maanantai 23. marraskuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 634 "minä 5-kymppinen mies, luultavasti kuolen pian (ainakin siltä tuntuu)"



Saska Saarikoski kirjoitti eilen rapakon takaa Helsingin Sanomissa "Valkoisen miehen taakasta". Keski-ikäisten miesten kuolleisuus on kääntynyt USA:ssa yllättäen laskuun. Pitkään on puhuttu miten Venäjällä miehet kuolevat jo 5-kymppisinä. Sama ilmiö on havaittavissa siis myös toiselle mantereella.

Yllättävää sen sijaan on, että Suomessa ja Euroopassa - ei ainakaan vielä - ole havaittu tätä ilmiötä. Tämän päivän Helsingin Sanomien 'Tiede' -sivuilla  Jukka Ruukki kirjoittaa, miten miesten ja naisten elinajan odotteet ovat lähentyneet toisiaan. Tämä ehkä pitääkin paikkansa - nuoremmissa ikäluokissa.

     *    *    *

"Valkoisen miehen taakka" tarjoaa pohtimisen arvoisen näkökulman aiheeseen. Princetownin yliopiston tutkijat Anne Casen ja Angus Deaton analysoidessaan tilastoaineistoa löysivät yllättävän syyn miesten tilanteen heikkenemiseen (1999-2013). Todellinen viikatemies Saarikosken kirjoituksen mukaan on miesten kokema kärsimys mm. erilaiset kivut, masennus ym.

Itse kuolemia tutkijat ovat nimenneet epätoivokuolemiksi (despair deaths). Ymmärrän suomalaisesta näkökulmasta tämän oikein hyvin työläistaustaa / köyhyyttä vasten. Minkäänlaisia uramahdollisuuksia tai töitä ei edes korkeastikoulutetuille yhteiskuntatieteilijöille ole (kuin harvoille ja valituille) juurikaan ollut tarjolla 1990 - 2010 -luvuilla. Ns. suuret ikäluokat kun ovat miehittäneet ja naisittaneet kaikki toimet ja virat. Pisin ura monella on ura työttömänä.

Epätoivo on johtanut itsemurhiin ja päihteiden käytöön. Viha ei hyvinvointiyhteiskunnassa ole kääntynyt esim. poliittista ja taloudellista eliittiä vastaan niin kuin esim. Lähi-idässä. Muuten täälläkin pommit luultavasti räjähtelisivät. Itsemurhankin kun voi tehdä monella tavalla.

Linkit:

Miehet kurovat naisia kiinni eliniässä. Molempia odottaa ennennäkemättömän pitkä elämä. By Jukka Ruukki. Helsingin Sanomat 23.11.2015

Valkoisen miehen taakka. Yhdysvalloissa kohistaan yllättävästä ilmiöstä. Keski-ikäisten valkoisten miesten kuolleisuus kääntyi kasvuun. Syynä on kärsimys. By Saska Saarikoski. Helsingin Sanomat 22.11.2015


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti