sunnuntai 13. joulukuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 232 -

CC by  Mimmi L. 
Katseltuani 'Star Wars' -trilogian 3. osan "Sithin kosto" (2005) ajatukseni hetkeksi harhautuivat uutisiin, joita oli viikon varrella lukenut - ja yhteen kirjoitukseen, jota en ollut lukenut, silmäillyt vain, mutta joka oli jäänyt vaivaamaan mieltäni.

Googletin tekstin esiin, Ilta-Sanomien päätoimittajan Ulla Appelsinin kommenttikirjoituksen "Turvapaikanhakijoiden rikokset: Salailu huono, avoimuus hyvä". Se vaikutti sekavalta, kaoottiselta ja epäloogiselta. Parempi lukea teksti vähän tarkemmin vielä läpi.

      *     *    *

Mitä Asemantiellä oikeasti tapahtui?
Voisiko joku kertoa sen.
Luultavasti artikkeli jäi mieleen myös otsikkonsa takia, joka mielessäni assosioitui sisäministeri Petteri Orpon toistuviin puheisiin avoimesta yhteiskunnasta, mikä oli äärimmäisessä ristiriidassa sen kanssa, miten hän itse oli hoitanut omia tehtäviään ministerinä. Yhtä salailua, peittelyä ja valheitakin, mihin Ulla Appelsin kirjoituksessaan viittaa. Tällaista ei ole Suomessa ennen SSS-hallitusta nähty. Paitsi ehkä 100 vuotta sitten ja sota-aikojen propagandan keskellä niin sisällissodan kuin 1940-luvun valloitussodan aikana.

     *     *     *

Eniten minua niin lehtien kuten Appelsinin Ilta-Sanomien kirjoituksissa kuin viranomaisten tiedotuksessa on häirinnyt yksi seikka, josta ei ole juuri puhuttu eikä pukahdettu. Suomalainen äärioikeisto, jota lähellä Kokoomus ja viranomaisista poliisi ja armeija sekä myös kirkko ovat perinteisesti olleet.

Vaikka joistain asioista on niiden ilmeisyyden takia ollut pakko puhua, kytköksistä oikeistoon ja uskonnollisiin yhteisöihin ei ole puhuttu mitään. Vain turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kohdalla tällaisia yhteyksiä on etsitty poikkeuksellisen hanakasti viime kuukausien aikana.

Väittäisin melkein, että poliisi (Supo, KRP) tuntuu vainoavan maassa olevia sunni-muslimeita, joilla monilla on tahattomastikin erilaisia kytköksiä Isisiin ja esim. entisen diktaattorin Saddam Husseinin hallintoon. Tällainen viranomaisten omaehtoisesti harjoittama politiikka on yhteiskunnallisesti vaarallista ja luo epävakautta sekä epäluottamusta virkamiehiin.

     *     *     *

Valitettavasti myös Ulla Appelsin ruokkii omia oikeistolaisia ennakkoluulojaan listaamalla negatiivisia asioita, mitä vastaanottokeskusten liepeillä on tapahtunut. Hän ei kerro mitä rikoksia valtaväestö on samaan aikaan tehnyt. Polttopisteessä on vain yksi, uusi väestöryhmä, johon perussuhtautuminen on peittelevän kielteistä.

Appelsin heittää pallon tiedottamisesta ja asioista kertomisesta viranomaisille, mutta esimerkiksi iltapäivälehdet olisivat itse voineet olla paljon, paljon aktiivisempia jo aiemmin näissä asioissa ja kertoa paljon enemmän turvapaikanhakijoista ja heidän taustoistaan. Mitään tällaista ei ole tehty, eikä se ole pelkästään viranomaisten asia.

Neljännellä valtiomahdilla on oma tehtävänsä, jonka mm. Appelsinilta on jäänyt hoitamatta. Sen sijaan hän arvostelee ns. uusia medioita, jotka kirjoittavat asioista internetissä. Jokainen tietää, että netistä löytyy mitä tahansa. Netissä on myös sadoittain mm. eri alojen asiantuntijoiden blogeja, jotka pesevät melkein asiassa kuin asiassa sen, mitä Ilta-Sanomissa asioista kerrotaan.

Siten painettujen lehtien kuten Ilta-Sanomien toivoisi enemmän seuraavan myös näitä blogeja  ja käyttävän niitä omien kirjoitusten lähteinä.

     *     *     *

Appelsin kirjoittaa:

"Turvapaikanhakijoiden ongelmista puhuminen ei tietenkään saa tarkoittaa vihanlietsontaa." Hän nostaa yhdeksi ja ainoaksi esimerkiksi yhden perussuomalaisten varakansanedustajan puheenvuoron. Kokonaisuus pahasti hämärtyy ja Appelsin itse antaa vihantunteilleen vallan - ja tekee itse juuri sitä, mistä toista syyttää. Appelsin lietsoo vihaa ja vihantunteita. Harvinaisen matalaotsaista vakavan median edustajalta. Tosin hänen tekstinsä onkin julkaistu sähköisessä muodossa Ilta-Sanomien internet-sivustolla.

Olisin toivonut päätoimittaja Ulla Appelsinilta edes yhden, yksikin olisi riittänyt, konkreettisen asian käsittelyä puolin ja toisin, mutta sellaista tuskin saan edes pyytämällä esiin hänen kynästään. Tuskin kiireisellä päätoimittajalla on aikaa paneutua pienten ihmisten pieniin ongelmiin.

Jokaisella turvapaikanhakijalla ja pakolaisella on oma tarinansa, joka poikkeaa muiden tarinoita. Eihän lehti rajallisen sivumääränsä ja vähäisten mainostulojensa ym. takia voi sortua kirjoittamaan mitään kovin konkreettista ja asioihin perin juurin paneutuvaa.

      *      *     *

Ehdotan kuitenkin, että Ilta-Sanomat ruotisi läpi pääministeri Juha Sipilän valtakunnan julkisuuteen nostaman raiskaustapauksen Kempeleessä ja selvittäisi sen taustat niin tarkkaan kuin suinkin. Toimittaja voisi kaivaa nuoren miehen ja naisen taustat esiin. Taustoittaminenhan on sitä vakavaa journalismia, jota nettikirjoittelijat eivät tee.

Miten hyvin nuoret tunsivat toisensa? Mitä tilanteessa oikeastaan tapahtui? Raiskasiko poika todella tytön vai harjoittivatko he muuten voi sopimatonta seksiä, mistä poikaa sitten syytettiin? Mikä oli tämän asian villankoiran ydin? Mikä oli 17-vuotiaan pojan koko valtakuntaa järisyttävä rikos, jonka takia täytyi puoli hallitusta ja poliisijohto siirtää päiväksi Lappiin.

Oliko poika sunni- vai shiia-muslimi, ja onko asialla mitään väliä? Entä oliko tyttö kenties lestadiolainen, joka joutui paniikkiin pojan lähentelyn takia tms. Tämä on melkoinen human interest -kysymys, mistä iltapäivälehdet perinteisesti kirjoittelevat.

Tehkää hyvät, oikeat toimittajat, jotain. Sanokaa miten asia on. Kertokaa jokaisen vakavan rikoksen taustat, joita syksyn aikana on ollut. Purkakaa kaikki lehtienne sivuille. Ei se ole poliisin eikä virkamiesten asia vaan teidän itsenne. Me lukijat odotamme, että jotain tapahtuu. Siitä te saatte palkkanne ja siitä me lukijat haluamme maksaa.

Linkit:

Turvapaikanhakijoiden rikokset: Salailu huono, avoimuus hyvä. By päätoimittaja Ulla Appelsin. Ilta-Sanomat / Kommentti 05.12.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti