tiistai 15. joulukuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 234 -

CC by  Mimmi L. 
Olen viikon sisällä nähnyt ainakin kolme kertaa tähdenlentoja. Joka kerta useampia kerralla. Tänään kuulin radiosta, että on jälleen kerran niiden aikakin. En ole kuitenkaan ennen nähnyt mitään tällaisia.

Radioteleskooppi
Ensimmäisellä kerralla näin kaksi lentoa, jotka lyhyin väliajoin tulivat vastakkaisista suunnista ja muodostivat sydämenmuotoisen kuvion. Seuraavat lennot olivat tavanomaisia tähdenlentoja.

Tänä aamuna näin kaksi hyvin kirkasta, kaksi peräperää tulevaa lentoa, jotka kummatkin putosivat Katumajärveen. Ikoninen näky. Avaruusromua?

     *     *     *

Oikeastaan se mikä sai minut kirjoittamaan, oli Tieteen kuvalehden utooppinen kirjoitus lyhyistä radiosignaaleista, joita on saatu teleskoopeilla kiinni eri puolilla maapalloa. Säännönmukaiset 'viestit' saavat ihmisten, myös tutkijoiden, mielikuvituksen laukkaamaan.

Joku yrittää ottaa meihin yhteyttä? Hah! No, se on yksi teoria. Viimeksi signaali saatiin jokin aika sitten Australian Parkers -teleskoopilla. Kaikkiaan niitä on otettu vastaan vain 11 kertaa, joten tällainen on hyvin harvinaista.

Linkit:

Oudon signaalit ehkä avaruusolioilta. Tieteen kuvalehti / Uutiskirje 10.12.2015

Geminidien tähdenlentoja näkyy runsaasti lähipäivinä. By Mikko Suominen. Tähdet ja avatruus 13.12.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti