lauantai 19. joulukuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 660 "Puolueiden salaliittoteoriat = itsepetosta, valehtelua itselle"


USA:ssa käydään tällä hetkellä - näin väitän - demokratian juuriin menevää keskustelua siitä, miten realistinen kuva puolueilla on maailmasta, jossa ne toimivat. Ovatko 1860-luvulla Saksassa syntyneet puolueet  tulleet tiensä päähän. Ideologiat politiikan tutkijat julistivat kuolleiksi jo 1960 -luvulla tai ainakin Daniel Bell

    *    *    *

Kukaan ei 1920- ja 1930-lukujen taitteessa uskonut, että Euroopassa nousevat diktaattorit valtaan, eivätkä demokratiat lopulta poikkea diktatuureista juuri millään tavalla. Poikkeustilassa lait ja kansanedustuslaitokset surutta ohitetaan. Suomessa Mannerheim on käytännössä samanlainen diktaattori kuin muut.

Komentojärjestelmässä tottelemattomuudesta menettää päänsä mm. hyökkäyssodan lopulla Kannaksella montaa sataa suomalaista kuolee omien upseereiden luodeista Isis-mäisissä teloituksissa. Vielä enemmän pakenee metsiin piiloon venäläisiä, jotka työntävät hyökkääjät takaisin omalle puolelleen.

      *      *     *

Vuoden 2015 USA:ssa puoluelaitosta tuntuu uhmaavan yksi ainoa mies, mikä saattaa tuntua yllättävältä. Tällainen tilanne on syntynyt siksi, että USA niin kuin myös Ranska ja Suomi, ovat ns. presidenttikeskeisiä demokratioita, joissa on yhdelle miehelle / naiselle annettu käsittämättömän paljon valtaa mm. sotilaallisissa kysymyksissä.

On sanomattakin selvää, ettei tällainen instituutio kuulu kansanvaltaisiin järjestelmiin, siitäkään huolimatta, että kansa on valinnut tämän yhden henkilön valtaan. Mekanismi ei ole demokraattinen, koska 6 vuoden aikana, jolloin presidentti on vallassa, hän on käytännössä äänestäjiensä kontrollin saavuttamattomissa. 1930-luvun Saksassa tällainen henkilö oli valtakunnankansleri, jollaiseksi demokraattisesti valittiin Adolf Hitler.

     *     *     *

Samanlaiseen asemaan kuin menneiden vuosikymmenten diktaattorit on kenties nousemassa monimiljardööri Donald Trump, jos hänen suosionsa vain jatkaa nousuaan. Tosin 2. maailmansodan jälkeiset konservatiivipresidentit eivät hekään ole olleet kovin antaumuksellisia demokraatteja. Ja nimenomaan presidentti-instituution ansiosta USA on käynyt pitkiä ja verisiä sotia ympäri maailmaa.

Puolueet ja niitä lähellä olevat sanomalehdet ovat olleet viime viikkoina yhä enemmän huolissaan, miten tässä tulee käymään. Kukaan ei halua uskoa, että Trumpilla on todellisia mahdollisuuksia päästä valtaan. Kannatusluvut viittaavat kuitenkin toiseen suuntaan.

      *     *     *

Puolueet haluavat tässäkin tilanteessa selittää asioita omalta kannaltaan parhain päin, mikä on johtanut ns. salaliittoteorioihin, joilla selitetään vakava haastaja pois pelistä eli turvaudutaan itsepetokseen.

Republikaanit ovat alkaneet pitää - mikä tuntuu järjettömältä - Trumpia demokraattinen kätyrinä, jolla vaikeutetaan puolueen presidenttiehdokkaan läpimenoa. Ajatuksena on että ennemmin tai myöhemmin Trump joko itse jättää leikin kesken tai hänet pudotetaan pelistä pois - ja siitä hyötyy vastapuoli eli demokraattien presidenttiehdos Hillary Clinton.

Demokraateilla on hieman samanlainen ajatus. He tosin ajattelevat niin - vielä oudommin - että Trump tahallaan puheillaan ja teoillaan sabotoi oman kampanjansa, mistä tulevat kärsimään demokraatit, siksi, että monet Trumpin kannattajista ovat potentiaalisia demokraattien äänestäjiä.

Oli niin tai näin: puolueet eivät ota pahasuista Donald Trumpia vakavasti, toisin kuin USA:n kansa.

Linkit:

Here come the Trump truthers: How one man united the right & the left (in refusing to believe he’s for real). By Matthew Pulver. Salon.com 17.12.2015
"People are so desperate for a world where Donald Trump isn't a White House contender, they're resorting to fantasy"

CNN has a dangerous case of Donald Trump denial: How they’re pretending this is business as usual—and letting the country go off the rails. By Bob Cesca. Salon.com 17.12.2015
"The media is clinging to outdated narratives about our political process, and missing the revolution under its nose"

Survey of Dems in early primary states shows they’re terrified of Rubio, excited about TrumpBy Sean Illing. Salon.com 04.12.2015
"Democrats call Trump victory a "self-inflicted tsunami" for the GOP and "easy prey" for Clinton and Sanders. "

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti