  15.11.2015:
I must admit we have a serious issue of Extremism in Muslim countries, uneducated men twisting the words to brainwash children.

Aivopesu luo ääriajattelua. By Carsten Nymann. Tieteen kuvalehti 15.11.2015

Väite: Itsemurhaiskut ja terroriteot, kuten viime perjantain iskut Ranskassa, ovat usein järjestelmällisen aivopesun kohteeksi joutuneiden ihmisten tekemiä. 
ah-tea-ya ‏(@indteaa). Twitter  14.11.2015:
TERRORISM HAS NO RELIGION. PEOPLE WHO USE SOMEONES BELIEFS TO MANIPULATE AND BRAINWASH INTO DOING THESE DISGUSTING ACTS ARE THE TERRORISTS

Nigma ‏(@NigmaNoname). Twitter  13.11.2015:
There's plenty of ways to brainwash people, religion is just one of them. Wise up. ISIS =! Islam, KKK =! Christians, etc.

Sorin Ionescu ‏(@sorin). Twitter  13.11.2015:
How do you brainwash a nation to commit suicide? You start with the children. https://www.youtube.com/watch?v=9VOFKCCaOQM …

Väkivalta ja painostus on tehokkainta aivopesua. By Nannan Jörgensen. Tieteen kuvalehti 2 / 2009.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti