sunnuntai 27. joulukuuta 2015

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 248 - "Hakkaa päälle" eli joukkosuggestio => joukkomurha

CC by  Mimmi L. 
"Historian mysteerit" -dokumenttisarjassa käytiin tällä kertaa läpi Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden puritaanien vuoden 1692 noitaoikeudenkäyntejä Massachusettsissa, joihin ehkä ensimmäistä kertaa löytyi jonkinlainen uskottava selitys.

Teini-ikäiset tytöt saivat vuoden aikana kummallisia kohtauksia, mistä seurasi lopulta se, että yli 20 ihmistä hirtettiin noitina.

      *    *     *

Nuoren kristityn naisen syyttelyn
takia kymmeniä ihmisiä kuoli.
Yksi teoria oli, että sateisen kesän jälkeen ruispeltoihin muodostui paljon torajyviä, jotka jotenkin saivat tytöt kokemaan hallusinaatiota. Jyvissä oli LSD-tyyppisiä harhoja aiheuttavia aineita. Ongelmana oli että alkaloidit hajoavat kuumennettaessa.

Tutkijat kuitenkin testasivat, miten autenttisessa tilanteessa käy ja he huomasivat, että suuri osa yhdisteistä säilyy leivotussa leivässä. Muutoin teorian avulla oli kuitenkin vaikea selittää, miten juuri tietyt tytöt saivat kehoonsa tätä ainetta - ja vielä usean kuukauden ajan yhtäjaksoisesti.

    *      *     *

Toisessa ohjelmassa tehdyssä kokeessa ryhmä ihmisiä koottiin yhteen autioon taloon, jossa kerrottiin sattuneen murhan, mikä ei pitänyt paikkaansa. Heidät myös manipuloitiin uskomaan, että talossa ja sen lähistöllä ehkä on henkiä, joihin voi saada yhteyden.

Kun ryhmä oli viritetty sopivaan tunnelmaan, heidän annettiin omaehtoisesti toimia vuorokausi talossa. Seitsemästä ihmisestä kuusi uskoi joko saaneensa yhteyden surmattuun vainajaan tai uskoi sen olevan mahdollista. Ihmisillä oli monenlaisia tuntemuksia, he tunsivat haamuja lähellään ja jopa spontaanisti itkivät liikutuksesta ym.

Viidessä tunnissa ryhmä oli täysin sisällä tutkijoiden luomassa fantasia-maailmassa. Lopuksi huijaus tietysti paljastettiin.

    *       *      *

Tapausta ja sen taustoja tutkimalla oli saatu selville lisäksi, että 1600-luvun puritaanit eivät vain uskoneet pahojen henkien ja itse saatanan olevan tyttöjen käytöksen takana.

Viimeaikaiset tutkimukset olivat tuoneet esiin myös sen, että taustalla oli valtapolitiikka, sillä uusi emämaasta Englannista maahan tullut kuvernööri yritti manipuloimalla ihmisiä saada paikalliset viranomaiset ja kirkonmiehet järjestykseen ja valtansa alle, mikä pahensi tilannetta.

Kaiken lisäksi välit valkoisten ja intiaalien välillä olivat jännittyneet, ja intiaanit olivat puritaanien mielissä tietysti pakanoita, joissa pahuus ruumiillistui.

Linkit:

Historian mysteerit. Kausi 2, osa  8. (Salemin puritaanisiirtokunnan noitaoikeudenkäynnit vuonna 1692). 6-kanava 27.12.2015 klo 17:25

Salemin noitaoikeudenkäynnit. Wikipedia

Salem Witch Trials. By Miguel etc. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti