lauantai 9. tammikuuta 2016

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 262 - musliminaiset uhattuna?

CC by  Mimmi L. 
Yhden totuuden maassa Suomessa yhtä asiaa kerrallaan tarkastellaan yhdestä näkökulmasta, joka on usein sotilaskoulutettu virkamiesnäkökulma.

Vuoden 2016 alussa huomio on ollut nuorissa muslimimiehissä, jotka kokoontuivat satamäärin - niin kuin valtaväestökin - viettämään Uutta vuotta Helsingin kaduille.

Kaikki lähti siitä, kun poliisi huhupuheiden perusteella islamofobisesti pidätti kuusi (6) Kirkkonummen vastaanottokeskuksessa ollutta miestä. Ja kaikki sen jälkeinen on ollut rasistisen käytöksen selittyä omalta kannalta parhainpäin.

Vahvin argumentti, jolla kaltoinkohtelua on oikeutettu, on haettu Saksasta ja Kölnistä, josta on vedetty suoria johtopäätöksiä Suomeen, mikä sivullisen silmin tuntuu uskomattomalta, mutta niin mediaväki kuin viranomaiset tuntuvat ristiretkeläisten tavoin uskovan asiaansa.

Totuus on kuitenkin ollut, että häirinnästä - ei siis raiskauksista tms - on tullut Helsingissä muutama ilmoitus. Ja täysin varmaa on, että samaan aikaan valtaväestön keskuudessa tapahtui monenlaista lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa haureutta ja raiskauksia, mistä ei ole puhuttu  mitään.

     *     *     *

Mietin vain, mikä olisi nuorten musliminaisten tilanne tällä hetkellä, jos heitä olisi Suomessa. Luultavasti samanlainen kuin USA:sa. Nuori naistoimittaja Sirin Kale kertoo VICE News -verkkolehdessä tilanteen olevan pahin 10 vuoteen. Niin kristityt miehet kuin naiset kohtelevat hijabiin pukeutuneita naisia tökerösti mm. julkisissa kulkuvälineissä ja kaupoissa. Raskaana olevia naisia ei kunnioiteta ja heihin saatetaan kohdistaa avointa väkivaltaa keskellä kirkasta päivää.

Kalen kertomusta lukiessa tulee mieleeni, että on hyvä, että turvapaikanhakijoiden joukossa ei juuri tällä hetkellä ole kovin paljon naisia ja lapsia. Riittää kun esim. Lammin vastaanottokeskuksessa lokakuussa lapsia täynnä oleva kerrostalohuoneisto yritettiin tuhota polttopullolla. Ja sehän ei suomalaisen oikeustajun mukaan ole terrorismia. Terrorismia tuntuu olevan tällä hetkellä vain se, että on muslimi ja kuuluu epäilyttävien ihmisten verkostoon eli tuntee vääriä ihmisiä.

    *     *     *

Valkoisen keskiluokkaisen kristityn miehen ja naisen vihan kohteena ovat tällä hetkellä ennen muuta musliminaiset, jotka ovat pukeutuneet perinteisesti. He ovat helppo ja heikko kohde vihanilmaisulle ja väkivallalle.

24-vuotias, nuori kaunis nainen kertoo bussimatkastaan:
"Istuin naisen edessä, joka alkoi kiristellä kasvojaan ja lopulta vaihtoi vihaisesti paikkaa. Uudessa paikassa hän sadatteli äänekkäästi ja sanoi, että nuo muslimit ovat itse paholaisia ja saatanasta syntyneitä tms."

Nainen ihmettelee, miten ventovieras ihminen voi suhtautua häneen vihamielisesti pelkästään hänen ulkonäkönsä perusteella, joka ei häntä miellytä.

     *     *     *

Rasismiin liittyy myös sellainen kiinnostava piirre, että esim. valkoiset keskiluokkaiset miehet, jotka puolustavat hanakasti sukupuolten välistä tasa-arvoa, eivät sovella sitä musliminaisiin. Heitä saa kohdella miten vain.

Sama ilmiö on tullut viime päivinä Suomessa esiin, mutta kohdistuneena miehiin. Omia kansalaisia kohdellaan täysin eri tavalla kuin muita, eikä sitä pidetä mitenkään ihmeellisenä. Ja samalla tavalla kun musliminaisia kohdellaan seksistisesti, myös miehiä kohdellaan ja heitä pidetään lähinnä potentiaalisina raiskaajina ja lasten hyväksikäyttäjinä.

Ihmiset esim. olettavat, että musliminaiset ovat alistettuja, eikä heillä ole kunnon seksielämää, mihin liittyen heitetään herjoja.

Linkki:

How Islamophobia Hurts Muslim Women the Most. By Sirin Kale. VICE News / Religion
07.01.2016

Poliisi: Turvapaikanhakijat ahdistelleet lapsia Helsingissä – ”Nuoriin tyttöihin käydään käsiksi”. By Antti Honkamaa. Ilta-Sanomat 08.01.2016

Los Angeles Times (‏@latimes). Twitter 09.01.2016:
Police chief in Cologne, Germany, is fired amid criticism surrounding response to assaults on women New Year's Eve http://lat.ms/1OF7Jhk 

Police chief in Cologne, Germany, is fired amid criticism tied to assaults on women. By Erik Kirschbaum. LA-times 08.01.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti