tiistai 8. joulukuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 228 -

CC by  Mimmi L. 
Aamulla kahvi oli mennä väärään kurkkuun, kun näin alla olevan, kuvan ja luin siihen liittyvän tekstin.

Minulla oli mennyt ohi marrakuun 18. päivän twiitti-tulva #JeSuisChien, kun ihmiset surivat #ParisAttack jälkeen tehdyssä poliisiratsiassa kuollutta poliisikoiraa Dieseliä, mikä tuntui absurdilta tilanteessa, jossa kuolleista ihmisistä ei välttämättä tiedetty tai puhuttu mitään.

    *    *    *


Poliisikoira Diesel 2
Sitä paitsi. Tilanne jossa koira kuoli oli poliisin itsensä aiheuttama. Jo ennen kuin vahvasti aseellinen ratsia tehtiin, Dieselistä - tai jostain poliisikoirasta - levisi Twitterissä kuva.

Tämä herättää jälkikäteen epäilyksen, miten suunniteltua koiran käyttäminen propagandavälineenä oikein oli... Vanha koira oli jäämässä muutenkin jo eläkkeelle.

     *     *     *

Tuntien päästä poliisin iskun jälkeen kerrottiin, että 7-vuotias belgianpaimenkoira Diesel oli kuollut. Sen lisäksi kolme (3) epäiltyä terroristia oli kuollut. Heitä kohtaan ei tietysti tunnettu mitään sympatiaa.

Tuossa vaiheessa uskottiin myös, että pommiliivit olivat olleet ryhmän naisella, mikä selvästi herätti twiittaajissa vihantunteita - ja naisen kuvaa levitettiin laajasti.

     *     *    *

Asia tuli ajankohtaiseksi uudestaan, kun muutamaa päivää kuluttua tapahtuman jälkeen marraskuun  21. päivänä  Venäjä ilmoitti lahjoittavansa Ranskan poliisille uuden koiran.

Ja tänä aamuna Diesel 2 sitten vihdoin luovutettiin... Outoa propagandasotaa niin Ranskalta kuin Venäjältä.

     -    -    -   -   -   -

Kiinnostavaa on miten twiittaajien enemmistö piti mediatempausta mauttomana ja monella tavalla kyseenalaisena, kun Venäjä ilmoitti asiasta 23. marraskuuta. Eli asia kääntyi ainakin osittain itseään vastaan.

On ihmisilläkin sentään jotain merkitystä, vaikka poliisikoiran kuolema on sekin surullinen tapaus.

Linkit:

Charlie Hebdo (‏@_charliehebdo). Twitter 08.12.2015:
Russia gives France puppy to replace Diesel: A city in mourning marked the dog's death with the ... http://binged.it/1TXsg0W  #CharlieHebdo

CNN International (‏@cnni). Twitter 08.12.2015:
Russia gives France a puppy to replace Diesel, police dog killed in #Paris raid: http://cnn.it/1M0exQx  

BBC News (World) (‏@BBCWorld). Twitter 08.12.2015:
Russia gives France a puppy called Dobrynya after Diesel, the police dog, was killed in a #ParisAttacks raid 

The New York Times ‏(@nytimes). Twitter 08.12.2015:
Russia gives France a puppy to replace police dog killed in Paris raid http://nyti.ms/1NHo3Jq  

Russia Gives France a Puppy to Replace Police Dog Killed in Raid. By Daniel Victordec. The New York Times 07.12.2015

#Jesuischien or the “real” value of human life in Western society. By Catherine Shakdam. RT - Question more 23.11.2015
"Much can be said about society when it cries over a police dog more than its own on account of geography and ethnicity.  How far has Democracy fallen when it no longer sees men, women and children but color, faiths and differences?"

WorldNews ‏(@newsfromreddit). Twitter  21.11.2015:
Russia gives France puppy after police dog dies in Paris attacks via /r/UpliftingNews http://ift.tt/1NJc26I 

Angela (‏@kittykittycat1). Twitter  21.11.2015:
This is the Paris suicide bomber who killed #Diesel the police dog [= woman] http://nyp.st/1kHGoQn  via @nypost

john william mathews (‏@mathewsjw). Twitter  20.11.2015:
Why Muslims Hate Dogs, Paris suicide bomber killed Diesel the police dog http://nyp.st/1kHGoQn 

Sweetie ‏(@phutc7274). Twitter  20.11.2015:
'Died to defend us' Hero police dog Diesel killed by woman suicide bomber in Paris siege http://shr.gs/mHKe2Z 

Hashtag #JeSuisChien Honors Slain Police Dog Diesel. By Kim LaCapria. Snopes.com 19.11.2015
Authorities in France confirmed Diesel, a 7-year-old police dog, was killed by an explosive device during a counterterror raid in Saint-Denis.

#JeSuisChien, the latest sign racist westerners care more about dead dogs than dead humansThe selective outrage over a dead French dog, but not people, is yet another sign that we have lost our humanity. By Ben Norton. Salon.com 18.11.2015
"Western outrage is entirely selective. Westerners only mourn certain victims — the white ones, the rich ones, the ones who don’t have “funny-sounding” names or long beards or too much melanin in their skin."

Elle Streicher (‏@ellestreicher). Twitter  18.11.2015:
#JeSuisChien has gone viral in honor of dog killed during France raid. our world isn't all ugly. this is proof. http://huff.to/1kEDCeD 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti