lauantai 26. joulukuuta 2015

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 667 "Paavi taas äänessä"


Jouluaattona paavi Fransiscus tapojensa mukaisesti puhui ihmisille Pyhän Pietarin kirkon basilikan parvekkeelta Vatikaanissa.

Puheissa ei ollut mitään uutta, eikä rakentavaa. Samoja vanhoja elehtäneitä legendoja lämmitettiin mm. alla olevan kuvan voimin, mikä vaikuttaa varsin perverssiltä, kun tuntee katolisten pienten poikien vuosituhantisen hyväksikäytön perinteen.

    *    *    *












Tuttuun tapaan paavi tuomitsee kristittyjen 'materialismin', kulutuksen ja hedonismin, mutta rajoittaa sen vain yksilöiden käytökseen.

Hän ei ota kantaa esimerkiksi siihen, mitä kulujaan valtiot voisivat leikata. Esim. armeijoihin käyttämiään biljoonia dollareita.

Köyhät eivät tietysti voi kuluttaa ja oli kovin hedonistisia, sattuneesta syystä.

     *     *     *

Franiscus puhuu pötyä siitä, että ihmiset eivät voi tehdä mitään "hirviömaiselle pahuudelle" maailmassa. Riittää kun kristityt lopettavat aseviennin ja -tuotannon ympäri maailmaa sekä tietysti oman asevarustelunsa. Siihen loppuu niin terrorismi kuin massamurhat.

Eikö 1900-luvun kokemuksista ole opittu mitään. USA:n, Ranskan, Intian, Israelin ym. maiden ydinaseetkin ovat vielä tuhoamatta.

     *     *     *

Epäjohdonmukaisesti paavi Fransiscus ei tuomitse USA:n, Ranskan ja Iso-Britannian sekä Venäjän tekemiä ilmaiskuja Pohjois-Syyriassa ja Pohjois-Irakissa, jotka ovat selvää valtioterrorismia. Sen sijaan hän tietysti tuomitsee Pariisin iskut ja tekee uhreista kristittyjä marttyyreitä perinteiseen tapaan.

Hän ei puuttunut USA:ssa lähes päivittäin tapahtuviin joukkosurmiin, jotka ovat rinnastettavissa terrorismi-iskuihin. Hän ei myöskään puhunut edes käsiaseiden rajoittamisen puolesta.

Linkit:

Amanda Orza (@orzaamanda). Twitter 25.12.2015:
"Intoxicated" by possessions this #Xmas? Down with "consumerism and hedonism, wealth and extravagance" says Pope http://www.bbc.com/news/world-europe-35178228 …

Pope Francis in his Christmas homily denounces materialism. BBC News 25.12.2015

Xmas News (‏@xmas_news). Twitter 25.12.2015:
Pope Francis in his Christmas homily denounces materialism - BBC News http://bit.ly/1QLFkZ5  #xmas #christmas

Jim Luce (‏@jimluce). Twitter 25.12.2015:
#Pope #Francis attacks #consumerist society in midnight mass at #Vatican. #Christmas #Environment  http://gu.com/p/4fc8a?CMP=Share_iOSApp_Other …

Catholic News Agency (‏@cnalive). Twitter 25.12.2015:
Only God can overcome 'monstrous' evil in the world, #PopeFrancis says on #Christmas http://ow.ly/WjBKD  via @eharris_it

Firstpost (@firstpost). Twitter 25.12.2015:
#Pope prays for peace; calls terrorism victims 'martyrs' in #Christmas message http://bit.ly/1QQvKE7  

Terrorism Updates (‏@terrorism_info). Twitter 25.12.2015:
Pope #Francis uses #Christmas message to speak out against terror http://terrorism.trendolizer.com/2015/12/pope-francis-uses-christmas-message-to-speak-out-against-terror.html … 

Jim Luce (‏@jimluce). Twitter 25.12.2015:
#Pope #Francis: MERRY #CHRISTMAS! DOWN WITH #ISIS! #Rome http://huff.to/1Po4bk7 

Pope Condemns Islamic State Terrorism In Christmas Message. Huffington Post 25.12.21015 (Reuters)
"The pontiff condemned recent "brutal acts of terrorism," including the Nov. 13 attacks by Islamist militants that killed 130 people in Paris."

Pope Francis: 'Christians And Muslims Are Brothers And Sisters'. By Joe Bavier & Philip Pullella. Huffington Post 30.11.21015 (Reuters)
"The pope took his message of peace to the Central African Republic, where thousands have died in clashes that have split the country along religious lines."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti