perjantai 8. tammikuuta 2016

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 258 - voimankäytöstä ja sen oikeutuksesta

CC by  Mimmi L. 
USA liittolaisineen on 2000 -luvulla nopeilla ja massiivisilla sotatoimilla vaikuttanut paljon maailman tasapainoon. Vuonna 2002 kukistettiin Saddam Hussein hallintoineen ja heti Irakista vetäytymisen jälkeen saman kohtalon koki vuonna 2011 Muammar Gaddafi Libyassa.

Mutta tuliko  maailmasta näiden sotilaallisten temppujen jälkeen yhtään parempi paikka? Tuskin. Toisinkin olisi voinut edetä.

Gaddafin häpäisty ruumis.
Em. kahden diktaattorin nimet ovat viime kuukausina aina välillä putkahtaneet uutisissa esiin. Gaddafin nimi nousi esiin eilen ja sen noteerasi mm. Ilta-Sanomat.

Iso-Britannian pääministeri Tony Blair olisi hoitanut Libyan tilanteen toisin kuin Barack Obama asian hoiti rouvilla väkivallalla. Väitteenä on, että USA liittolaisineen toimillaan edisti Islamilaisen valtion (Isil) valtaannousua vuonna 2014 Pohjois-Irakin jollain alueilla.

   *     *     *

Tietyllä tavalla on ristiriitaista, että tilanteessa, jossa selkeä väliintulo olisi suorastaan välttämätöntä, sellaista ei kuitenkaan tapahdu (Syyria, Israel, Pohjois-Korea) vaan tilanteen annetaan ajautua aina vain huonommaksi jopa vuosikymmeniä. Esim. YK ja sen turvallisuusneuvosto voisivat tehdä paljon enemmän halutessaan, mistä hyötyisivät kaikki.

     *     *     *

Niin Libya kuin Irak ovat olleet kaaoksen tilassa länsimaisten valloittajien ja ristiretkeläisten lähdettyä maasta. Ja niin Libyan kuin Irakin kautta on Eurooppaan vuonna 2015 tullut satoja tuhansia turvapaikanhakijoita ja pakolaisia.

Ironista sanoa, että ongelma on Euroopan ja USA:n ihan itse aiheuttama, niin pakolaisille kuin itselleen.

Linkki:

Ennustiko Gaddafi Isisin nousun ennen kuolemaansa? – ”...koko maailmassa tulee olemaan paljon vahinkoa”. By Anna Nuutinen. Ilta-Sanomat 07.01.2016

Tony Blair reveals full transcript of his conversation with Gaddafi during 2011 Libyan revolution.
The former PM told the Libyan leader to get to a safe place. By Jon Stone. Independent 07.01.2016

Tony Blair 'tried to save Colonel Gaddafi' just before bombing of Libya. By Alexandra Sims. Independent 10.12.2015
"A forthcoming David Cameron biography claims Tony Blair was contacted by “a key individual close to Gaddafi” during the 2011 military campaign"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti