perjantai 11. joulukuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 654 "KRP:n osallistuminen #infosotaan ja jopa itse sotaan on hyvin kyseenalaista"


Äärioikeistolaistuneessa Suomessa ja Euroopassa on ollut vähintään toistakymmentä vuotta melkoista vauhtisokeutta - ja vauhti sen kun vain kiihtyy. 

Vähin äänin Suomi on liittynyt USA:n ja NATO:n yhteisrintamaan ja alkanut käydä 'Terrorismin vastaista sotaa', jota yleisesti kavahdettiin silloin kuin presidentti George W. Bush vuonna 2001 julisti sodan alkaneeksi.

    *    *    *

Poliisi retuuttaa videolla näkemiään
miehiä avoimessa yhteiskunnassa
Periaatteellisesti tärkeä askel oli, kun Pohjois-Irakiin lähetettiin sotilaskouluttajia, joiden tarkoituksena on ollut kouluttaa kurdi-joukkoja Islamilaista valtiota (Isis) vastaan. Kurdit eivät ole kuulu minkään maan armeijaan vaan ovat tietyssä mielessä samanlaisia epämääräisiä sotilaallisia joukkoja kuin Isisin joukot.

Kun USA muutama päivä sitten pyysi Pohjoismailta, myös Suomelta, apua taistelussa Isisiä vastaan, pyyntöä ei torjuttu. Näin pitkälle on siis jo tultu.

On muistettava, että länsimaat ovat itse aiheuttaneet terrorismiongelmat - ja toimivat itsekin valtioterroristeina mm. Pohjois-Irakissa, jossa on pommitettu reilun vuoden aikana varovaistenkin arvioiden mukaan yli 1 000 siviiliä hengiltä. Ja he eivät todellakaan ole olleet edes aseettomia sotilaita, joiden tappamisesta nyt pidätettyjä turvapaikanhakijoita syytetään.

    *    *    *

Sodassa ja rakkaudessa keinot ovat laajempia kuin arkisessa elämässä. On naiivia kuvitella, että esim. suomalaiset kaukopartiomiehet kohtelivat siviilejä ja sotilaita yöllisillä terrori-retkillään silkkihansikkain, puhumattakaan Mannerheimin-ristin ritareista, jotka saivat murhaavista teoistaan jopa rahapalkintoja, mikä on pöyristyttävää.

Linkit:

Poliisi toi Isisin joukkomurhasta epäillyt kaksosveljekset käräjäsaliin.By Jussi Niiranen. Ilta-Sanomat 11.12.2015

Professori: Irakilaisveljesten epäillyistä rikoksista vaikea saada näyttöä. Ilta-Sanomat 11.12.2015

Joukkomurhasta epäillyt kaksoset herättivät huomiota Forssassa – väitetään kuunnelleen Isis-lauluja. By Niko Ranta & Mari Pakkala. Ilta-Sanomat 11.12.2015

Suomessa oleskelevia irakilaismiehiä epäillään joukkosurmasta Irakissa. By Jukka Harju, Tommi Hannula & Lasse Kerkelä. Helsingin Sanomat 11.12.2015

Irakilainen turvapaikanhakija pidätetty Forssassa – epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta. By Miikka Hujanen. Ilta-Sanomat 10.12.2015

Suomessa asuvat kaksosveljekset pidätetty yhdestätoista murhasta Irakissa. By Minnas Passi, Kaisa Hakkarainen & Jukka Harju. Helsingin Sanomat 10.12.2015

Camp Speicherin verilöylystä selvinnyt The New York Timesille: ”He huijasivat meitä”. Ilta-Sanomat 10.12.2015

Irakilainen turvapaikanhakija pidätetty Forssassa – epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta. By Miikka Hujanen. Ilta-Sanomat 10.12.2015

Suomessa asuvat kaksosveljekset pidätetty yhdestätoista murhasta Irakissa. By Minnas Passi, Kaisa Hakkarainen & Jukka Harju. Helsingin Sanomat 10.12.2015
USA pyytänyt Suomelta apua Isisin vastaiseen taisteluun. MTV / Uutiset 08.12.2015

Suomesta 50 sotilasta Irakiin – kouluttavat kurdeja taistelemaan Isisiä vastaan. By Kristian Svensson. Yle / Uutiset 20.03.2015 "Suomalaissotilaat lähtevät kouluttamaan Peshmerga-joukkoja Pohjois-Irakin Erbiliin. Suomen toiveissa on, että myös Ruotsi osallistuu samaan operaatioon."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti